Nosto alempaa

Hieman häpeissäni olen, että itseäni linkitän, lupaan ettei tule tavaksi. Mutta omasta mielestäni kirjoitin kohtuullisen hyvin Suomen maataloudesta vastauksena selkeään kysymykseen. Ja on siis tämä kirjoitukseni jo niin kaukana, ettei sitä kukaan ilman linkkausta ehkä lukisi. Njah, ehkäpä teen nyttenkin turhaa työtä:

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000040195825
11303
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Jutussasi ja avauksessakin oli minusta palstalle harvinainen piirre: käsiteltiin asiaa eikä toisia kirjoittajia tai vain mollattu poliitikkoja.

Avauksessa kiinnitettiin aivan oikein huomio siihen, että lihankasvattajat ovat teurastamojen armoilla, mutta niin ovat maidontuottajat meijerien armoilla, viljelijät myllyjen armoilla ja koko eintarviketeollisuus kaupan kahden suuren keskusliikkeen armoilla.

Maataloustuista olen eniten huolissani, että ne ohjaavat tuotantoa aina siihen, mitä tuetaan eikä useinkaan siihen, millä olisi kulutuskysyntää. Ilmeisesti EU:kin on sitä mieltä, että maatalous pitää saada elintarviketeollisuuden halvan raaka-aineen bulkkituottajaksi.

Kysyntää sen sijaan olisi mm. luomutuotteille paljon enemmän, mitä niitä tuotetaan, koska luomua on tuotettava liiaksi omalla riskillä. Näin se on jäänyt pienten tilojen harrasteeeksi, istä seuraa luomun korkeampi kustannustaso, kun volyymietuihin ei päästä niin kuin suurtiloilla, joita tuetaan pinta-alan mukaan.

Minusta olisi ika tetätää kunnon tulevaisuustutkimus jollain tarpeeksi pätevällä ja riippuattomalla laitoksella siitä, mihin suuntaan kuluttajan ruokatottumukset ja etenkin -toiveet tulevaisuudessa kehittyvät.

Pelkästään kaupan myyntilukujen trendianalyyseistä ei mitääm saa selville, koska ne kertovat vain sen, miten kuluttaja suhtautuu siihen, mitä kaupan hyllyssä nyt on valittavana.

Äänestä
  • Ehkä hubaisin piirre maataloustuista puhuttaessa on se, että jotkut niistä tiloista, jotka tuottavat luomutuotteita eivät saa niitä kaupaksi, vaan joutuvat myyymään niitä samaan hintaan kuin muutkin tuottajat.

    Mutta kaikista hubaisin asia on tietenkin se, että luomutuottajat saavat enemmän maataloustukea kuin ei-luomutuottajat, eikä heidän tarvitse edes ostaa ylikalliita lannoitteita eikä kasvinsuojeluaineita.

    Siis: tuottavin maatila on nykyisin luomutila, jolla on helevetisti peltoa.

    Luomutuottajan pellot tuottavat helevetin huonosti, ovat täynnä rikkaruohoja, jostain tarkasti katsoen löytää viljakasvinkin. No ei nyt oikeasti ihan näin surkeaa luomutuotanto ole, mutta yllättävän lähelle. Tuet ovat kuitenkin paljon suuremmat kuin naapurilla, joka ostaa kalliita lannoitteita ja kasvinsuojeluaineita ja saa hyvän sadon, jonka joutuu myymään alihintaan kartellille. Ja lopulta luomuviljelijä, joka ei saa juuri mitään tuotteitaan markkinoille tienaa enemmän kuin naapurinsa, joka elättää pikkukaupungin verran ihmisiä tuotteillaan.

    Äänestä

  • Huomioitsija kirjoitti:

    Ehkä hubaisin piirre maataloustuista puhuttaessa on se, että jotkut niistä tiloista, jotka tuottavat luomutuotteita eivät saa niitä kaupaksi, vaan joutuvat myyymään niitä samaan hintaan kuin muutkin tuottajat.

    Mutta kaikista hubaisin asia on tietenkin se, että luomutuottajat saavat enemmän maataloustukea kuin ei-luomutuottajat, eikä heidän tarvitse edes ostaa ylikalliita lannoitteita eikä kasvinsuojeluaineita.

    Siis: tuottavin maatila on nykyisin luomutila, jolla on helevetisti peltoa.

    Luomutuottajan pellot tuottavat helevetin huonosti, ovat täynnä rikkaruohoja, jostain tarkasti katsoen löytää viljakasvinkin. No ei nyt oikeasti ihan näin surkeaa luomutuotanto ole, mutta yllättävän lähelle. Tuet ovat kuitenkin paljon suuremmat kuin naapurilla, joka ostaa kalliita lannoitteita ja kasvinsuojeluaineita ja saa hyvän sadon, jonka joutuu myymään alihintaan kartellille. Ja lopulta luomuviljelijä, joka ei saa juuri mitään tuotteitaan markkinoille tienaa enemmän kuin naapurinsa, joka elättää pikkukaupungin verran ihmisiä tuotteillaan.

    Enpä osannut ajatella asiaa noin tuottajanäkökulmasta, kun olen ikäni toiminut alalla, jossa asikasnäkökulma ja kuluttajan tarpeet on otettu ensisijaiseksi lähtökohdaksi.

    Juttuni luomusta perustuu vain siihen, mitä uutisia on osunut silmiini siitä, miten luomun kulutuskysyntä Euroopassa kasvaa, mutta tuotanto ei pysy perässä ja hintaa luomusta saadaan ainakin kaupassa enemmän kuin tavallisesta elintarvikkeesta.

    Ehkäpä suomalainen elintarvikeketju on viimeisten vuosikymmenten aikana ajettu logistisesti sellaiseksi, ettei sen läpi luomu enää kulje, kun matka pellolta myllyyn, myllystä leipomoon, leipomosta varastoon, vatsastosta kauppaan ja kaupasta kuluttajalle on sen verran pitkä ja mutkikas, että luomuleipä olisi jo homeessa ennen kuin se ehtisi edes kauppaan saakka.

    Tai broileri, josta oli tänään radiossa pakinaa. Se maksaa kaupassa enemmän kuin broileista jalostettu, marinoitu ja maustettu suikaleliha, vaikka suikalelihassa on jalostuskustannuksiakin mukana. Ilmeisesti broilerista saa halpaa sillä, että tunkee muusta tuotannosta ylijääviin roippeisiin tarpeksi säilöntäaineita ja mausteita peittämään sen, ettei niitä suikaleita kukaan muuten säisi.

    Itse uskon edelleen, että luomu- ja lähituotanto ovat elintarvikepolitiikan tulevaisuutta. Näin ainakin silloin, jos ajatellaan kuluttajan tarpeita. nythän niitä ei jatella, kun luomua on kaupassa vain näytteeksi ja lähituotannon elintarvikkeita ei ole ollenkaan.

    Ne on haettava torilta tai kauppahallista siellä, missä toreja ja kauppahalleja on. Toreja ja kauppahalleja taas on sen verran vähän, etteivät ne kovinkaan isoa pienviljelijäjoukkoa yrittäjäpohjalta elätä, jos lähituotannon elintarvikkeita ei saa kaupan ketjujen hyllyyn.

    Eikä niitä saada niin kauan kuin tukku- ja vähittäiskuppa ovat 80-prosenttisesti Keskon ja S-ryhmän käsissä ja kumpikin keräävät kuluttajilta miljardeja joka vuosi uusien kauppakeskustensa rakennuskustannuksiin.

    Äänestä

  • Minä vaan kirjoitti:

    Suomi on ongelmallinen maa, täällä välimatkat ovat pitkiä ja asutus keskittynyt etelään.

    Olemme monesti keskustelleet luomu- ja muidenkin erikoistuottajien kanssa siitä, kuinka tuotteet saataisiin sinne, missä kuluttajatkin pääasiassa ovat eli Helsingin seudulle. Isot firmat eivät ole olleet innostuneita. Itse se homma on hoidettava.

    Mutta asia ei ole aivan yksinkertainen. EU vaatii varsin paljon teurastukselta ja pakkauksilta ja ties miltä. Yksittäinen tila ei voi tässä kaikkia sääntöjä kirjaimellisesti noudattavassa maassa tuotteitaan ryhtyä niin vain markkinoimaan. Helevetti. Ihan varmasti ei Etelä-Euroopassa kunnioiteta Eu:n säädöksiä lähimainkaan yhtä tarkasti kuin Suomessa. Päinvastoin. Siellä ryhdytään myymään, eikä välitetä ALVeista tai tyhjänpäiväisistä EU-direktiiveistä ja voin kuvitella hyvin, että EU-tarkastajaa vedetään turpaan, jos se tulee lupia kyselemään.

    Suomalaiset ovat alamaisia kulloisellekin valtiaalle. Ruotsin ja Venäjän vallan alla olo on opettanut meidät kuuliaisiksi. Ei helevetti osata kunnolla kritisoida edes omia hallitsijoitamme, saati sitten Euroopasta tullutta valtaa. EU:n mallioppilaana olosta ei ole kellekkään ollut mitään etua, vaikka Lipponen jotain sellaista aikoinaan selittikin.

    Aika paljon on pieniä elintarvikeyrityksiä kuitenkin ilmaantunut. Toivon niiden lisääntymistä ja erityisesti yhteistyötä niiden kesken, jotta tuotteita saataisiin mahdollisimman monen ulottuville.

    Onhan täällä paljon vähemmän väkeä kuin pinta-alaltaan suunnilleen saman kokoisessa Italiassa. Siellä kuitenkin on teurastamot, makkaramestarit, luomunavetat, meijerit ja juustolat miltei joka kylässä ja kaikki menee kaupaksi lähialueille ja vähän pidemmällekin.

    Rannikolla, Italian "Rivieralla" on pitkä nauha pikkukaupunkeja Savonan ja Imperian välissä, joista löytyy pilvin pimenin pientä elintarvikekauppaa, joista jokainen on johonkin erikoistunut: lihaan, leipään, juustoon...

    Moni lihakauppa tekee itse salciccansa (pienten nakkien tapaisia maustettuja tuoremakkaroita, jotka on kotona kypsennettävä) ja leipäkaupoilla on jokaisella oma leipomonsa, joista saat ihan mitä tahansa kuvitella voit kymenistä ruokaleivistä erilisiin pizzoihin ja fogaccoihin, leivoksiin ja hääkakkuihin saakka.

    Kyllä tällainen meilläkin onnistuisi vallan mainiosti Oulu-Jyväskylä-Iisalmi -linjan eteläpuolella ja kauungeisa pohjoisempankin, elleivät S-ryhmä ja Kesko yhdessä omistaisi 85% elintarvikkeiden myyntipinta-alasta ja määräisi, mitä niissä myydään.

    Se on nimenomaan logistinen ongelma!

    Jos joka kauppaan tilattaisi tavara oman paikkakunnan pientuottajilta, eihän sitä kestäisi mikään rationalisoitu atk-ohjelma eikä varastokirjanpito, kun rakennusinvestointeihin budjetoidut katteet sulaisivat siihen, että koetettaisi myydä juuri sitä, mitä asiakkaat kustakin myymälästä haluaisivat ostaa.

    On nimenomaan logistisesti järkämpää ja kaupalle kannattavampaa kloonata kaupat samanlaisiksi valikoimiltaan ja ostaa tavara vain isoilta toimittajilta.

    Kyllä kansa nämä säilöntäaineilla kyllästetyt teollisuustuotteet hyllystä kotiinsa kantaa ennen parasta ennen päiväystä ja maksaa niistä Euroopan kalleimmat hinnat, kun muutakaan vaihtoehtoa ei anneta!

    Itse asiassa olen varsin tarkalleen samaa mieltä. Helevetti Suomessa tukkukauppa on aivan liian harvoissa käsissä ja samalla tietenkin elintarvikkeiden myynti. Ei siinä Lidl paljon pysty kampoihin pistämään, eikä toisaalta tarvitsekaan, sillä se myy vielä suurempia eriä tuottavien (elintarvike)yritysten tuotantoa.

    Olemme erittäin samaa mieltä siis tästä. Mutta kuinka käytännössä hommaan saataisiin parannusta? Se ei ole järin helppoa, mutta parempaan suuntaan käsittääkseni olemme menossa.

    Ongelma on se, että meillä ei ole itsenäistä tukku- ja vähittäiskauppaa lainkaan, vaan keskusliikkeet hoitavat koko homman ostoista tukku- ja vähittäiskauppaan saakka. Tai siis vain kaksi keskusliikettä hoitaa, kun Tradekalla, Lidlillä, R-kioskeilla ja muutamilla villeillä kauppiailla on yhteensäkään vain karvan yli 20% markkinoista ja alle 15% myymäläpinta-alasta.

    Tänään tuli radiosta juttu, jossa ensimmäistä kertaa kuulin jonkun toisenkin olevan amaa mieltä keskusliikkeistä, mitä itse olen kirjoitellut aiheesta siitä saakka, kun TUKO kaadettiin Keskon syliin ja vorineuvokset junailivat EKA-Yhtymän velkasaneeraukseen.

    Kirsi virtasen radiopakina laadusta sisältää alussa kaikenlaista muuta, mutta elintarvikkeisiin ja keskusliikkeisiin hän pääsee pian juttunsa puolivälin jälkeen. Kuultava versio löytyy jostain linkin takaa. Se tuli ulos tänään klo 13 jälkeen, kun ajelin vanhaa turuntietä kotiinpäin.

    http://blogit.yleradio1.yle.fi/kirsivirtanen

    Luulen, että oikea linkki on sivun oikeassa laidassa, radiosoitin otsikon alla. Kuuntele pois, jos kiinnostaa.

    Käytännössä tätä epäkohtaa tuskin pystyy poliittisin kotikonstein kieltämään. Ainoa, mikä voisi asian muuttaa olisi EU:n lainsäädäntö, jolla kiellettäisi tukkuporrasta omistamasta vähittäiskauppoja.

    Toinen vaihtoehto olisi, että tavarantoimittajat veisivät S-ryhmän ja Keskon oikeuteen ns. hiljaisesta kartellista tai hallitsevan markkina-aseman väärinkäytöstä, mutta se ei käytännössä koskaan tapahdu, koska kumpikin keskusliike katkaisisi ostonsa tällaiselta tavarantoimittajalta saman tien.

    Niinpä me näillä näkymin maksamme edelleen Euroopan korkeinta hintaa Euroopan huonoimmasta ruoasta ja rahoitamme Euroopan turhimpien ostoskeskusten tarpeetonta rakentamista, josta kärsii viime kädessä suomalainen maataloustuottaja, joka joutuu elämään pienenevien tukien varassa, kun kaksi keskusliikettä pitävät kuluttajan maksamat ruokarahat omassa taskussaan.

    Toimittajalla on yhtä hyvät tietolähteet kuin Jaballa. Radiojutussa käsiteltiin kaikki muu paitsi Jaban mainitsema kauppakeskusten turha rakentaminen ja sen hinta.

    Äänestä

Sitä, että muut eivät huomioitse koskaan sinua. Miksi? Useimmat lienevät kerran lukeneet jonkin pätkäsi, eikä heistä kukaan usko vaivan arvoiseksi lukea toista.

Äänestä

Suomessa on turha harrastaa perusmaataloutta. Pitäisi tehdä niin, kuin talous- ja markkinointioppineet ovat pauhanneet vuosikymmeniä: Erikoistu, erikoistu ja erikoistu!

Äänestä
  • (-;

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Huomioitsija kirjoitti:

Hieman häpeissäni olen, että itseäni linkitän, lupaan ettei tule tavaksi. Mutta omasta mielestäni kirjoitin kohtuullisen hyvin Suomen maataloudesta vastauksena selkeään kysymykseen. Ja on siis tämä kirjoitukseni jo niin kaukana, ettei sitä kukaan ilman linkkausta ehkä lukisi. Njah, ehkäpä teen nyttenkin turhaa työtä:

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000040195825

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu