Minulla on ongelma. Ystävälläni on todettu masennus jo aikoja sitten. Haluan olla ystäväni tukena, mutta tämä aika ajoin käy liian raskaaksi taakaksi.
Olen ystäväni oikeastaan ainoita ystäviä. Muille ystäville on elämän varrella tullut muuta hommaa, muuta elämää ja ystäväni vain junnaa paikallaan, muut ovat harventaneet yhteydenpitoa satunnaiseksi, itse pidän yhteyttä lähes päivittäin. Ystäväni kokee itsensä yksinäiseksi.
Ongelma onkin se että olen ainoa ystävä. Uskon että muut ystävät ovat hylänneet osittain ystäväni vaikean luonteen vuoksi. Ystäväni ottaa asiat hyvin helposti itseensä, jos joku ei ole iloinen puhelimessa, alkaa hän miettiä mitä hän on tehnyt. Jos joku ei kutsu häntä juhliin, saattaa hän olla katkera pitkiä aikoja. Hän ei sano näitä asioita välttämättä "pettäneille", vaan minä olen se jonka pitää ymmärtää. Jos erehdyn puolustelemaan muita, hän suuttuu.
Liian usein puheenaiheemme johtaa hänen yksinäisyyteensä, en vain osaa sanoa hänelle mikä on vikana kun ihmiset eivät halua pitää yhteyttä. Enkä osaa oikeastaan sanoa muuta, kuin että harmillista. Sitten alkaa kiukkuilu ja hän lopettaa puhelun. Itsellä loppupäivä pilalla.
Kritiikkiä ystäväni ei osaa ottaa vastaan. Jos esitän syitä, miksi muut hänet mahdollisesti ovat hylänneet, hän suuttuu minulle, kun kehtaan kertoa hänen luonteestaan sellaisia asioita. En ole riidellessä kertonut niitä asioita, vaan hyvin hyvin kauniisti. Mitään muutakaan kriittistä ei voi sanoa, sillä hän suuttuu.
Suuttumisessakaan ei ole mitään pahaa, usein se ei kestä kauaa, mutta sitten kun tajuan, että olen sanomisillani aiheuttanut jopa viikkoja kestävän henkisen kriisin, sitten tuntuu todella pahalta.
Kännäys hänen kanssaan voi mennä todella hauskasti, mutta ilta voi johtaa riitaan jonka hän onnistuu kääntämään AINA niskaani. Mutta koska olen ainoa ystävä, juhlapyhät pitäisi viettää hänen kanssaan tai saan kuunnella viikkojen pituisia kriisejä kuinka hän on esim. vapun viettänyt yksin.
Rakastan ystävääni hyvin paljon ja hän on hauska ihminen. Toisaalta pelkään että jos laitan välit väliaikaisesti poikki, en tiedä mitä hän saattaa tehdä.
Muut ystäväni ovat ihmetelleet, kuinka jaksan. En tiedä mitä tehdä, apuja??? Kuinka tallaisen ihmisen saa lopettamaan käytöksensä ja kuinka saan ilmaistua että ei purkaisi päivästä toiseen minuun huolia joille minä en voi mitään?
Ai niin, hän myös saattaa suuttua jossen löydä oikeita sanoja, jos vain olen hiljaa...
Kiitos kun jaksoitte lukea.
Olen ystäväni oikeastaan ainoita ystäviä. Muille ystäville on elämän varrella tullut muuta hommaa, muuta elämää ja ystäväni vain junnaa paikallaan, muut ovat harventaneet yhteydenpitoa satunnaiseksi, itse pidän yhteyttä lähes päivittäin. Ystäväni kokee itsensä yksinäiseksi.
Ongelma onkin se että olen ainoa ystävä. Uskon että muut ystävät ovat hylänneet osittain ystäväni vaikean luonteen vuoksi. Ystäväni ottaa asiat hyvin helposti itseensä, jos joku ei ole iloinen puhelimessa, alkaa hän miettiä mitä hän on tehnyt. Jos joku ei kutsu häntä juhliin, saattaa hän olla katkera pitkiä aikoja. Hän ei sano näitä asioita välttämättä "pettäneille", vaan minä olen se jonka pitää ymmärtää. Jos erehdyn puolustelemaan muita, hän suuttuu.
Liian usein puheenaiheemme johtaa hänen yksinäisyyteensä, en vain osaa sanoa hänelle mikä on vikana kun ihmiset eivät halua pitää yhteyttä. Enkä osaa oikeastaan sanoa muuta, kuin että harmillista. Sitten alkaa kiukkuilu ja hän lopettaa puhelun. Itsellä loppupäivä pilalla.
Kritiikkiä ystäväni ei osaa ottaa vastaan. Jos esitän syitä, miksi muut hänet mahdollisesti ovat hylänneet, hän suuttuu minulle, kun kehtaan kertoa hänen luonteestaan sellaisia asioita. En ole riidellessä kertonut niitä asioita, vaan hyvin hyvin kauniisti. Mitään muutakaan kriittistä ei voi sanoa, sillä hän suuttuu.
Suuttumisessakaan ei ole mitään pahaa, usein se ei kestä kauaa, mutta sitten kun tajuan, että olen sanomisillani aiheuttanut jopa viikkoja kestävän henkisen kriisin, sitten tuntuu todella pahalta.
Kännäys hänen kanssaan voi mennä todella hauskasti, mutta ilta voi johtaa riitaan jonka hän onnistuu kääntämään AINA niskaani. Mutta koska olen ainoa ystävä, juhlapyhät pitäisi viettää hänen kanssaan tai saan kuunnella viikkojen pituisia kriisejä kuinka hän on esim. vapun viettänyt yksin.
Rakastan ystävääni hyvin paljon ja hän on hauska ihminen. Toisaalta pelkään että jos laitan välit väliaikaisesti poikki, en tiedä mitä hän saattaa tehdä.
Muut ystäväni ovat ihmetelleet, kuinka jaksan. En tiedä mitä tehdä, apuja??? Kuinka tallaisen ihmisen saa lopettamaan käytöksensä ja kuinka saan ilmaistua että ei purkaisi päivästä toiseen minuun huolia joille minä en voi mitään?
Ai niin, hän myös saattaa suuttua jossen löydä oikeita sanoja, jos vain olen hiljaa...
Kiitos kun jaksoitte lukea.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Paha paikka, mietin. Olisi varmasti helpompi sanoa asioista hänelle suoraan, jos hänelleä ei olisi tuota masennusta. En yhtään ihmettele, että pelkäät mahdollisia seurauksia. Hän varmasti laskee paljon sinun varaasi.
Minä en yhtään ihmettele, että muut ovat kääntäneet hänelle selkänsä tai jättäneet yhteydenpitoa huomattavasti vähemmälle. Ystäväsi on todella hankala luonne, eikä tuollaista kukaan loputtomiin jaksa. Jos hänen kanssaan ei voi asioista suoraan keskustella, niin ei siinä itse jaksa roolileikkiä loputtomiin vieressä esittää.
Olet vaikean tilanteen edessä, mutta sinun on puhuttava ystävällesi, kerrottava asioista suoraan ja puhuttava niiden oikeilla nimillä (asiallisesti toki). Sinun on otettava esille myös tuo hänen tapansa suhtautua asioihin, suuttua pienestäkin kritiikistä ja jos asiat eivät mene kuten hän haluaa. Muuten ei mikään ikinä muutu. Jos hän siitä suuttu, että asiallisesti kerrot ettei hänen käytöksensä voi tuollaisena jatkua, niin sinun ei tarvitse häneltä tulla pyytämään heti anteeksi antoa. Hän pompottelee sinua, koska sinä tulet aina häntä vastaan. Hän voi aina toimia oman päänsä mukaan, koska sinä myötäilet.
Mieti mitä teet. Voimia!
