Miten selvittää

Vauvallani alkoi noin 5kk iässä outo ihottuma. Ensin kaulassa aikuisen peukalonpään kokoinen ja muotoinen punainen hieman koholla oleva täplä, joka muutamassa päivässä "kuivui" ja kutisi hirveästi. Sittemmin nämä täplät ovat vallanneet uusia alueita: ensin toinen puoli kaulaa, sitten rintakehä, toinen polvitaive ja nyt uusimpana selkä, jossa tänäaamuna oli kauhukseni neljä sellaista täplää. Tätä on siis jatkunut nyt yli 2kk.

Lääkäri epäili ensimmäisenä maitoallergiaa ja suositteli HA-korviketta. Imetän pääosin, mutta annan lisäksi korviketta ja tuo säännöllinen lisä ajoittuu tosiaan samoihin aikoihin kuin ihottuman alkaminen, mutta myös kiinteä ruoka. En silloin älynnyt huomioida tarkasti mikä milloinkin alkoi, koska pidin ensimmäistä täplää vain satunnaisena esim. kosteudesta johtuvana ärtymänä.

HA-maito ei auttanut, joten viimeksi tartuin soijapohjaiseen korvikkeeseen. Nyt sitä on juotu yli viikko eikä mitään apua. Mitä pitäisi seuraavaksi tehdä?

Harkitsen ruoka-aineiden rajoittamista ensin vaikka kolmeen kasvikseen lihaan ja sitten lisään niitä yksi kerrallaan, kunnes allergian aiheuttaja selviää. Kuitenkin mulla on vahva muistikuva, että ihottuma alkoi ENNEN ensimmäistä kiinteää ateriaa. Voisiko minun maitoni aiheuttaa sen? Esim. pähkinät, joita nykyään syön päivittäin?

Tuntuu menevän ihan hulinaksi, kun mahdollisia vaikuttavia tekijöitä on monta ja ihottuma tuollaista, että kestää monta viikkoa huomata yhdestä kohdasta, että nyt se paranee.
4679
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jos et poistanut maitoa omasta ruokavaliostasi on vauvasi saanut lehmänmaitoproteiineja koko ajan.

Kaikki muukin syömäsi voi vaikuttaa. Pitäisiköhän sinun käydä ihan oikealla allergialääkärillä niin saisit kunnon ohjeet!

Äänestä

Minusta sinun ei kannata kerralla vetää lapsen ruokavaliota kovin suppeaksi, vaan kokeilla ensin sitä että karsit niitä ensimmäiseksi aloitettuja kiinteitä pois, jos kerta ihottumat alkoivat niihin aikoihin.

Jos suppealle ruokavaliolle joudutte, katso että lapsen ruokavalioon jää jotain jokaisesta ruoka-aineryhmästä, eli liha, kasvin, vilja, rasva ja hedelmä tai marja (esim. possu, bataatti, riisi, rypsiöljy, päärynä). Ja useamman päivän ajan samaa kokoonpanoa, jos ei tilanne lähde merkittävästi pahenemaan. Ja jos ei paranemista tule, vaihda kaikki ruoka-aineet toisiksi.

Suosittelen myös ruoka- ja oirepäiväkirjan pitämistä, eli kaikki omat ja lapsen syömiset kirjataan ylös, sekä myös lapsen oireiden tila, ja tarvittavat voiteet ja lääkkeet.

Äänestä

Toivottavasti löytyy syy ihottumaan ja L:n ihottuma paranee!!

Äänestä

Jos sinulla kerran on vahva mielikuva että ihottuma oli ennen kiinteitä ruokia niin karsi omaa ruokavaliotasi ensin. Jätitkö omasta ruokavaliostasi kaikki maitoproteiinia sisältävät tuotteet pois kun lapsesi maidoton ruokavalio alkoi? Jos et niin aloita siitä. Huom maitoproteiinia on "piilossa" monessa ruoassa/herkussa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


allergia? kirjoitti:

Vauvallani alkoi noin 5kk iässä outo ihottuma. Ensin kaulassa aikuisen peukalonpään kokoinen ja muotoinen punainen hieman koholla oleva täplä, joka muutamassa päivässä "kuivui" ja kutisi hirveästi. Sittemmin nämä täplät ovat vallanneet uusia alueita: ensin toinen puoli kaulaa, sitten rintakehä, toinen polvitaive ja nyt uusimpana selkä, jossa tänäaamuna oli kauhukseni neljä sellaista täplää. Tätä on siis jatkunut nyt yli 2kk.

Lääkäri epäili ensimmäisenä maitoallergiaa ja suositteli HA-korviketta. Imetän pääosin, mutta annan lisäksi korviketta ja tuo säännöllinen lisä ajoittuu tosiaan samoihin aikoihin kuin ihottuman alkaminen, mutta myös kiinteä ruoka. En silloin älynnyt huomioida tarkasti mikä milloinkin alkoi, koska pidin ensimmäistä täplää vain satunnaisena esim. kosteudesta johtuvana ärtymänä.

HA-maito ei auttanut, joten viimeksi tartuin soijapohjaiseen korvikkeeseen. Nyt sitä on juotu yli viikko eikä mitään apua. Mitä pitäisi seuraavaksi tehdä?

Harkitsen ruoka-aineiden rajoittamista ensin vaikka kolmeen kasvikseen lihaan ja sitten lisään niitä yksi kerrallaan, kunnes allergian aiheuttaja selviää. Kuitenkin mulla on vahva muistikuva, että ihottuma alkoi ENNEN ensimmäistä kiinteää ateriaa. Voisiko minun maitoni aiheuttaa sen? Esim. pähkinät, joita nykyään syön päivittäin?

Tuntuu menevän ihan hulinaksi, kun mahdollisia vaikuttavia tekijöitä on monta ja ihottuma tuollaista, että kestää monta viikkoa huomata yhdestä kohdasta, että nyt se paranee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu