ei kiitos

Nekin mainosrahat palveluiden ja tuotteiden hinnoissa alas. Mistä toimittajat saavat palkkarahansa - ei kai vaan mainoseuroista?

Lehdellä ei ole mitään virkaa Hervannan ulkopuolella, kuten Messukylässä ja Kaukajärvellä. Miettikää nyt hiukan.
5250
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Hervannan Sanomia julkaisee Kustannus Oy Otsikko, joka on Aamulehden tytäryhtiö ja kuuluu Alma Media -konserniin

Lehteä on julkaistu jo 30 vuotta, joten tuskin sitä ollaan lopettamassa tai levikkialuetta muuttamassa.

Lehdessä ilmoittelee lähes aina myös Hervannan ulkopuolella toimivat yritykset.

Äänestä
  • Jos lehdelle ei ole tarvetta alueella, johon sinä jaetaan, eikö asiallinen palaute mene tosiaan kuin kuuroille korville.

    Äänestä

Mistä muualta luulet ilmaisjakelulehden toimittajien palkkarahojen tulevan kuin mainostuloista?? Eihän lehdellä ole muita tuloja.

Suurin osa toimittajien palkoista katetaan mainoksista saaduista tuloista myös tilattavissa lehdissä, koska tilausmaksut eivät kata yleensä edes lehden painokustannuksia.

Äänestä
  • jotka eivät koskaan osta mitään mainostajilta. Eihän se nyt voi niin mennä.

    Äänestä

  • maksavat lehdet niille, kirjoitti:

    jotka eivät koskaan osta mitään mainostajilta. Eihän se nyt voi niin mennä.

    Kyllä se näin vaan menee. Kuluttaja maksaa viime kädessä KAIKEN, varsinkin sen ns. ILMAISEN.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hervannan Sanomille kirjoitti:

Nekin mainosrahat palveluiden ja tuotteiden hinnoissa alas. Mistä toimittajat saavat palkkarahansa - ei kai vaan mainoseuroista?

Lehdellä ei ole mitään virkaa Hervannan ulkopuolella, kuten Messukylässä ja Kaukajärvellä. Miettikää nyt hiukan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu