Päinvastoin kuten yleensäkin suolimurojen tietotoimisto on taas ilmoittanut, niin Madoffin pyramiidihuijauksesta ON OLLUT varoittavia signaaleja jo vuosikymmenen ajan.
SEC:n toimitusjohtaja Christopher Cox sanoi lausunnossaan, että SEC:n henkilökunnalle toimitettiin vuodesta 1999 lähtien toistuvasti tietoja koskien Madoffin väärinkäytöksiä, mutta niitä ei koskaan viety eteenpäin?
Useat pankit eri puolilla maailmaa ovat kertoneet
miljoonatappioistaan maailman suurimmassa pyramiidihuijauksessa ja mukana tiettävästi ainakin kaksi suomalaisillekin tuttua pankkia Nordea ja OP-Pohjola.
Madoff-huijaushan on tunnustettu kun taasen pikkupyramiidiksi epäillyn Wincapitan käsittely on vielä kesken, mutta jos sekin paljastuu huijaukseksi, niin ilmeisesti kaikilla suomalaispankeilla ja Moneybokersilla on paljon selviteltävää, miksi he siirtelivät Wincapitan ja jäsenten rahoja VUOSIA edestakaisin suuriakin summia, vaikka juuri heidän olisi ensimmäisinä pitänyt haistaa huijaukset?

Vastaukset 5
Vanhimmat
OP-keskus on varoittanut jäsenpankkejaan winclubista/wincapitasta jo tammikuussa 2007.
paikallis-Osuuspankki on mukana wincapitassa eli ei auttanut varoittelut.
..kyseisen pop:in konttorin nimeä?
Olisi varoitellut varasta joka murtaa kassakaappia viemällä sille työkaluja.;)
Asia on vain niin yksinkertainen, että jos toteaa
pankkina huijauksen, niin lopettaa siirrot ja kutsuu KRP:n paikalle, mutta siirrot vain jatkuivat aina helmikuulle 2008 asti ja muutamia siirtoja tehtiin myöhemminkin Moneybokersin tililtä Suomen pankkeihin.
Mutta taisivat ne varoitukset paremminkin olla sen kaltaisia, että nyt on markkinoille ilmestynyt kilpailija, joka on uhka joka pitää eliminoida?
tiedossa konttorin nimi ja vaikka olisikin, ei olisi korrektia kertoa sitä täällä. Asia on julkinen salaisuus ja sitä puitiin täällä foorumilla jo 2007 kesällä.