Ääni kellossa muuttunut

On melko huvittavaa huomata, kuinka lyhyessä ajassa ääni hallituksen kalkattavissa kelloissa on muuttunut. Tällä palstalla hallituspolitiikkaa seuraavien kellot käyvät hieman jäljessä, mutta eiköhän nekin kohta vedetä oikeaan aikaan.

Se lienee ollut nimimerkki Totuudentuoja, joka on täällä jo kuukausia sitten kertonut tulevan taantuman olevan paljon pahempi kuin mitä hallitus haluaa kansalle kertoa. Silloin aikanaan tällaiset viestit tyrmättiin täällä punikkiuden pahimpina osoituksina.

Mitä viime päivinä on tapahtunut näkemysrintamalla? Ensin pitkäaikainen ministeri ja teollisuusjohtaja Christoffer Taxell (joka sivumennen sanoen lienee ollut kaikkien aikojen asiantuntevin oikeusministeri) arvelee tulevan laman (huom! ei enää vain taantuma) olevan mahdollisesti paljon pahempi kuin 90-luvun lama.

Nyt sitten EK:n puhemies Sauli Niinistö sanoo, että puhe Suomen valtiontilan hyvästä kunnosta ja puskureista on pelkkää huuhaata. Kylmät luvut kertovat Niinistön mukaan ihan muusta. Puskurit ovat yhtä kuin velanotto.

Ja eipä mennyt kuin hetki, kun ministeri Katainen vahvistaa edellisten sanomaa toisin kuin mitä on tähän asti tehnyt. Nyt lama näyttää jo Kataisenkin näkökulmasta mahdollisesti pahemmalta kuin 80-luvulla. Nyt Kataisenkaan mielestä ei olekaan puskureita vaan hän puhuu jopa pahimmilaan 20 miljardin euron lainatarpeesta.

Ja nyt kohta palstalle ilmestyy kohta Oiva Härkönen, joka todistaa vanhoilla käyrillään, ettei mitään taantumaa lamasta puhumattakaan ole ja että Suomi selviää tällaisesta ihan mutkattomasti. Lamapuheet ovat vain punikkien kiero juoni. Yllättäen tähän juoneen ovat nyt tulossa mukaan myös hallituksenkin kantavat voimat.
431119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

Mutta eihän Katainen ja Vanhanen mitenkään voineet osata ennustaa tulevaa.
Siksipä he puhuivat huuhaata.

Äänestä
  • Aloittaja

    osata. Olisi riittänyt, kun he olisivat tutustuneet paremmin sellaisten ihmisten ajatuksiin, jotka osasivat ennustaa. Sen sijaan he ylistivät tämän tästä, kuinka hyvin Suomi on varautunut purkureilla mahdolliseen taantumaan. Nyt sitten Sauli Niinistö kertoo meille, että puhe puskureista oli huuhaata.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Jotta erottuisi muista, niin on oltava erilainen, jos ei muuten, niin mielipiteissään.
    Kataisen tarkoittamat puskurit olivat ulkomaisen velan lyhentäminen hyvinä vuosina, jotta nyt on varaa ottaa uutta lainaa tilanteen huonontuessa.
    Velanotolla se Saulikin laman kourissa toimi, ei hänelläkään mitään lääkettä ole antaa tuleviin oireisiin.

    On muistettava, että Lipposen hallituksen aikana valtion velan osuus bkt:sta oli 78%, nyt ennen taantumaa se kutistui Vanhasen hallitusten toimesta 27%:n, joka luo niitä puskureita, joista hallitus on puhunut.

    SDP:n torvisoittokunta on vaatinut miljardien lainanottoa tieverkostojen rakentamiseen. Kuinkahan työttömäksi joutunut konttorineiti pärjäaisi tietyömaalla? Tai millainen hometalokorjaaja tulisi paperimiehestä kun on tottunut vain istuskeluun?
    Kyllä tietysti 40 000 tietyöläistä rakentaisi pitkän pätkän tietä laman pitkittyessä, jonka hinta on 30 000 euroa per sierainpari. Tyypillistä vasemmistolaista siltarumpupolitiikkaa.

    Siinä Niinistö oli aivan oikeaassa kun mainitisi, että demarit ulvoo lisää velanottoa mutta katoavat näyttämöltä kun pitäisi päättää takaisinmaksusta. Normaalia urbaanin käytöstä.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    osata. Olisi riittänyt, kun he olisivat tutustuneet paremmin sellaisten ihmisten ajatuksiin, jotka osasivat ennustaa. Sen sijaan he ylistivät tämän tästä, kuinka hyvin Suomi on varautunut purkureilla mahdolliseen taantumaan. Nyt sitten Sauli Niinistö kertoo meille, että puhe puskureista oli huuhaata.

    >>Olisi riittänyt, kun he olisivat tutustuneet paremmin sellaisten ihmisten ajatuksiin, jotka osasivat ennustaa.

    Äänestä

  • Minä vaan kirjoitti:

    >>Olisi riittänyt, kun he olisivat tutustuneet paremmin sellaisten ihmisten ajatuksiin, jotka osasivat ennustaa.

    Kun tiedämme, että Suomen bkt:sta vientiteollisuuden osuus on kaiketi jotai 50%:n luokkaa, niin on ilman muuta selvää, että kansainvälisen kysynnän heikkeneminen potkaisee Suomea kipeästi. Vaikka olisimme hoitaneet asiamme parhaalla mahdollisells tavalla.

    Äänestä

  • Abogado kirjoitti:

    Vientikysynnän heikkeneminen tiedettiin jo huhtikuussa.

    Se tieto, miten pahasta heikkenemisestä on kyse, on muuttunut pahemmaksi viikko viikolta, kun uutta tietoa tulee lisää.

    Ennustajan lahjoja ei tarvita, mutta tietoa tarvittaisi enemmän ja nopeammin, mitä sitä on mahdollista saada.

    Äänestä

on hyytymässä täysi, eli vientimaat ajautui vaikeuksiin ennen meitä. Nyt tämä lama vastaa alkaa ja sitä ei kotimarkkinoilla pystytä paikkaamaan. Säälittävää on se, että samaan aikaan meillä huolehditaan suurimpana murheena maataloustuottajien tuloista.. Työttömiä tulee ja paljon, sääliksi käy näiden meidän aluepoliittisten kukkasten (hajasijoitetut tehtaat), siellä ei vaihtoehtoja ole ja kun tehtaat suljetaan, niin niitä ei luultavasti enää käynnistetä. Katainen kertoi uutisissa, että tästä tulee pahempi, kuin meidän kotikutoinen edellinen lama. Silloin vientiteollisuus pelastui devalvaation ansiolla ja veti hitaasti ja varmasti suomen kasvu-uralle.

Äänestä
  • Aloittaja

    Olet täysin oikeassa siinä(kin), että tuleva lama antaa teollisuudelle tilaisuuden alueellisiin rakenneratkaisuihin. Nyt voidaan panna laman syyksi peräkylien tehtaiden lopettamiset. Se on teollisuudelle helpompi tapa eikä aikaansaa välikykysyksiä eikä paljon muitakaan kysymyksiä. Lama kyllä tervehdyttää tässä mielessä yritystoimintaamme, jos nyt lamassa haluaa jotain hyvää nähdä.

    Äänestä

tilanteen olevan paha, mutta vielä ei ole kypsä, että ottaisivat opposition neuvoista vaarin. Ehkä sekin aika vielä koittaa.

On naurettavaa uskoa veroelvytykseen, siinä menee 2mijardia euroa, kuin Kankkulan kaivoon.
Suurimmat helpotukset tulee niille tulotasoille, joissa ei kulutusta tarvita lisätä. korkeintaan käyttävät verohelpotukset ulkomaan matkoihin, jolloin niiden elvyttävä vaikutus on kovin pieni.

Äänestä
  • Minäkin kävin eilen syömässä 90 euron lounaan ihan elvytysmielessä.

    Ruoka oli hyvää mutta kyllä 40 euroa olisi ollut oikeampi hinta.

    Äänestä

kaikilla, sinullakin. Se nyt ei ole mielestäni oleellista, kuka laman ennusti mitenkin. Mutta oleellisinta lienee se, mitä hallitus on tehnyt ja mitä jättänyt tekemättä. No, ehkä demarit ovat kymmenen kertaa parempia kun hallitus, luvatessaan kymmenen kertaa enemmän elvytykseen ja Vasemmistoliitto vastaavasti kaksikymmentä kertaa parempi kuin hallitus. Kuten on todettu, jos demarit olisivat päässeeet hallitukseen, olisi nämä kaikki rahat ehditty tuhlata jo nousukauden aikana. Minä en huomaa mitään oleellista, mitä hallitus on jättänyt tekemättä. Kyllä kaikki mahdolliset rahat muuten ehditään vielä käyttää. Niinistö nyt näyttää uskovan, että Koiviston tapa käyttäytyä vie edelleen presidentisti. Tietysti kaikki järkevät ihmiset tiesivät jo ennen, että puskurina ovat velanotto sekä valtiolla että yrityksissä. Onneksi valtio on luonut tätä puskuria maksamalla velkojaan ja yritykset vahvistamalla taseitaan. Kumpikaan toimenpide ei ole ollut vasemmiston erityisessä suojeluksessa.

