Hän on tavalla tai toisella mielessäni koko valveillaoloaikanani. En saa rauhaa häneltä. Haluaisin vain hänen syliinsä ja antaa hänelle hellän suukon.
Ikävöin häntä nytkin, ja surettaa koska parisuhteen luomisen mahdollisuus on niin pieni. Kuitenkin kidutan itseäni haaveilemalla ja toivomalla.
Itkettää. :(
Ikävöin häntä nytkin, ja surettaa koska parisuhteen luomisen mahdollisuus on niin pieni. Kuitenkin kidutan itseäni haaveilemalla ja toivomalla.
Itkettää. :(
Vastaukset 5
Vanhimmat
ei ole kun pitää vaan haaveilla tai toivoa.
mutta jos kokee sen tunteen itselle tärkeäksi
syttyy pienistä kipinöistäkin suuri liekki:)
luomisesta niin pienen?
Haluais niin kovasti ottaa syliin yhden tärkeän ihmisen mut hankalaa vielä kun ei ole ehtinyt kuin vasta juttu asteelle.Nytkin surettaa taas oma saamattomuus tilanteessa, huonolla itsetunnolla kun sitä ajattelee ettei kannata vaivautua kun ei se kuitenkaan välitä.Sori kun kirjoitin vähän aiheesta ohi mut kun ei jaksanu alottaa uutta keskustelua kun sekin ois sitte menny hukkaan..Oli taas pakko purkaa sydäntä kun ei oikeen tosi elämässä ole sopivaa kuuntelijaa lähellä.
Pitkä välimatka on yksi este, sekä meidän erilaiset elämäntilanteet.
Mutta ehkä jonain päivänä...
Mullakin on aivan kauheen ikävä mulle tärkeää ihmistä. Hän on ajatuksissa mukana koko ajan, aamulla ensimmäisenä, illalla viimeisenä ennen nukahtamista. Kuljen kuin sumussa eksyksissä ja odotan ja toivon..........kun vois edes halata.
Itku kurkussa :-(