Voi että, kauhea tilanne. Olin itse masentunut jonkin aikaa sitten, ja nyt myöhemmin oon vasta tajunnut kuinka vittumaisesti käyttäydyin mun läheisiä ystäviä kohtaan, vaikka en kuitenkaan pahaa koskaan tarkottanut. En usko, että sun ystäväskään tarkoittaa pahaa, koska jos hänellä on vähän sama tilanne kuin mulla oli, niin siinä vaiheessa just syyttää helposti vain muita ja "ei m ikään oo mun vika", tai ainakin joskus vissiin tommoinen fiilis. Ei sitä itse aina tajua, kuinka paskaski käyttäytyy muita kohtaan, vaan siks että itsellä on huono olo.
Mä itse ehkä sanoisin hänelle juuri niin kuin sä ajattelet, koska kohta sullekin tulee psyykkisiä ongelmia jos joudut kestään tollasta pitkään, oikeesti. Sano sille, että kyllä sun täytyy myös saada elää omaa elämääs, eikä kukaan voi pistää omaa elämäänsä kenenkään harteille, loppupeleissä siitä päättää vain ja ainoastaan itse. Eikä se olis edes sun vika jos se kaveris tekis itselleen jotain, parhaas oot uskoakseni yrittänyt ettei sillä oli paha olla, enemmän kuin monet muut olisivat jaksaneet tehdä.
Ystäväs parantumisen täytyy lähteä siitä itsestään, ei kukaan muu sitä saa parantumaan, varsinkaan jos hän ei itse siihen jaksa uskoa, tai ei myönnä omia ongelmiaan. Kaikille on ongelmansa, mutta jos niitä ei edes myönnä, ei niistä voi päästä yli, eikä elämä hymyile.
Toivottavasti ystäväs tajuaa jossain vaiheessa oman käytöksensä ongelmat ja hyväksyy omat huonotkin luonteenpiirteensä. Niin se elämä sitten alkaa hymyilläkin, ehkäpä. Tsemppiä.
Ja kiitokset myös ensimmäiselle vastanneelle, tässä vastausta myös hiukan hänelle.
Mä en tiedä todellista syytä miksi hänen muut ystävät ovat hänet jättäneet, sillä en tunne heitä kovin hyvin. Uskoisin että syynä sekä käytös että muut mielenkiinnonkohteet.
Olen varma ettei ystävä tahdo pahaa ja kaikesta huolimatta hän muistaa usein sanoa että ole hänelle tärkeä.
Jos ystävälleni sanon, että hän ei voi laittaa elämäänsä minun harteilleni, hän vastaa että ei ole sitä tekemässäkään ja sarkastinen "joo, kuunnellaan vain sun huolias sitten!" Kyllä minäkin jaan huoliani hänen kanssaan, mutta huolemme ovat siinä mielessä erilaisia, että en ruikuta yhdestä ja samasta ongelmasta päivästä toiseen. Sanon harmituksen aiheen ja se on siinä.
Hän itse on sitä mieltä ettei ole tällä hetkellä masentunut. Olen kerran huomauttanut hänen mielenterveydestään välittävään sävyyn, että hänkin on aika herkkä ja haavoittuva luonne ja olen huolissani hänestä. Hän ei puhunut minulle kahteen viikkoon...
Olen hänelle sanonut kyllä että hänen pitäisi osata ottaa kritiikkiä vastaan, tiettynä hetkenä hän sanoo että niin pitäisi, minun näkemykseni mukaan mitään ei tapahdu.
Olen myös pannut merkille, että usein yksinäisyyden lisäksi puheenaiheet liikkuvat siinä, että häntä on kohdeltu huonosti. Olen yrittänyt avata keskustelua siitä että hän ei voi käyttäytyä näin, mutten pääse alkua pidemmälle kun riita on jo pystyssä. Ja uskokaa minua, en muista milloin viimeksi olen tiuskinut hänelle. Jos huomautan jostain, huomautan todella kauniisti, en huuda. Olen yrittänyt huutamistakin, mutta olen huomannut että silloin on entistä helpompi kaataa riita minun niskaan.
Mielipiteissään ja elämänkatsomuksessaan ystäväni on vankkumaton, muut ystävät ovat sanoneet että kun hän alkaa niistä puhumaan, hän on pelottava. Minusta myös. Hän vain sanoo että hänen elämänkatsomuksensa on hänelle tärkeä ja siksi voi vaikuttaa jyrkältä... Hän suuttuu ystäville jos he kuulostavat töykeiltä puhelimessa, mutta itse tiuskii minulle tai saattaa vaikuttaa että häntä ei kiinnosta puhua kanssani. Hän tekee itse kaikkea sitä, mitä hän ei muilta hyväksy.
Siinä olette oikeassa, että ystäväni on ilmeisesti huomanut että minule voi puhua miten tahtoo. Ehkä sain kirjoituksistanne pontta lopettaa pässin narussa vetämisen. Ehkäpä voisin aloittaa siitä, että sanon ettei minulle tarvitse olla puhelimessa töykeä, ja jos v*tuttaa, siitä voi sanoa, että ei johdu minusta. Tosin uskon että hän vastaa että pitäisi minun tuntea hänet niin hyvin ettei se minusta johdu, ja aloittaa vikon kriisin sillä että hän ei voinut uskoa että parhaatkaan ystävät eivät tunne minua, tai sitten hän ymmärtää yskän, koskaan ei tiedä!!! Sellainen on ystäväni...
olisi parempi kertoa, mitä heistä ajattelee ja mitä tuntee, suoraan. Se voi olla joskus vaikeaa, mutta varmasti auttaa ihmistuntemuksen ja suhteiden kehittymisessä.
Ymmärrän, että ihmisillä ei riitä ymmärrystä toisille. Mutta jos ei riitä, niin voi ottaa sitten etäisyyttä. Se ihminen, jolla on vaikeaa tai kuka nyt tahansa, ei varmasti halua ympärilleen ihmisiä, jotka eivät ymmärrä, vaan miettivät vain, kuinka joku yksi ystävä auttaa. Onko se aitoa ystävyyttä? Itse ehkä haluaisin mieluummin olla yksin kuin ystävän kanssa, jolle muut ystävät valittavat minusta.
Kulttuurieroja saattaa myös olla olemassa, erilaiset elämät ja elämänkokemukset kohtaavat. Kaksi tai useampia erilaista maailmaa tai maailmankatsomusta tai näkemyksiä törmää, eikä yhteistä säveltä synny. Silloinkaan jatkaminen ei aina ole järkevää. Se voi olla vaan turhaan energiaa kuluttavaa, ja hiertää ihmisiä. Kuitenkin olisi varmaan parempi sanoa jotenkin kaikille ymmärrettävästi, että mennään nyt vähän eri suuntiin vähän aikaa, jos sopii. Katsotaan sitten, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, onnistuvatko asiat myöhemmin.
Jos kyse olisi minusta, haluaisin että ihmiset huomauttavat suoraan, vaikka vääntäen sen vitsiksi, vaikka vihjaten, että teen jotain mikä häiritsee aika monia. Kun minä teen sen ystävälleni, hän haukkuu minut ja ilmeisesti ei tosissaan ymmärrä mistä puhun, ei suostu tunnustamaan todellisuutta. Haukkuu minut, että otan asiat liian herkällä ja miten saatan sanoa hänestä jotain tuollaista. Viikon vihjailee että on tässä vähän itsepohdiskelua harjotettu (sarkastisesti, jos sarkasmista huomauttaa, hän väittää ettei mitenkään sarkastisesti puhunut.. ÄÄÄÄÄH) jos esim. huomautan ettei tarvi minulle tiuskia.
Hän ei tajua sitä että muut ystävät valittavat hänestä, eikä kukaan ole ilmeisesti uskaltanut sanoa seurauksia peläten.
Elämissamme on paljon samoja piirteitä. Kuinka voin sanoa ihmiselle että lähdemme eri suuntiin, jos ihminen ei kestä yksinäisyyttä, viimeinenkin menisi. Normaalin tapauksen kohdalla luulisi että hän miettisi käytöstään ja ymmärtäisi miten käyttäytyy, mutta tämä tapau miettii jo pitkän aikaa miksi muut ystävät hänet hylkäsi eikä näe vielääkään...
Toinen syy on että ystäväni on tärkeä ja haluan olla paikalla, jos hänelle tapahtuu jotain. En halua hylätä häntä ja sehän tässä ongelmaa tuottaa entistä enemmän.
Nosta vaan kissa pöydälle ja kerro, miltä sinusta tuntuu. Mutta valitse sellainen tilanne ja ajankohta, jolloin sinulla on paljon aikaa suuttumisen ja jälkikeskustelun purkamiseen "palautteesi" jälkeen. Toki olisi hyvä tuoda tuo hänen hauska puolensa vahvahsti esille. Siitähän te varmasti nautitte molemmat.
Voisit myös ehkä ehdottaa ystävällesi, että hän liittyisi johonkin vertaisryhmään, jossa hän voisi kertoa sellaisia masennukseen liittyviä tuntemuksiaan, joita nimenomaan masentuneet ymmärtävät. Näin et joutuisi toimimaan ukkosenjohdattimena sellaisten tilanteiden ja tuntemusten takia, joita et oikein edes ymmärrä. Et kertonut, minkä asteinen masennus ystävälläsi on. Veikkaisin, että keskivaikea masennus tai dystymia.
Ole avoin ja rehellinen, mutta hellällä tavalla. Ainakin itse haluaisin tietää, jos joku kokisi minut riesaksi. Koettakaa myös sopia pelisäännöistä, jottet itse kuormitu liikaa.
Tunnen monia todella vaikeita ihmisiä, joilla saattaa olla ystäviä (tai "ystäviä") pilvin pimein. Mutta nämä vaikeat ihmiset ovat vain vaikeita, eivät masentuneita. Ja se taas on aivan eri juttu.
Oletko miettinyt sitä, miten itse haluaisit tulla kohdelluksi vastaavassa tilanteessa.
Kuten tossa jo vastasinkin, kissan nostaminen pöydälle on mahdotonta, en pääse edes ensimmäistä asiaa pidemmälle...
Olen yrittänyt tuoda hänen hauskojapuolia esiin, mut keskustelu menee siihen että jos hän kerran on niin hauska, miksi ystävät ovat hänet jättäneet...
Masennus on keskivaikea. Vertaisryhmiin ei suostu varmasti vaikka hyvää tekisi. Saisi puhua sellaisten kanssa, jotka ymmärtäisi.
Olen yrittänyt olla hellä. Ei onnistu. Huuto ja kriisi on ihan yhtä kova (jos vain jaksat, lue aiemmat vastaukseni)
Olen itse niitä tapauksia, olen hiukan vaikea, mutta ystäväni sietävät sen, sillä osaavat ottaa vaikeuteni huumorilla ja itsekkin osaan nauraa sille.
Olen miettinyt kyllä kuinka haluaisin tulla kohdelluksi. Olen toteuttanut uskollisesti tätä ajatusmaailmaa ja siksi olenkin tässä tilanteessa. Erona on vain etten ole saanut hänelle sanottua hänen käytöksestä, mutta se johtuu siitä että pelkään seurauksia jotka voivat olla kovin tuhoisia hänen mielelleen.
Vaan hänen täytyy tehdä se itse itselleen. Pyörii liikaa katkeruudessa kun kokee että on "jätetty yksin", kysypä häneltä eikö paras mahdollinen "kosto" näille yksin jättäneille olisi että hän hankkisi uusia ystäviä?
Voit silti olla hänen ystävänsä, mutta hänelläkin tarvitsisi olla omaa elämää. Ja sitä ennen hänen pitää käsittää ettei saa takertua sinuun ja kiukutella sinulle kun joku ei mene oman mielen mukaan.
Jos haluat olla vielä ystävä, niin kerro ettei se että joskus vaikka olet puhelimessa lyhytsanaisempi tai sinusta ei kuulu vähään aikaan merkitse mitään pahaa, etkä ole jättämässä oman onnensa nojaan.
Älä kännää enää tämän ystävän kanssa. Sellaisten kanssa ei kannata, joiden kanssa ajautuu aina riitaan ellei tilanne selviä! Ja jos selviääkin niin harkiten. Humalassa ja vihapäissään tehdyt teot voi olla joskus loppuelämään vaikuttavia!