Äänestä

Kuinka punapääoma voisi tulla avuksi tulevan laman vaikutusten lieventämiseen?

Äänestä
  • Kyllä pääomat ovat kapitaliteilla, kuten nimikin jo kertoo. Vai tarkoitatko "punapääomalla" sitä viisautta, jota siellä on, jota ei porvareilta löydy?

    Äänestä

  • UPDATE_8716713 kirjoitti:

    Kyllä pääomat ovat kapitaliteilla, kuten nimikin jo kertoo. Vai tarkoitatko "punapääomalla" sitä viisautta, jota siellä on, jota ei porvareilta löydy?

    täytyy ymmärtää.

    Äänestä

  • UPDATE_8716713 kirjoitti:

    Kyllä pääomat ovat kapitaliteilla, kuten nimikin jo kertoo. Vai tarkoitatko "punapääomalla" sitä viisautta, jota siellä on, jota ei porvareilta löydy?

    että ensinnä otetaan velkaa ja sitten duunari maksaa itse oman palkkansa veroina.

    Äänestä

  • vaativat... kirjoitti:

    että ensinnä otetaan velkaa ja sitten duunari maksaa itse oman palkkansa veroina.

    Ennen tehtiin devalvaatio ja duunari maksoi teollisuuden voitot veroina

    Äänestä

Onhan se hallituksenkin kalkatus muuttunut.

Mutta ei siinä määrin kuin vaikkapa demarien kilkatus. Kesällä vielä vaadittiin ilmasia päivähoitopalveluita, nyt huudetaan miljardeja uutta velkaa otettavaksi. Hallitus on sentään pysynyt tässä kohtuudessa, ei kasvattanut valtion menoja budjetteja tehdessään vaikka oppositio sitä huusi kurkku ja naama punaisena, eikä ole lähtenyt yltiöpäiseen velkaelvytykseen.

Suomen hyvä tilanne, hyvä verrattuna muuhun Eurooppaan, saattaa tämän aamuisen hesarin mukaan johtaa Suomen EU:lta saamien etuuksien menettämiseen. Tämä ehkä kertoo selvimmin missä meillä taloudessa mennään

Äänestä
  • ei ilmaiselle päivähoidolle asetettu aikarajaa, vaan sehän voi tulla voimaan vasta, kun tämä kapitalistien aiheuttama lama on ohi.

    Äänestä

Niin on oltava, kun Oiva sanoo näin:

On se teillä sossuille kiusallinen ...
Kirjoittanut: oivahärkönen 30.7.2008 klo 09.38

... tilanne, kun taantuma ei näytä tavoittavankaan kunnolla Suomea.

Viiimeinen lamahan oli Holkerin punamustan ja Koiviston aiheuttama.

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000036872915#22000000036872915

Ja sossu-Katainen sanoo näin:

Katainen: Synkempää kuin 90-luvun lamassa
julkaistu tänään klo 01:38, päivitetty tänään klo 08:07

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) näkee nykyisen taloustilanteen synkempänä kuin viime laman aikaan 1990-luvun alussa. Kataisen mukaan viimeksi ongelmat olivat kotimarkkinapainotteisia, mutta nyt ongelmia on kaikkialla ja vientikin tyrehtymässä.

- Tämä on ehkä pahempi kuin 90-luvun alussa oleva lama, sillä kasvunäkymiä vientimarkkinoilla ei ole oikeastaan missään, selitti Jyrki Katainen YLEn A-Plus-ohjelmassa keskiviikkoiltana.

Yhdysvaltain keskuspankki laski jo ohjauskorkoaan, ja myös Euroopan Keskuspankilta EKP:ltä odotetaan nyt toimia.

- EKP:n ensisijainen tehtävä on vaalia hintavakautta ja nyt ei ole inflaatiopaineita ylöspäin, mutta alaspäin olevat paineet ovat astuneet tilalle. EKP:n pitää katsoa sitä tasapainoa. Uskon kyllä, että tulevana vuonna lainarahan hinta tulee halpenemaan, Katainen vakuutti.

Pahimmassa ahdingossa ollaan rakennusalalla, jossa työttömyys uhkaa jopa kymmeniä tuhansia ihmisiä jo lähikuukausien aikana. Rakennusteollisuus perääkin 10 prosentin tukea taloyhtiöiden peruskorjauksiin, jotta työllisyyttä turvattaisiin.

- Tämä on yksi keino, jota joudumme varmasti pohtimaan, valtiovarainministeri vahvisti.

Kataisen mukaan ratkaisuja haetaan kuitenkin ensisijaisesti laajalla rintamalla, ja jo korkojen laskun toivotaan lisäävän aktiivisuutta ja luottamusta markkinoilla.

YLE Uutiset

http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2008/12/katainen_synkempaa_kuin_90-luvun_lamassa_437294.html

Mutta ei syytä huoleen, sillä uskommehan toki aina oikeassa olevaa Oivaa, joka vakuuttaa näin:

Tällä kertaa ei Suomi ajudu lamaan
Kirjoittanut: oivahärkönen 12.9.2008 klo 15.07

Muualla Euroopassa jo vallitsee jonkinasteinen taantuma, mutta se näyttää jättävän Suomen vähälle. Nyt onkin Keskusta-johtoinen hallitus.

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000037847119#22000000037847119

Tuleva lama ei pahasti vavistele ...
Kirjoittanut: oivahärkönen 4.7.2008 klo 13.24

... Suomea. Hallitus on tehnyt viisaalla politiikallaan taloudemme vahvaksi, valtiontalouskin on kunnossa ja olemme paremmin varautuneet kansainväliseen suhdannetaantumaan.

Viimeksi oli toisin, kun maan syöksyi vuosisadan lamaan Holkerin sinipunahallituksen aikana -79 ... 81.

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000036312648#22000000036312648

Äänestä
  • viisauksilla, kuten yleensäkin!

    Kun ei itse osaa, täytyy opettaa.

    Äänestä

  • Etkö sinä kapikääpiö saa yhtään omaa ajatusta aikaiseksi.

    Linkitä nyt vielä jokunen juttu lisää.

    Taantuma tai lama, sama tuo mutta miten hallitus siihen on vaikuttanut?

    Otappas kantaa siihen mitä on tehty ja mitä pitäisi tehdä, mitä hallitus on tehnyt väärin ja mitä oikein

    Äänestä

  • seuraavaksi sataosaisen sarjan omista "viisauksistasi"?

    Lopeta toisten kirjoittajien nälviminen idiootti.

    Kyllä täältä pesee tarvittaessa.

    Äänestä

  • ... oli kesällä ja alkusyksystä samanlainen käsitys tilanteessta niin kuin noissa minun kirjoituksissani. Miksi et lainannut Kataisen juttuja tuolta ajalta.

    Moni muukin sinun ohellasi, kuten MPP, Niinistö, Taxell ja monet tutkimuslaitokset olette paremminkin jälkiviisaita asiassa. JOkin asiatuntijaelin ennusti vielä joitakin viikkoja sitten Suomeen puolentoista prosentin kasvua ensi vuodeksi. Nyt puhutaan jo laskusta.

    Äänestä

  • Aloittaja

    oivahärkönen kirjoitti:

    ... oli kesällä ja alkusyksystä samanlainen käsitys tilanteessta niin kuin noissa minun kirjoituksissani. Miksi et lainannut Kataisen juttuja tuolta ajalta.

    Moni muukin sinun ohellasi, kuten MPP, Niinistö, Taxell ja monet tutkimuslaitokset olette paremminkin jälkiviisaita asiassa. JOkin asiatuntijaelin ennusti vielä joitakin viikkoja sitten Suomeen puolentoista prosentin kasvua ensi vuodeksi. Nyt puhutaan jo laskusta.

    Sinähän aivan selvästi kerroit, että Suomi ei ajaudu lamaan eikä lama tule koskettamaan Suomea aivan kuten noissa Kapin siteerauksissa lukee. Ei kyse ole siitä, että joku osasi ennustaa tulevan laman vaan siitä, että sellaisen mahdollisuus otettaisiin vakavasti huomioon ja alettaisiin varautua. Sinun ja sinun tukemasi halltuksen kommentit siis kieltävät koko laman mahdollisuuden, mikä ei ole mitään jälkiviisautta vaan osoittaa sanojan typeryyttä.

    ... nyt enää kiellä laman mahdollisuutta. Miteskäs vakuuttunut Sinä olit 4 kuukautta sitten laman tulosta ja mitä kirjoitit?

    Äänestä

Hallitus näki tilanteen jo viime keväänä ja valmisteli budjetin ensimmäisenkin verrsion jo sellaiseksi, jossa otettiin huonioon, että vientikysyntä laske ja talouden siihen asti erittäin suuri kasvu taittuu.

Tämä lienee tosiasia, jota kukaan ei kiistä, et sinäkään.

Kun USA kaatui finanssialansa itse rakentelemaan kuplaan ja se alkoi levitä maailmalle hallitus totesi, että Suomi on paremmassa asemassa kuin 90-luvulla, koska nyt meillä ei ole pelattu pörssissä kasinopeliä velaksi ja yritysten taseet ovat kunnossa ja pankit ovat vakavaraisia.

Alusta asti on tietenkin esiinynyt niitä, jotka ovat maalanneet kuvan todella synkäksi, vaikkei heillä ole ollut mitään tietos siitä, miten asiat kehittyvät, kun sitä tietoa ei ole etukäteen ollut kellään.

Jokainen varmaan tajuaa mikä ero on tiedolla ja tavoitehakuisilla pessimistisillä lamapuheilla.

Hallitus on kaikkien näiden kuukausien aikana koettanut pysytellä vain tiedon varassa ja tiedottanut toimistaan myös vain faktoihin perusruen, koska pessimistisiä lamanlietsojia ja muita poliikoivia inttäjiä on riittänyt liian kanssa.

Kun tieto siitä, miten muualla maailmassa menee, miten yritysten tilauskannat kehittyvä, millaiselta kansainvälinen tilanne todella näyttää, on koko ajan muuttunut huonommaksi, niin tottakai myös hallituksen arvio on muuttunut huonommaksi.

Tilanne on vähän sama kuin ennen 90-luvun lamaa. Kaikki näkivät NL:on sortumisen ja tiesivät hyvin, että idänkauppa hiipuu, mutta vain Väyrynen alkoi elämöidä asiasta mediassa ja pääsi jälkeenpäin sanomaan, että "minähän varoitin jo ennakkoon, mutta minua ei uskottu".

Nyt, kun jotkut ovat heittäneet poliittisesti tarkoitushakuisia, pessimistisiä vaatimuksia hallitusta vastaan viime kuukausien aikana, vastaavia väyrysiä on enemmän, sinäkin yhtenä.

On aika alnetavaa nähdöä sinunkin sortuvan tuollaiseen "olisi pitänyt tietää", "asiat koetettiin salata" ja "ääni on muuttunut kellossa" populismiin, vaikka hyvin tiedät sen, mitä edellä jo olen sanonut.

Hallitus on toiminut koko ajan sen tiedon varassa, joka tilanteesta on kulloinkin ollut saatavsissa.

Se, että uusi tieto tilanteesta on huonompa kuin vanha tieto on ollut, ei liene hallituksen politiikan aiheuttamaa?

Äänestä

paras ennustajaeukko. Sitten ne puhaltaisivat lisäilmaa impperialismin suureen kuplaan ottamalla vain lisää velkaa= painaisivat rahaa ilman mitään vastinetta.

Antakaa nyt vain romahtaa tämän älyttömän talousjärjestelmän, missä on maksettu tyhjästä ja valmistettu tarpeettomia tavaroita leikkirahalla!

Äänestä

Toivottavasti olen väärässä mutta kyllä Kataisen eilisestä haastattelusta paistoi jotenkin toivottomuus? Varsinkin kun viesti oli että yrittäkää kitkutella 3 vuotta, sitten kaikki on varmasti paremmin. Eli ts. hallituksen keinot elvytykseen ovat aika vähissä?

Niinistön synkistelyt ovatkin sitten oma lukunsa. Onko tuo ottanut Koiviston roolin ylimpänä pirujen seinille maalailijana vaiko käykö kaikesta huolimatta jo presidenttikampanjaa?

Äänestä
  • Kun lama tulee ulkopuolelta, eli vientikysyntä laskee siitä syystä, että ostajamaissa on pahempi lama, niin tilanteeseen voidaan vaikuttaa hallituksen toimin vain kotimarkkinoiden kysyntää lisäämällä.

    Tätä tarkoitusta varten on mm. veronalennuksilla annettu kuluttajille ensi helmikuun alusta 4% "palkankorotus", joka ei lisää yritysten kustannuksia ollenkaan.

    Valtio on myö aikaistanut useita omia tie-, rata ja muita rakennushankkeitaan ja taannut pankeille vakuudet sitä varten, että ne rohkenisivatrahoittaa yritystoimintaa enemmän kuin ovat viime aikoina rahoittaneet. Asuntoja ei nyt varman vaihdeta kuin tarpeeseen, vaikka hintataso laskee, mutta remontteihin ja korjausrakentamiseen varmaan lainaakin heltiää, koka niiden kotitalousvähennystä korotettiin melko lailla. Valtio keventää siis remontoinnin verotusta, että kotimarkkinat työllistyisivät sitäkin kautta.

    Nyton vaan niin, että vientikysynnän pieneneminen näyttää aina uuden tiedon valossa synkemmältä kuin ennen. Siksi Katainenkin joutuu arvioimaan, mihin hallitus yleensä voi pelkästään kotimarkkinoilla vaikuttaa.

    Kun laman vaikutusten ajoittuminenkin on pitkälti ennustusten varassa, on valtionvarainministerin huolena sekin, että ne rahat, jotka meillä on ja varsinkin ne, jotka lainataan, käytettäisi niin, että lama kokonaisuudesaan vaikuttaisi mahdollisimman lievästi ja "kitkuttelun" aika jäisi mahdollisimman lyhyeksi.

    Suomeen kohdistuu nyt paljon enemmän kansinvälisen laman paineita kuin 90-luvun alussa, mutta oma taloutemme, pankkimme ja yrityksemme ovat paljon paremmassa kunnossa kuin silloin.

    Paljon erilaisia asioita kannattaa siis ottaa huomioon ennen kuin innostuu opposition räyhäämisestä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Minä vaan kirjoitti:

    Kun lama tulee ulkopuolelta, eli vientikysyntä laskee siitä syystä, että ostajamaissa on pahempi lama, niin tilanteeseen voidaan vaikuttaa hallituksen toimin vain kotimarkkinoiden kysyntää lisäämällä.

    Tätä tarkoitusta varten on mm. veronalennuksilla annettu kuluttajille ensi helmikuun alusta 4% "palkankorotus", joka ei lisää yritysten kustannuksia ollenkaan.

    Valtio on myö aikaistanut useita omia tie-, rata ja muita rakennushankkeitaan ja taannut pankeille vakuudet sitä varten, että ne rohkenisivatrahoittaa yritystoimintaa enemmän kuin ovat viime aikoina rahoittaneet. Asuntoja ei nyt varman vaihdeta kuin tarpeeseen, vaikka hintataso laskee, mutta remontteihin ja korjausrakentamiseen varmaan lainaakin heltiää, koka niiden kotitalousvähennystä korotettiin melko lailla. Valtio keventää siis remontoinnin verotusta, että kotimarkkinat työllistyisivät sitäkin kautta.

    Nyton vaan niin, että vientikysynnän pieneneminen näyttää aina uuden tiedon valossa synkemmältä kuin ennen. Siksi Katainenkin joutuu arvioimaan, mihin hallitus yleensä voi pelkästään kotimarkkinoilla vaikuttaa.

    Kun laman vaikutusten ajoittuminenkin on pitkälti ennustusten varassa, on valtionvarainministerin huolena sekin, että ne rahat, jotka meillä on ja varsinkin ne, jotka lainataan, käytettäisi niin, että lama kokonaisuudesaan vaikuttaisi mahdollisimman lievästi ja "kitkuttelun" aika jäisi mahdollisimman lyhyeksi.

    Suomeen kohdistuu nyt paljon enemmän kansinvälisen laman paineita kuin 90-luvun alussa, mutta oma taloutemme, pankkimme ja yrityksemme ovat paljon paremmassa kunnossa kuin silloin.

    Paljon erilaisia asioita kannattaa siis ottaa huomioon ennen kuin innostuu opposition räyhäämisestä.

    "Tätä tarkoitusta varten on mm. veronalennuksilla annettu kuluttajille ensi helmikuun alusta 4% "palkankorotus", joka ei lisää yritysten kustannuksia ollenkaan."

    Olen linkittänyt tänne aiemmin ministeri Kataisen lausunnon siitä, ettei veronalennuksella ollut silloin, kun siitä sovittiin, minkäänlaista tarkoitusta elvyttää taloutta. Katainen kiisti tämän tarkoituksen sitä häneltä kysyttäessä ja sanoi, ettei ylikuumentunut talous tarvitse mitään elvystystä. Samalla perusteella siinä vaiheessa valtion rakennushankkeita haluttiin myöhentää, koska pelättiin talouden ylikuumentumista ja rakennuskustannusten suuruutta. Sen sijaan Katainen kertoi, että veronalennuksen koko tarkoitus on kannustaa ihmisiä työntekoon.

    Kyllä Katainen on sanonut, että veronalennukset tulivat hallitusohjelmaan lamasta riippumatta. Niin tietysti tulivat, koska tällaista lamaa tuskin edes "totuudentuoja" silloin ennusti. Mutta hän myös totesi, että niiden ajoitus johtui suhdanteista.

    Ja, onko hallitus todella menetellyt niin hyvin, että sinäkin voit vain moittia sitä, että nuo hyvät työt on tulleet sattumalta.

    Sinäkin tuolla kerroit, että hallituksen olisi pitänyt varautua lamaan. Olisiko tämä tapahtunut demarien vaalilupausten mukaisesti eli lisäämällä valtion menoja jo korkeasuhdanteen aikana esim. ilmaispalveluilla kaikille.

