Wincapitan perustajaa ei ole vielä tuomittu mistään.
Median etunenässä on MTV3:n Salla joka kertoo näin: "uskovainen nero olikin velkainen seksiravintoloitsija."
Sallasta ei ole ketään tuomitsemaan tai arvostelemaan kenenkään uskoa. Salla saa itse puolestani olla saatanan palvoja. Ja siltä jutut välillä kuulostavatkin.
Sallasta ei ole itsestään tunnistamaan neroa, vaikka sellainen olisi samassa huoneessa. Sen perusteella, mitä Hannusta olen kuullut, niin enemmän hänessä on neroa kuin Sallassa. Salla kun ei 400 %:in todennäköisyydellä ole nero. Hannua en itse tunne.
Paljonko Sallalla itsellään on velkaa? Suurimmalla osalla varsinkin nuoria lapsiperheitä on velkaa. Tietääköhan Salla, että velka pitää yleisen talouden ja pankit pystyssä. Velka on osa yhteiskuntajärjestelmää, velka voi myös kaataa mm. pankit.
Seksiravintoloitsija. Kuulostaa ihanneammatilta. Sallan seksielämää en tunne, enkä välitä tuntea. Useissa ravintoloissa ruoka on hyvää. Ruokaa tarvitsee kaikki.
Median etunenässä on MTV3:n Salla joka kertoo näin: "uskovainen nero olikin velkainen seksiravintoloitsija."
Sallasta ei ole ketään tuomitsemaan tai arvostelemaan kenenkään uskoa. Salla saa itse puolestani olla saatanan palvoja. Ja siltä jutut välillä kuulostavatkin.
Sallasta ei ole itsestään tunnistamaan neroa, vaikka sellainen olisi samassa huoneessa. Sen perusteella, mitä Hannusta olen kuullut, niin enemmän hänessä on neroa kuin Sallassa. Salla kun ei 400 %:in todennäköisyydellä ole nero. Hannua en itse tunne.
Paljonko Sallalla itsellään on velkaa? Suurimmalla osalla varsinkin nuoria lapsiperheitä on velkaa. Tietääköhan Salla, että velka pitää yleisen talouden ja pankit pystyssä. Velka on osa yhteiskuntajärjestelmää, velka voi myös kaataa mm. pankit.
Seksiravintoloitsija. Kuulostaa ihanneammatilta. Sallan seksielämää en tunne, enkä välitä tuntea. Useissa ravintoloissa ruoka on hyvää. Ruokaa tarvitsee kaikki.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Kyllä uskovainen seksibaarin pitäjä kuitenkin on aika absurdi yhdistelmä. Mutta uskovaista ihmistä pidetään yleensä rehtinä ja luotettavana ja sitähä Hannu nimenomaan on ollut.
Muta kaiki on kait sallittua niin rakkaudessa kuin bisneksessäkin.
Nerous sitten on täysin jonkun keksimä juttu. Jos ihminen on nero, pääsee hän kyllä muuallekin opiskelemaan kuin ammatiliseen kurssikeskuksen.Sitten kun älykkysosamäärä ylitää 200, voidaan puhua jonkinlasesta lahjakkuudesta, shakkimestari Fisherillä se on muistaakseni 218. Ja hänessä oikein realisoituu hokema, hulluus ja nerous ovat aika lähekkäin.
Salla sanoo, että Hannu ei ole uskovainen. Sallan vaikea todistaa.
Salla sanoo, että Hannu ei ole nero. Sallan vaikea todistaa.
Asian vierestä, pistä muuten linkki tuosta Fisheristä, 218 on järjettömän korkea luku. Eikös Mensan raja ollut 148, nyt 131/135? Mitähän Einsteinin ja Goethen älykkyysosamäärät ovat?
Korkein mitattu älykkyyosamäärä on 228 ja sen on saavuttanut nainen.
Ja älykkyyosamäärä ei ole synonyymi sanalle viisaus, testissä voi huippupisteet saavuttaa ihan kansakoulupohjalta. Kaikki mieshenkilöt ainakin muistavat armeijan nk. palikkatestin, jossa p-arvoja jaettiin 4-10 ja kyllä sen p-arvon kyllä päältä näki, valitettavasti.
Ehkä totuuksista pitäisi vaieta.
Mutta Hannu on jo omalla käytöksellään todistanut itseään vastaan. Hannu huijasi ihmisten rahat.
Se on totuus, eikä siitä muuksi muutu.
jos Hannu olisi jo tuomittu. Aika moni on hänet tuominnutkin, kuten Salla, eikä merkit kyllä hyvältä edes näytä.
Siis eikös Hannu ole tuomittu jo aiemmin talousrikoksista? Vai onko nämä vain median levittämiä perättömiä huhuja?
hannulla ne on ulosottovelkaa...siinä on aika iso ero normaalin pankki velkaan jos ymmärrät ;)
voi luottaa. Joku kertoi, että Hannu on maksanut velkansa. Paljonhan puhuttiin mm. maksamattomista sairaalalaskuista.
Ymmärrän vallan mainiosti, mitä Salla on ajanut takaa. Kuulostaahan tuo otsikko komealta ja myyvältä.
Hannu on tuomittu lainvoimaisella tuomiolla vankeuteen Tampereella 2003 pyörittämänsä tissibaarin yhteydessä tekemistä törkeistä velallisen petoksista sekä kirjanpitorikoksista. Asioan voi tarkistaa Tampereen käräjäoikeuden kansliasta.
Hannu on tehnyt useita konkursseja aikaisemminkin. Itse asiassa joka ainoa Hannun aikaisemmin aloittama business on päätynyt konkurssiin.
Hannulla on ulosotossa satojatuhansia euroja tälläkin hetkellä. Asian voi tarkistaa Tampereen ulosottovirastosta.
Ulosotossa kultasydämellä on mm. pankkilainoja, veroja, vahingonkorvauksia, sakkoja ja kaiken huippuna jopa omat sairaalalaskunsa. mukavalla maksumoraalilla on valuuttamiljonääri varustettu. Periaate on, kaikki muiden piikkiin.
Varmaan ketku hakee WinCapitankin oikeudenkäynissä maksutonta oikeudenkäyntiä omalle osalleen. Jos Hannu maksaa oman oikeudenkäyntinsä kulut on se hänelle aivan uusi extream kokemus. Maksaa itse omat laskunsa, VITUT!
"Asian voi tarkistaa Tampereen ulosottovirastosta."
Mulla on kopio tuosta paperista, joten voidaan verrata tietoja. Mikä sulla onkaan loppusumma marraskuulta 2008?
Mihin pyrit tuolla vihjailullasi. Kiistätkö ettei esittämäni ole totta?
Hannun velat ovat n. 400.000 eur. Laita nyt nippeliville se euron tarkka summa esiin, niin ei tarvitse sitten siitä kinata.
sitä paperia näköjään. Et ole edes alueella. Kannattaa tilata viimeisin paperi, se on maksullinen.
pääkusettaja on vangittu. Rahat on olleet kateissa jo 9 kuukautta. takavarikot päällä ja Capitaanot vaan jatkaa arvuutteluja ja irtoheittoja.
Valuuttakaupasta on todisteet. Näytetään sitten oikeudessa. ei ennen. Ei ennen.
et ole edes alueella. esittämäni luku oli varsin tarkka. Tosin Hannun velathan kasvavat pelkkien korkojen kautta jo n. 4.000 kuukaudessa. Ja kohta ne kasvavt MILJOONIA.
Lopeta lässytys ja häpeä omaa tyhmyyttäsi kun lähdit tuomitus talousrikollisen kelkkaan!
Ei se niin paljon maksa, ei tarvitse enää arvuutella.
Ai meinaat että Hannu pakomatkansa aikana on käynyt lyhentämässä ulosottovelkaansa? Kuinka uskottavaa.
Pelkästään siitä, että et tiedä paperin oikeaa nimeä vaan puhut "siitä paperista" huomaa, että olet epätoivoinen sponzori.
Hannusta tulee rehellinen tunkkien silmissä, kun hän maksaa tunkkien rahoilla omat velkansa...olis siinä meillä rehti kaveri...hah hah
Tuo kaveri selvästikin sinua tahalleen ärsyttää. Ei sillä itselläänkään ole esittää kuin Siwan kauppakuitti.
Älä hermostu sillä sitä tuo jätkä ajaa takaa.
Capitalaiset on jo polettu koirankakan alle. Ja tietävät sen itsekin.
seuranneena käynee niin että Hannu vapautetaan ja huijatut tuomitaan pieniin sakkoihin.
Naurakaa te puupäät! Jos poliisilla olisi oikeita todisteita, niin ei WinCapita-tutkinta kestäisi kuin viikon tai pari.
Tämä poliisin toiminta on pelkkää potaskaa. Poliisi itse tietää, että WinCapitan tulos on tehty valuuttakaupalla, Hannu on syytön, eikä ketään ole huijattu.
Hannu tullaan vapauttamaan. Ellei poliisi sitten ryhdy neuvostomalliseen näytösoikeudenkäyntiin, jossa kaikki sijoittajat vangitaan ja passitetaan mielisairaalaan!
Hannu on elämämme VALO! KYNTTILÄ! AJATUSTEN TONAVA!
Missä olet, niin
tilaamme valkotakkiset hakemaan sinut rauhalliseen pyöreään huoneeseen.
RÄH RÄH RÄÄÄRÄÄÄHÄÄHÄÄH
1-0, hävisit!
Etkö tajunnut, että toi mun kirjoitus oli vain houkutus saada helposti ärsytettävissäolevien vastakommentteja ;-)))))
1-0 on tilanne. Koitapas nyt pistää paremmaksi!!! Hopi hopi ....
RÄÄHRÄÄHRÄÄH ...
(Niin ja se hannun "jumaluusmomentti" on nyt sitten käytetty, jos käytät sitä uudestaan, et saa pisteitä!!!)
Vasta outo olet.
Oletko asianajaja, kun puolustat rikollisia.
jos pitäisi myydä juttuja, eikä mitää muuta. Raflaavaa, raflaavaa.
Siinä vaiheessa, jos/kun Hannu tuomitaan rahankeräysrikoksesta, veropetoksesta ja törkeästä petoksesta liityn tuohon haukkuvaan kuoroon. Sitä ennen lehdeltä on törkeää käyttää tuollaista loukkaavaa kieltä.
vaikkapa Julkisen sanan neuvostolle. Lause "uskovainen nero olikin velkainen seksiravintoloitsija." pitää muuten täysin paikkansa. Tyypillä on ollut velkoja, on pyörittänyt tissibaaria, on esiintynyt uskonmiehenä. Ei se anonyymillä mediakritiikillä kummene. Otsikkoja on tulossa lisääkin, meinaatko itkeä niistäkin?