Apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläinen moittii poliisivankiloita lainvastaisesta tapaamisten järjestämisestä. Jääskeläisen mukaan monet poliisivankilat järjestävät asukkien ja heidän avustajiensa tapaamiset erityisvalvottuina, vaikka pääsääntöisesti niiden pitäisi olla valvomattomia.
Jääskeläinen moittii erityisesti sitä, että tapaamisia on järjestetty lainvastaisesti myös tutkintavangin ja hänen asiamiehensä välillä. Hän huomauttaa, että tapaamisten luottamuksellisuus on oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin kulmakivi.
Erityisvalvotut tapaamiset järjestetään muun muassa huoneissa, joissa tutkintavangin ja avustajan erottaa lasiseinä ja heidän on keskusteltava puhelimen välityksellä. Asiakirjojen allekirjoittamisen tarve tässä tilanteessa voi johtaa siihen, että tapaamista valvoo joku poliisivankilan henkilökunnasta.
Jääskeläinen sai kantelun Kouvolan kihlakunnan poliisilaitoksen poliisivankilan olosuhteista. Hänen mielestään lainvastainen käytäntö on laajasti vallalla poliisihallinnossa, vaikka tapaamisten järjestelyssä on eroja poliisilaitosten kesken.
Jälleen on poliisi rikollisena!

Vastaukset 3
Vanhimmat
Vedähän vakiohäirikkö vähän henkeä. Jutussahan kerrottiin, että apulaisoikeusasiamies moittii poliisia.
Rikollinen on vasta se, joka on oikeudessa lainvoimaisella päätöksellä tuomittu. Sitä ennen on jokaista pidettävä syyttömänä.
ei ole rikollinen. Eihän se ole jäänyt kiinni.
Eiköhän kaikki huomattavan paljon lakia rikkoneet ole rikollisia. Siis kyse on lainrikkomusten määrästä ja laadusta. Poliisin kohdalla mitä ilmeisemmin määrä on suuri ja törkeyttä lisää poliisin asema lakia valvovana viranomaisena. Tuomiolla ei sinänsä ole mitään tekemistä sen kanssa onko joku rikollinen vai ei. Jos joku on tullut väärin tuomituksi, niin en minä ainakaan sitä rikolliseksi sanoisi.
Jos rikos on tapahtunut, niin tietysti sen tekijä on rikoksentekijä. Suomessa kuitenkin ihminen on syyllinen vasta sen jälkeen, kun hänet on lainvoimaisella tuomiolla syylliseksi todettu. Sitä ennen kaikkia on kohdeltava syyttöminä.