    Vai olisiko pitänyt nopeasti luoda amerikkalaisen unelman rinnalle suomalainen unelma, niinkuin hetki sitten Urpilainen vaati. Amerikkalainen unelmahan on se, että kellä tahansa on mahdollista päästä rikkaaksi. Pitäiskö tätä mahdollisuutta edistää myös Suomessa.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    "Tätä tarkoitusta varten on mm. veronalennuksilla annettu kuluttajille ensi helmikuun alusta 4% "palkankorotus", joka ei lisää yritysten kustannuksia ollenkaan."

    Olen linkittänyt tänne aiemmin ministeri Kataisen lausunnon siitä, ettei veronalennuksella ollut silloin, kun siitä sovittiin, minkäänlaista tarkoitusta elvyttää taloutta. Katainen kiisti tämän tarkoituksen sitä häneltä kysyttäessä ja sanoi, ettei ylikuumentunut talous tarvitse mitään elvystystä. Samalla perusteella siinä vaiheessa valtion rakennushankkeita haluttiin myöhentää, koska pelättiin talouden ylikuumentumista ja rakennuskustannusten suuruutta. Sen sijaan Katainen kertoi, että veronalennuksen koko tarkoitus on kannustaa ihmisiä työntekoon.

    En minä valehdellut edellä yhtään mitään.

    Sinä sen sijaan näytät kaivelevan tikulla Kataisen ikivanhoja puheita.

    Veronalennuksia ei annettu tälle vuodelle 2008 ja tälle vuodelle ajoitettuja rakennushankkeita siirrettiin juuri siitä syystä, etä mitään elvytystä tai muutakaan kulutuksen lisäystä ei tarvittu, kun etenkin rakennusala oli ylikierrosilla.

    Mutta ensi vuioden talousnäkymien nähtiin taittuvan jo vuosi sitten ja silloin päätettiin, että veronalennukset annetaan jo nyt (SDP vastusti ja vati niiden siirtämistä) ja rakennushankkeet aloitetan sitten kun urakkahinnat putoavat.

    juuri näin on meneletlty eikä elvytyssanalla kannata saivarrella, koska vielä vuosi 2009 menee näillä näkymin plussan puolella tai joitain prosentin kymmenyksiä miinuksella, kun se lama tulee vasta 2010-2011.

    Nyt siis "elvytetään" siksi, että laman pohja jäisi niin matakaksi kuin suinkin.

    Hiukan minua kummastuttaa, että olet ottanut suorastaan heinäluomamaisen kiihkeän asenteen talouteen ja elvytykseen, vaikka ymmärrän hyvin, että sdp on valinnut kadotetun kannatuksensa keräämiseen pelkän tlouspopuismin, koska ei sdp muuten saa persuihin karanneita äänestäjiään takaisin.

    Kokoomuksen kannatus tuolla pelillä on kyllä turvattu, koska ei kukaan oikeistodemari tuota populismia usko vaan saattaa jopa kallistua kokoomuksen suuntaan, kun tietää sen järkevämmäksi kuin Urpilaisen jatkaman heinänheittolinjan.

    Äänestä

Mielipidepankki muistaa hyvin vanhat kirjoitukseni. Varoittelin tosiaan jo pitkän aikaa sitten tästä nyt alkaneesta taantumasta, joka muuttuu ensi vuonna Suomessakin lamaksi.

Ennen kunnallisvaaleja hallituspuolueet tietysti peittelivät totuutta. Sen vielä jaksaa ymmärtää, sillä kysymys on vaalitaistelusta.

Vaikeampaa sen sijaan on ymmärtää, että totuutta ei uskallettu kertoa vaalien jälkeenkään. Varsinkin pääministeri Matti Vanhasen toiminta on ollut täysin luokatonta.

Nyt ei enää paljoa ole tehtävissä. Proaktiivisille toiminnalla olisi ollut mahdollista estää laman pahimmat vaikutukset. Nyt pitää vain katsoa miten syvälle mennään.

Kiitos keskustavetoisen porvarihallituksen.

Äänestä
  • laman vakavuudessa verrattuna toisiin maihin?

    Demarit jos olisivat päättämässä enemmän niin silloin tietenkin tilanne olisi täällä pahempi kuin muualla.

    Äänestä

  • Kun tietoa lisää niin tuskaa lisää.

    Paras on aina ennustaa pahinta, niin voi iloita ollessaan oikeassa.

    Äänestä

  • Suomen talous on hyvässä kunnossa, mutta ulkomailta tuleva taantuma on vaikuttanut Suomen vientiin.

    Äänestä

taantuma hallinnassa mutta vaikea.

Äänestä
  • Eli taantuma tulee ulkomaiden talouden hyytymisestä.

    Äänestä

  • vientiimme kirjoitti:

    Eli taantuma tulee ulkomaiden talouden hyytymisestä.

    ja vaikutuksen kansantalouteemme. Kepulaisille varsinkin tuo yhtälö on tuntematon, tuettu maatalous on kepulle ainoa oikea "pisnes". Pekkarinen keskittyy risupakettien väsäämiseen ja sieltä se onni ja autuus meidän talouteen löytyy.

    Äänestä

  • viennin merkityksen kirjoitti:

    ja vaikutuksen kansantalouteemme. Kepulaisille varsinkin tuo yhtälö on tuntematon, tuettu maatalous on kepulle ainoa oikea "pisnes". Pekkarinen keskittyy risupakettien väsäämiseen ja sieltä se onni ja autuus meidän talouteen löytyy.

    on saanut ministeriössään paljon hyvää aikaan, mutta maailmanlaajuinen lama iskee myös Suomeen.

    Se on aivan sama kuka siellä johdossa nyt olisi, kun Suomella on kuitenkin rajalliset elvytys mahdollisuudet.

    Oppositio on ollut todella hampaaton, mutta nyt alkaa räksyttämään todella kun pitäisi etsiä parhauta keinoja.

    Äänestä

Palstan enemmistö ei mene ollenkaan mpp:n halpaan, vaan kommentoi ja perustelee mpp:n väitteet kumoon.

Vain palstan persu-uunot kiittelevät mpp:n vääristelyjä.

Äänestä

Eläköön sosialismi!

Toveri Mielipidepankki muistelee, että toveri Totuudentuoja olisi ensimmäisenä kertonut taantumasta tulevan pahemman kuin hallitus väittää.

Meille vallankumouksen uljaille ritareille kapitalismin sortumisen odottelu on tietenkin luontaista toimintaa, vähän niin kuin viimeiset hetket ennen orgasmia (paitsi heteroseksissä, jossa orgasmi pitää hommata väkisin jälkeläistentekotarkoituksessa, että maailmaan tulisi lisää pikkutovereita - iljettävää touhua, mutta proletariaatin diktatuurin puolesta on kunniakasta uhrautua!).

Kirjoitin asiasta käsittääkseni ensimmäisenä, en aivan varma ole, mutta joka tapauksessa iloitsin siitä, että lamasta tulee syvä jo yli kolme kuukautta sitten.

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000037943420

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

mielipidepankki kirjoitti:

On melko huvittavaa huomata, kuinka lyhyessä ajassa ääni hallituksen kalkattavissa kelloissa on muuttunut. Tällä palstalla hallituspolitiikkaa seuraavien kellot käyvät hieman jäljessä, mutta eiköhän nekin kohta vedetä oikeaan aikaan.

Se lienee ollut nimimerkki Totuudentuoja, joka on täällä jo kuukausia sitten kertonut tulevan taantuman olevan paljon pahempi kuin mitä hallitus haluaa kansalle kertoa. Silloin aikanaan tällaiset viestit tyrmättiin täällä punikkiuden pahimpina osoituksina.

Mitä viime päivinä on tapahtunut näkemysrintamalla? Ensin pitkäaikainen ministeri ja teollisuusjohtaja Christoffer Taxell (joka sivumennen sanoen lienee ollut kaikkien aikojen asiantuntevin oikeusministeri) arvelee tulevan laman (huom! ei enää vain taantuma) olevan mahdollisesti paljon pahempi kuin 90-luvun lama.

Nyt sitten EK:n puhemies Sauli Niinistö sanoo, että puhe Suomen valtiontilan hyvästä kunnosta ja puskureista on pelkkää huuhaata. Kylmät luvut kertovat Niinistön mukaan ihan muusta. Puskurit ovat yhtä kuin velanotto.

Ja eipä mennyt kuin hetki, kun ministeri Katainen vahvistaa edellisten sanomaa toisin kuin mitä on tähän asti tehnyt. Nyt lama näyttää jo Kataisenkin näkökulmasta mahdollisesti pahemmalta kuin 80-luvulla. Nyt Kataisenkaan mielestä ei olekaan puskureita vaan hän puhuu jopa pahimmilaan 20 miljardin euron lainatarpeesta.

Ja nyt kohta palstalle ilmestyy kohta Oiva Härkönen, joka todistaa vanhoilla käyrillään, ettei mitään taantumaa lamasta puhumattakaan ole ja että Suomi selviää tällaisesta ihan mutkattomasti. Lamapuheet ovat vain punikkien kiero juoni. Yllättäen tähän juoneen ovat nyt tulossa mukaan myös hallituksenkin kantavat voimat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu