Ei varmaankaan oltu paljon mitään taas opittu seiskytluvusta. Oltiin nuoria ja menojalkaa vipatti siihen malliin, että elämä oli alkoholinhuuruista ja uskottomia naisia riitti. Rokki soi ja röökiä kiskottiin vuokra-asunnossa sisällä.
Narahdettiinhan sitten. Hoitokokousta pidettiin. Kaikkien nuorten vanhemmat oli koolla. Tunnelma oli painostava, vaikka luultavasti he hyvää tarkoittivat, mutta eivät ymmärtäneet miten nuorille puhutaan.
Käytännössä tämä meni niin, että
- Vanhemmat kertoivat havaintonsa, eli luettiin syytteet
- jotkut vähän itkeä tirauttelivat kun oltiin niin pahoja
- vanhemmat kyselivät tekoihin liittyviä juttuja (kuulusteluvaihe)
- Lopulta päästiin siihen, että me syytetyt tunnustettiin jokainen omantuntonsa mukaan joku enemmän joku vähemmän (synnintunnustus)
- Jotta kokous lopulta päättyisi, niin me sitten pyydettiin anteeksi
- Ja meille anteeksi annettiin. Tässä ei kyselty anteeksipyynnön aitoutta vaan synnit saarnattiin anteeksi.
Anteeksipyyntö tuli vain muodon vuoksi ja sen takia, että meitä pidettäisiin edelleen porukkaan kuuluvina.
Näin jälkeenpäin ajatellen olisi ollut varmasti paljon hedelmällisempää jos omat vanhempani olisivat edes yrittäneet keskustella asioista kotona.
Ei vanhemmilla varmaankaan ollut tarkoitus mitään painostavaa tilannetta tehdä meille, mutta he eivät ymmärtäneet, että siitä tulee sellainen. He tietysti ajattelivat, että he saavat meidän synnintunnon jotenkin herätettyä hoitokokouksessa ja sitämyöten me oikeasti tehtäisiin vl-parannusta.
Rellestys jatkui seuraavalla viikolla ihan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
Narahdettiinhan sitten. Hoitokokousta pidettiin. Kaikkien nuorten vanhemmat oli koolla. Tunnelma oli painostava, vaikka luultavasti he hyvää tarkoittivat, mutta eivät ymmärtäneet miten nuorille puhutaan.
Käytännössä tämä meni niin, että
- Vanhemmat kertoivat havaintonsa, eli luettiin syytteet
- jotkut vähän itkeä tirauttelivat kun oltiin niin pahoja
- vanhemmat kyselivät tekoihin liittyviä juttuja (kuulusteluvaihe)
- Lopulta päästiin siihen, että me syytetyt tunnustettiin jokainen omantuntonsa mukaan joku enemmän joku vähemmän (synnintunnustus)
- Jotta kokous lopulta päättyisi, niin me sitten pyydettiin anteeksi
- Ja meille anteeksi annettiin. Tässä ei kyselty anteeksipyynnön aitoutta vaan synnit saarnattiin anteeksi.
Anteeksipyyntö tuli vain muodon vuoksi ja sen takia, että meitä pidettäisiin edelleen porukkaan kuuluvina.
Näin jälkeenpäin ajatellen olisi ollut varmasti paljon hedelmällisempää jos omat vanhempani olisivat edes yrittäneet keskustella asioista kotona.
Ei vanhemmilla varmaankaan ollut tarkoitus mitään painostavaa tilannetta tehdä meille, mutta he eivät ymmärtäneet, että siitä tulee sellainen. He tietysti ajattelivat, että he saavat meidän synnintunnon jotenkin herätettyä hoitokokouksessa ja sitämyöten me oikeasti tehtäisiin vl-parannusta.
Rellestys jatkui seuraavalla viikolla ihan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mulla oli sama juttu ton televiission kanssa. Epäuskoisen sukulaisen televiissiota kattelin ja eikös tullut puhuttelu. 90-luvulla siis.
Sanottin että ei saa antaa linnun tehdä pesää pään päälle. Siis että synnin ei saa antaa tehdä pesää pään päälle. Myös hiukan itkeä tirautin ja parannusta tein.
Sama meno jatkui pahempana. Aloin käydä elokuvissa. Siitäpä se sitten lähti....elämä kahleista vapaana.
:D
että sitä korostaisi? Ehk'ei.
On. Mutta minä olen nimenomaan naisihminen ja katson maailmaa naisen näkökulmasta. Olen myös tällainen nojatuolifeministi.