Yksin elävillä naisilla suurin köyhyysriski
15.12.2008 4:45
A A
Minttu Mikkonen
Helsingin Sanomat
Yksineläjillä on Suomessa kaikkein suurin riski joutua elämään köyhyysrajan alapuolella. Erityisen suuri riski on naisilla: lähes puolet köyhyysrajan alapuolella olevista naisista on yksineläjiä.
Näin on ollut kauan, mutta juhlapuheissa tai politiikassa köyhiä yksineläjiä ei muisteta.
Miksi ei?
Yksineläjien ryhmä on moninainen, eikä sen jäseniä yhdistä mikään muu kuin se, että he asuvat yksin, vastaa Kelan osastopäällikkö, tutkimusprofessori Olli Kangas.
Köyhyysrajan alapuolelle jää niin sinkkuopiskelijoita, leskeksi jääneitä eläkeläisiä, työttömiä, päihdeongelmaisia kuin epätyypillisissä työsuhteissa oleviakin. Heille olisi vaikea rakentaa yhteistä syyperusteista sosiaaliturvaa, Kangas sanoo.
"Tuo on harha ja mielikuva, jota ylläpidetään, ettei yksineläjiä tarvitsisi auttaa tai tutkia", vastaa turkulainen diakoni Raija Eeva.
"Miten voidaan sanoa, että perheet ovat yhtenäinen ryhmä, vaikka siihen kuuluu lapsettomia avopareja, yksinhuoltajia, vanhoja aviopareja ja sateenkaariperheitä, joilla kaikilla on erilaisia kriisejä?"
Eeva on jo vuosia vaatinut yksineläjille kohdennettuja palveluja. Yksineläjät ovat hänen mukaansa suurin asiakasryhmä niin mielenterveys- ja päihdetoimistoissa kuin kirkon diakoniatyössäkin. Silti vain perhetyöhön panostetaan.
Kangaskin myöntää, että yksillä tuloilla on vaikea päästä köyhyysrajan yläpuolelle, koska yhteiskunnan normina ovat kahden ihmisen tulot.
Hänen mukaansa ratkaisu olisi parantaa perustoimeentuloa. Se auttaisi kaikkia riippumatta köyhyyden syystä ja siitä, asuuko yksin vai kaksin.
Mutta Suomessa mennään hänen mukaansa yhä kauemmas pohjoismaisesta mallista ja yhä enemmän tarveharkintaan, jolloin yksineläjätkin jäävät helpommin tukien ulkopuolelle.
Eevan mukaan erilaisissa elämäntilanteissa olevia yksineläjiä yhdistää moni muukin asia kuin vain muita korkeammat elinkustannukset.
Yksin elämiseen vaaditaan taitoja ja kykyjä, joita edes auttajat eivät aina ymmärrä:
Yksineläjien on kyettävä tekemään yksin suuret päätökset sekä kestettävä ja käsiteltävä yksin tunnekuormat, joita tulee esimerkiksi työelämästä, taloudellisista ongelmista ja ihmissuhteista. Heidän on jaksettava aktivoida itsensä, koska heillä ei ole puolisoa tai lapsia.
"Tapaan ihmisiä, jotka ovat yksin jäätyään alussa sosiaalisia. Kun näen heidät muutaman vuoden päästä, he ovatkin lähinnä kotona, lukevat ja katsovat televisiota", Eeva kertoo.
"Jos ihminen ei opi kantamaan tunnekuormaa, hän alkaa välttää tilanteita, joissa sitä voisi kertyä, kuten ihmisten tapaamista."
Raija Eeva haluaa myös kyseenalaistaa mielikuvan, että köyhät yksineläjät olisivat päihdeongelmaisia miehiä. Tilastot osoittavat, että ryhmään kuuluu eniten työikäisiä naisia.
15.12.2008 4:45
A A
Minttu Mikkonen
Helsingin Sanomat
Yksineläjillä on Suomessa kaikkein suurin riski joutua elämään köyhyysrajan alapuolella. Erityisen suuri riski on naisilla: lähes puolet köyhyysrajan alapuolella olevista naisista on yksineläjiä.
Näin on ollut kauan, mutta juhlapuheissa tai politiikassa köyhiä yksineläjiä ei muisteta.
Miksi ei?
Yksineläjien ryhmä on moninainen, eikä sen jäseniä yhdistä mikään muu kuin se, että he asuvat yksin, vastaa Kelan osastopäällikkö, tutkimusprofessori Olli Kangas.
Köyhyysrajan alapuolelle jää niin sinkkuopiskelijoita, leskeksi jääneitä eläkeläisiä, työttömiä, päihdeongelmaisia kuin epätyypillisissä työsuhteissa oleviakin. Heille olisi vaikea rakentaa yhteistä syyperusteista sosiaaliturvaa, Kangas sanoo.
"Tuo on harha ja mielikuva, jota ylläpidetään, ettei yksineläjiä tarvitsisi auttaa tai tutkia", vastaa turkulainen diakoni Raija Eeva.
"Miten voidaan sanoa, että perheet ovat yhtenäinen ryhmä, vaikka siihen kuuluu lapsettomia avopareja, yksinhuoltajia, vanhoja aviopareja ja sateenkaariperheitä, joilla kaikilla on erilaisia kriisejä?"
Eeva on jo vuosia vaatinut yksineläjille kohdennettuja palveluja. Yksineläjät ovat hänen mukaansa suurin asiakasryhmä niin mielenterveys- ja päihdetoimistoissa kuin kirkon diakoniatyössäkin. Silti vain perhetyöhön panostetaan.
Kangaskin myöntää, että yksillä tuloilla on vaikea päästä köyhyysrajan yläpuolelle, koska yhteiskunnan normina ovat kahden ihmisen tulot.
Hänen mukaansa ratkaisu olisi parantaa perustoimeentuloa. Se auttaisi kaikkia riippumatta köyhyyden syystä ja siitä, asuuko yksin vai kaksin.
Mutta Suomessa mennään hänen mukaansa yhä kauemmas pohjoismaisesta mallista ja yhä enemmän tarveharkintaan, jolloin yksineläjätkin jäävät helpommin tukien ulkopuolelle.
Eevan mukaan erilaisissa elämäntilanteissa olevia yksineläjiä yhdistää moni muukin asia kuin vain muita korkeammat elinkustannukset.
Yksin elämiseen vaaditaan taitoja ja kykyjä, joita edes auttajat eivät aina ymmärrä:
Yksineläjien on kyettävä tekemään yksin suuret päätökset sekä kestettävä ja käsiteltävä yksin tunnekuormat, joita tulee esimerkiksi työelämästä, taloudellisista ongelmista ja ihmissuhteista. Heidän on jaksettava aktivoida itsensä, koska heillä ei ole puolisoa tai lapsia.
"Tapaan ihmisiä, jotka ovat yksin jäätyään alussa sosiaalisia. Kun näen heidät muutaman vuoden päästä, he ovatkin lähinnä kotona, lukevat ja katsovat televisiota", Eeva kertoo.
"Jos ihminen ei opi kantamaan tunnekuormaa, hän alkaa välttää tilanteita, joissa sitä voisi kertyä, kuten ihmisten tapaamista."
Raija Eeva haluaa myös kyseenalaistaa mielikuvan, että köyhät yksineläjät olisivat päihdeongelmaisia miehiä. Tilastot osoittavat, että ryhmään kuuluu eniten työikäisiä naisia.
Vastaukset 5
Vanhimmat
kysymys otsikossa.
Köyhyysraja on Eurostatin mukaan noin 1000 euroa kuukaudessa. Euroopan komission käyttämä köyhyysraja on 60 prosenttia mediaanitulosta, toisin sanoen ihminen on köyhä tai köyhyysriskin alainen, jos hänen tulonsa ovat 60 prosenttia koko väestön mediaanituloista. Suomessa vuonna 2004 köyhyysrajan alapuolelle jäi 11,3 prosenttia väestöstä. Köyhyysraja oli Suomessa vuonna 2004 n. 1200 euroa kuukaudessa.
ihminen elää köyhyysrajan alapuolella. Jotenkin kuulostaa uskomattomalta. Minäkin olen ollut työtön yhden lapsen yksinhuoltaja. Meille jäi kuukaudessa n 700 euroa tuolloin kuukaudessa elämiseen, silti en kokenut olevani köyhä. Piti vaan laittaa menot tulojen mukaan, ei sen kummempaa. Ihmiset haluavat vaan liikaa kaikkea. ei olla valmiita tinkimään elintasosta jne. Kyllä jokaisen pitäisi miettiä, mitä tarvii oikeasti ja mihin on varaa. Kertaakaan en sossun luukulle mennyt. Ja olen ylpeä siitä.
yh-elää yhteiskunnan tuilla ja korotetulla lapsilisällä.asunto kunnan puolesta ja kodinhoitotukee..tukee tuen päälle..ja kaikki ei ole kuin sinä.
työttömänä. Ostettiin vaatteet kirppikseltä. Yhden harrastuksen pystyin lapselleni maksamaan. syötiin kuitenkin joka päivä, ulkoiltiin, käytiin kirjastossa. Elämä oli onnellista, vaikka työtä ei ollutkaan. Joka sentti piti miettiä, mihin riittää ja mihin ei. En koe, että tuo tilanne olisi mutkistanut elämäämme. Päin vastoin. Nyt, kun on töitä, osaa arvostaa sitä, että voi joskus ostaa ihan oikeasta kaupasta jotain. Lapsikin oppi, että kirpparilta saa hyviä vaatteita ja oppi, että pitää säästää, niin rahaa, kuin luonnonvarojakin. suosittelen jokaiselle tätä kokemusta!