OOPPERAAN LAMA-AIKANA 75.000.- ON PERSEESTÄ

Täytyy sanoa että on meidän Antilla vielä otsaa esittää että 150 donaa. Ei olla köyhiä ja kipeitä. Liput vielä on näytöksiin varmasti 75 euroa kappale ei oo köyhien hommaa tämä tämä kulttuuri. Ja kalliit esiintyjät saavat superliksat. Eikä tässä vielä kaikki, Kokkolan kaupunki ostaa varmasti niin paljon lippuja että Jestoilla on niitä kaikille tutuille jakaa.Ja lisäksi kaupunki antaa piilotukea niin materiaaleissa kun rahassakin !!!!!! tietoa on!!!!! Että näin on Kokkolassa lukekaa lehdestä.
17864
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Jo 1800-luvulla todettiin, että musiikki vaikuttaa ihmisen verenpaineeseen ja aineenvaihduntaan. Aivojen verenkierron havaittiin vilkastuvan stimuloivan musiikin vaikutuksesta ja hidastuvan kuunneltaessa melankolista musiikkia. Nykyisissä tutkimuksissa musiikin on todettu vaikuttavan muun muassa ihmisen keskushermostosysteemin prosessointiin, hengitykseen, pulssiin ja lihasjännitykseen rentouttavalla tavalla.Ooopera säästää sairaanhoitokuluissa miljoonia euroja.!Nykyajan jatkuvan kiireen ja stressin kierteessä ihminen voi helposti kadottaa kosketuksen itseensä ja todellisiin tunteisiinsa. Joskus saattaa jopa kadottaa kosketuksen siihen, mitä elämältään haluaa tai tarvitsee. Abrahan Maslowin mukaan luovuus ja musiikki nautinnot ovat terveyttä.

Äänestä
  • musiikki ja ooppera!!!!

    Äänestä

  • Minulla se vaikuttaa terveyteen. Kun olen lukenut miten paljon yhteisiä varojamme laitetaan kyseiseen oopperaan on verenpaineeni noussut huomattavasti.

    Äänestä

  • --------- kirjoitti:

    Minulla se vaikuttaa terveyteen. Kun olen lukenut miten paljon yhteisiä varojamme laitetaan kyseiseen oopperaan on verenpaineeni noussut huomattavasti.

    Pikkusummia,,taiteellinen taso on säilytettävä.Onneksi on vaihtoehtoja.

    Äänestä

  • summan rumman kirjoitti:

    Pikkusummia,,taiteellinen taso on säilytettävä.Onneksi on vaihtoehtoja.

    minusta ooppera ja venetsialaiset pitäisi yhdistää niin tulisi vain yhdestä tapahtumasta takkiin!ja vapaaliuppuja tarvis jakaa vähemmän,jäisi positiivinen kuva.

    Äänestä

  • oopperaaaaa kirjoitti:

    minusta ooppera ja venetsialaiset pitäisi yhdistää niin tulisi vain yhdestä tapahtumasta takkiin!ja vapaaliuppuja tarvis jakaa vähemmän,jäisi positiivinen kuva.

    Ilman Oopperaa Kokkola ei ole suurkaupunki.Palkatkaamme Helsingistä lisää laulajia Kokkolaan.

    Äänestä

  • oopperaaaaa kirjoitti:

    minusta ooppera ja venetsialaiset pitäisi yhdistää niin tulisi vain yhdestä tapahtumasta takkiin!ja vapaaliuppuja tarvis jakaa vähemmän,jäisi positiivinen kuva.

    Melukin voisi peittää oopperasta aiheutuva haitta vaikka ei se ooppera tänne Kälviälle kuulu tiedä sitten ensi vuonna kun Kokkola on osa Kälviää.

    Äänestä

  • tahko tenori kirjoitti:

    Ilman Oopperaa Kokkola ei ole suurkaupunki.Palkatkaamme Helsingistä lisää laulajia Kokkolaan.

    miksei lähempää vaikka Nykäsen Mattia?

    Äänestä

  • viisas ehdotus kirjoitti:

    Melukin voisi peittää oopperasta aiheutuva haitta vaikka ei se ooppera tänne Kälviälle kuulu tiedä sitten ensi vuonna kun Kokkola on osa Kälviää.

    Pysykää te siellä landella ja kuunnelkaa lehmien ammuntaa.Siinä teille oopperaa te sivistymättömät moukat.

    Äänestä

  • kaksi eri asiaa kirjoitti:

    musiikki ja ooppera!!!!

    Skaba, eller kamp, såsom bättre folke säger.Och dom blir bara bättre så kanske va vet jag.

    Äänestä

  • tjärn storstjärn kirjoitti:

    Pysykää te siellä landella ja kuunnelkaa lehmien ammuntaa.Siinä teille oopperaa te sivistymättömät moukat.

    Onneksi pääset kohtaUllava-Lohtaja-Kälviäläiseksi!Pitäisikö varoa ettei "tyhmyys" tartu,sielä merelläkö oet päässyt niin "sivistymään" ?

    Äänestä

  • tjärn storstjärn kirjoitti:

    Pysykää te siellä landella ja kuunnelkaa lehmien ammuntaa.Siinä teille oopperaa te sivistymättömät moukat.

    Älähän kaupunkilainen intoile! Tuodaan kuule tervettä maalaisjärkeä täältä junttilasta. Oletko muuten kuullut koskaan terveestä kaupunkilaisjärjestä? Itse en ole kuullut siitä koskaan mainittavan

    Äänestä

kun Mehtäläkin oli sanonut,että on kummallista jos ei valtuutetut ymmärrä oopperan päälle! :/

Hitto,koulut mätänee ja lapset sairastuu,mutta kokkolan kerma haluaa vain itselleen viihdettä!!!!!

Äänestä
  • purkaan koivuhaan koulun ulkovuorta palkkansa eteen perkele.tuolla 75 000:lla sais pitkän pätkän uutta seinää lapsille.häpeä mehtä anja.

    Äänestä

  • sais mennä kirjoitti:

    purkaan koivuhaan koulun ulkovuorta palkkansa eteen perkele.tuolla 75 000:lla sais pitkän pätkän uutta seinää lapsille.häpeä mehtä anja.

    Mitä ne lapset sillä seinällä tekis???Kouluja on liikaa,Ykspihlajaan voisi siirtyä tai Isojärvelle(punainen rakennus)

    Äänestä

  • yläkoululainen kirjoitti:

    Mitä ne lapset sillä seinällä tekis???Kouluja on liikaa,Ykspihlajaan voisi siirtyä tai Isojärvelle(punainen rakennus)

    koululaiset voisivat kaikki siirtyä pihlajaan,kun eivät nytkään kaikki mahdu remontin tieltä??????????Koivuhaka tarvii koulunsa!

    Äänestä

Mutta eihän sitä kokkolassa tehä. Oopperaa siis.
Kun katsot Kokkola operan sivuja niin huomaat että on maaliskuussa esityksiä.... HELSINGISSÄ.
Nyt tiedät mihin nuo 75k€ menevät. Ei meidän rahapussin haltijat sitä kokkolaan pistä. ehei.
Näin me nuolemme etelän hetelmien takamusta.
saamme "mainosta" kokkolalle. Joka nyt on aika ala-arvoista.
Mutta jos pistäisimme vielä toiset 75k€ menemään niin huomattaisiinkohan se jo muussakin kuin veroissa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kokkolalainen kirjoitti:

Täytyy sanoa että on meidän Antilla vielä otsaa esittää että 150 donaa. Ei olla köyhiä ja kipeitä. Liput vielä on näytöksiin varmasti 75 euroa kappale ei oo köyhien hommaa tämä tämä kulttuuri. Ja kalliit esiintyjät saavat superliksat. Eikä tässä vielä kaikki, Kokkolan kaupunki ostaa varmasti niin paljon lippuja että Jestoilla on niitä kaikille tutuille jakaa.Ja lisäksi kaupunki antaa piilotukea niin materiaaleissa kun rahassakin !!!!!! tietoa on!!!!! Että näin on Kokkolassa lukekaa lehdestä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu