On todella paha mieli.
Koko ikäni minua on kiusattu koulussa ja pilkattu erilaisilla tavoilla, jotkut kaverit käänsivät selän kun yritin tulla puhumaan, olin muiden mielestä outo ja kummallinen vain koska olin ujo lapsi. Tietysti se jätti jäljet itsetuntoon ja minäkuvani vääristyi. Tunnustin kiusaamisasian isälleni vasta kun olin 18 täyttänyt ja hän kertoi että oli usein ihmetellyt miksi olin surullinen, itkuinen ja eristäydyin omaan huoneeseeni. Vasta kun lähdin opiskelemaan terveysalaa, minusta tuli avoimempi. Mutta haavat eivät koskaan parantuneet.
1,5 vuotta sitten puhuimme koulussa masennuksesta. En olisi ikinä uskonut sairastavani masennusta. Kävin vajaa puoli vuotta keskustelemassa psykiatrin kanssa, lisäksi minulla oli lääkkeet masennukseen sekä unilääkkeet. Aloin seurustelemaan ja silloisen poikaystäväni äiti syytti minua koko ajan ja sai kaiken tuntumaan minun vialtani, mikä asia nyt akuutti sillä hetkellä olikaan. Poikaystäväni pilkkasi, härnäsi ja kiusasi minua koko ajan ja kun kerroin miten pahalta se tuntuu niin hän sanoi että olen hänen ensimmäinen tyttöystävänsä ja ettei hän voinut tietää miten seurustellaan. (Tämäkin laitettiin minun syyksi)
Minulla on ollut aina kiusaamisen vuoksi ollut todella vaikea luottaa ihmisiin ja siihen ei todellakaan auttanut se että poikaystäväni kiusasi minua koko ajan menevänsä johonkin baariin ja pettävänsä minua siellä. Hän ja hänen äitinsä eivät koskaan hyväksyneet sairauttani, vaan häpesivät, niimpä he yrittivät heittää lääkkeeni pois ja haukkuivat minut ongelmalliseksi ja saivat minut uskomaan että olen hullu ja viallinen. Perhettäni syytettiin myös. Lopetin lääkityksen keskenKaikki se mitä olin viime kuukausien aikana itsetuntooni rakentanut, tuhoutui täysin, aloin uskomaan että ei kukaan minusta tule koskaan todella välittämään. Kun erosimme, poikaystäväni antoi julki kaikki henkilökohtaiset asiani ja hän ja hänen äitinsä haukkui minut halvaksi ja syyttivät minua pettämisestä.
Nyt olen jo seurustellut puoli vuotta uudessa suhteessa. Koska olen aina ollut todella herkkäuskoinen ja uskon kaiken melkein mitä minulle sanotaan, uudestakin poikaystävästäni on kiva härnätä minua. Vanhat suhdekuviot vain muistuvat aina mieleen. Tunnen oloni kamalan säälittäväksi ja pilkatuksi. Edellisen suhteeni vuoksi minun on todella vaikea päästää uutta poikaystävääni yhtään mihinkään ilman että olen mukana. Tiedän että hän ei ole pettäjä ja joku järki pyytää uskomaan niin. Kuitenkin en voi luottaa, en luota enää kehenkään.
Eilen illalla poikaystäväni härnäsi taas minua jostain ja pahoitin mieleni niin että itkin pitkälle yöhön. Uskoin että hän piti minua pilkkanaan. Nyt olen tänään itkenyt ja tuntenut oloni todella masentuneeksi. En tiedä mitä pitäisi tehdä!
Olen kamalan yksinäinen, vaikka minulla onkin poikaystäväni. Kaverini ja perheeni kuitenki asuvat 70km päässä toisella paikkakunnalla eikä minulla ole täällä ketään. Masennukseni vain pahenee, en enää käy hoidoissa, koska minulla ei ole enää halua siihen. Yritin eilen puhua poikaystävälleni, mutta tuntui että hän ei olisi halunnut kuulla ja häntä ei kiinnostanut. Kun sanoin siitä, hän ei vastannut mitään. Entinenkään poikaystäväni ei koskaan kuunnellut ja syytti minua että en muka puhunut. Lopulta suhde kaatui, koska tuntui niin pahalta ettei kukaan ole koskaan ymmärtänyt tai halunnut kuunnella.
Minulla on hyviä hetkiä ja sitten minulla on masennuskausia. Tämä masennuskausi on pahin ja minulla on sellainen olo että kukaan ei todella välitä minusta ja haluavat että en olisi heidän elämässä ollenkaan.
En halua että kukaan tulee haukkumaan minua, haluaisin että edes joku ymmärtäisi ja vastaisi minulle. Olen niin kamalan yksin. Halua ja intoa ei ole enää mihinkään. Minulla on ollut itsetuhoisia ajatuksia ja mielitekoja.
Koko ikäni minua on kiusattu koulussa ja pilkattu erilaisilla tavoilla, jotkut kaverit käänsivät selän kun yritin tulla puhumaan, olin muiden mielestä outo ja kummallinen vain koska olin ujo lapsi. Tietysti se jätti jäljet itsetuntoon ja minäkuvani vääristyi. Tunnustin kiusaamisasian isälleni vasta kun olin 18 täyttänyt ja hän kertoi että oli usein ihmetellyt miksi olin surullinen, itkuinen ja eristäydyin omaan huoneeseeni. Vasta kun lähdin opiskelemaan terveysalaa, minusta tuli avoimempi. Mutta haavat eivät koskaan parantuneet.
1,5 vuotta sitten puhuimme koulussa masennuksesta. En olisi ikinä uskonut sairastavani masennusta. Kävin vajaa puoli vuotta keskustelemassa psykiatrin kanssa, lisäksi minulla oli lääkkeet masennukseen sekä unilääkkeet. Aloin seurustelemaan ja silloisen poikaystäväni äiti syytti minua koko ajan ja sai kaiken tuntumaan minun vialtani, mikä asia nyt akuutti sillä hetkellä olikaan. Poikaystäväni pilkkasi, härnäsi ja kiusasi minua koko ajan ja kun kerroin miten pahalta se tuntuu niin hän sanoi että olen hänen ensimmäinen tyttöystävänsä ja ettei hän voinut tietää miten seurustellaan. (Tämäkin laitettiin minun syyksi)
Minulla on ollut aina kiusaamisen vuoksi ollut todella vaikea luottaa ihmisiin ja siihen ei todellakaan auttanut se että poikaystäväni kiusasi minua koko ajan menevänsä johonkin baariin ja pettävänsä minua siellä. Hän ja hänen äitinsä eivät koskaan hyväksyneet sairauttani, vaan häpesivät, niimpä he yrittivät heittää lääkkeeni pois ja haukkuivat minut ongelmalliseksi ja saivat minut uskomaan että olen hullu ja viallinen. Perhettäni syytettiin myös. Lopetin lääkityksen keskenKaikki se mitä olin viime kuukausien aikana itsetuntooni rakentanut, tuhoutui täysin, aloin uskomaan että ei kukaan minusta tule koskaan todella välittämään. Kun erosimme, poikaystäväni antoi julki kaikki henkilökohtaiset asiani ja hän ja hänen äitinsä haukkui minut halvaksi ja syyttivät minua pettämisestä.
Nyt olen jo seurustellut puoli vuotta uudessa suhteessa. Koska olen aina ollut todella herkkäuskoinen ja uskon kaiken melkein mitä minulle sanotaan, uudestakin poikaystävästäni on kiva härnätä minua. Vanhat suhdekuviot vain muistuvat aina mieleen. Tunnen oloni kamalan säälittäväksi ja pilkatuksi. Edellisen suhteeni vuoksi minun on todella vaikea päästää uutta poikaystävääni yhtään mihinkään ilman että olen mukana. Tiedän että hän ei ole pettäjä ja joku järki pyytää uskomaan niin. Kuitenkin en voi luottaa, en luota enää kehenkään.
Eilen illalla poikaystäväni härnäsi taas minua jostain ja pahoitin mieleni niin että itkin pitkälle yöhön. Uskoin että hän piti minua pilkkanaan. Nyt olen tänään itkenyt ja tuntenut oloni todella masentuneeksi. En tiedä mitä pitäisi tehdä!
Olen kamalan yksinäinen, vaikka minulla onkin poikaystäväni. Kaverini ja perheeni kuitenki asuvat 70km päässä toisella paikkakunnalla eikä minulla ole täällä ketään. Masennukseni vain pahenee, en enää käy hoidoissa, koska minulla ei ole enää halua siihen. Yritin eilen puhua poikaystävälleni, mutta tuntui että hän ei olisi halunnut kuulla ja häntä ei kiinnostanut. Kun sanoin siitä, hän ei vastannut mitään. Entinenkään poikaystäväni ei koskaan kuunnellut ja syytti minua että en muka puhunut. Lopulta suhde kaatui, koska tuntui niin pahalta ettei kukaan ole koskaan ymmärtänyt tai halunnut kuunnella.
Minulla on hyviä hetkiä ja sitten minulla on masennuskausia. Tämä masennuskausi on pahin ja minulla on sellainen olo että kukaan ei todella välitä minusta ja haluavat että en olisi heidän elämässä ollenkaan.
En halua että kukaan tulee haukkumaan minua, haluaisin että edes joku ymmärtäisi ja vastaisi minulle. Olen niin kamalan yksin. Halua ja intoa ei ole enää mihinkään. Minulla on ollut itsetuhoisia ajatuksia ja mielitekoja.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Hyvä ihminen,
eihän kenelläkään ole oikeutta eikä syytä tehdä sinulle tuollaista mitä kirjoitit. Olet myötäsyntyisesti hyvä ihminen ja sinullakin on myötäsyntyisesti ihmisoikeudet. Niitä sinulta ei voida ottaa pois.
Kun luin kirjoitustasi, alkoi vahvasti tuntua siltä, että kiusaajillasia ja arvostelijoillasi on itsellään huono ja arvoton olo ja he purkavat sitä sinuun! Tämä olisi se kaikkein tyypillisin kaava. Joten sinussa ei ole mitään vikaa, vaan toiset heijastelevat huonoa itsetuntoaan sinuun.
Kerroit, että olet lopettanut terapian. Onko sinulla kenties mahdollisuutta aloittaa sitä uudestaan? Onko sinulla mahdollisuuksia aloittaa itsenäistä elämää ja miettiä, millaisen ihmissuhteen todella haluaisit? Monesti ihminen toistaa huonoja ihmissuhteita ennen kuin tulee tietoiseksi tuosta tavastaan ja voi alkaa näin tervehtyä.
Kyllä maailmassa on varmasti ihmisiä, jotka haluavat tehdä kanssasi jotain muutakin kuin haukkua sinua. Toisten ihmisten arvosteleminen, haukkuminen ja härnääminen ei ole normaalia toimintaa, siihen reagoiminen pahalla mielellä on.
Toivon sinulle voimia hakea apua ja että pääset järjestelemään elämääsi alusta, koska elämän uudelleen aloittaminen ei ole koskaan myöhäistä!
Ei mulla ole enää voimia lähteä soittamaan mihinkään että pääsisin puhumaan. Tuntuu että olen niin yksin että elämän uudelleen rakentaminen on ihan turhaa. Enkä halua muuta kuin nykyisen poikaystäväni. Minulla on vain niin paha olla kun tuntuu ettei hänkään ymmärrä. Entinen poikaystäväni ja hänen äitinsä tuhosi elämäni lopullisesti, mun itsetunto tippu nolliin eikä se ole sieltä enää noussut. En luota enää kehenkään ja mitä enemmän pettymyksiä tulee, sitä masentuneempi olen.
Mulla on niin paha olla eikä kukaan huomaa sitä, vaikka niin haluaisin. Viime päivien aikana itsetuntoni romahti lopullisesti ja olen Yksin ollessani vain itkenyt. Osaan kätkeä pahan oloni todella hyvin, eihän nauravien kasvojen taakse nää. En enää jaksa kantaa raskasta elämääni yksin. Uskon että kaikki haluavat että vain kuolen pois. Olen elämässä niin raskaasti pettynyt.
Elämäänsä joutuu itse kukin rakentamaan alusta: uusissa paikoissa, uusien ihmisten kanssa. Onko todella niin, että et ollenkaan jaksaisi koota voimiasi ja soittaa, pyytää apua, olet kuitenkin jaksanut kirjoittaa tännekin, joten jonkinlaista elämänlankaa on sinulla vielä olemassa.
Sanoit että entisen poikaystäväsi perhe tuhosi sinut. Kun en tunne tapausta yksityiskohtaisesti, on hieman hankala tietysti eritellä tätä, mutta en usko, että kenelläkään on hallussaan sellaista totuutta, että he voisivat sanoa lopullisia tuomioita kenestäkään ihmisestä. Tietysti heillä on tunnetasolla ollut sinuun valtava valta, mutta jollakin tavalla, esimerkiksi terapiassa, sinun pitäisi päästä heidän taikapiiristään pois.
Korostan, että olet arvokas ihminen, miksi et olisi. Eivät ihmisten sanomiset mitään viisauksia ole. Kyllä minuakin on kiusattu, koulussa, työpaikalla, naapurista. Tiedän erittäin hyvin mitä on yksinäisyys, lähimmät ihmiseni asuvat 600 km:n päässä.
Yksi asia, mihin erityisesti kiinnitin huomioni on se, ettet halua enää mitään muuta kuin nykyisen poikaystäväsi. Siinä olet tavallaan asettanut yhden rajoituksen ja ymmärrän kyllä, koska olet rakastunut. Mutta niin kuluneelta kuin se kuulostaakin, olet vielä nuori ihminen. Et voi tietää, mitä kaikkea hyvää elämä voi sinulle tuoda.
Meille kaikille tulee pettymyksiä, välillä tuntuu siltä, että elämä on samantyyppistä pettymystä pysäkiltä toiselle. Silti pitää jaksaa ponnistaa. Itse olen jaksanut siksi, että minulla on vanhemmat, jotka rakastavat minua ja haluavat, että olen elossa.
Ihmisissä on niin paljon ymmärtämättömyyttä ja epäviisauden ilkeitä sanoja. Ne pitäisi vain pystyä sulkemaan pois, vaikka vaikeaa onkin, ja jatkaa jonkin voimalla eteenpäin.
Sinun kuolemaasi tuskin kukaan toivoo.
Tunnusta tapahtununut itsellesi: se ei ollut eikä ole sinun vika. Hae apua ja usko yhä ihmisiin. Olet tutustunut vain kuonaan. Paljon muunlaisiakin ihmisiä on olemassa, vaikkakin meissä kaikissa on vikamme kun täydellistä ei ole olemassakaan.
Katkaise suhteet epäterveisiin ihmisiin ja etsi uusia kontakteja. Olet sen arvoinen!
Monesti on niin, että kun alkaa tuntea itsensä arvottomaksi tiettyjen kokemusten takia, ei enää välttämättä osaa hakeutua muiden kuin sellaisten ihmisten luo, jotka eivät ole itselle hyväksi. Se on tottumusta ja luuloa, että ei muuta ansaitsekaan. Sinä olet sentään tiedostanut tilanteesi, joten sinulla on kaikki mahdollisuudet parantua.
Koin lapsi ja nuoruusikäni opetetun minulle liian kireästi käytöstapoja ja huomioimaan muut paitsi itseni.Kun luonnostaan kahleet katkeavat ja pääsee vapauteen niistä asioista,oli niistä paljon hyvääkin jos kakeraakin.Vietin melko synkän nuoruuden,kuten ilmeisesti sinullakin on siitä kokemuksia? Irvimiset ja nälvimiset olivat myös tuttua vahingon iloisilta kavereilta ja sukulaisilta.Nyt kun kaikki on mennyt jo hyvin,on siitä kyllä iloinen? Mutta usein ajatuksissa silti miettii korvausta piloille menneestä lapsuudesta? Suomen laki ja Raamattu ovat niitä asioita vastaan.Molemmat puhuvat autuuksia,mutta ovat siunaamassa rikollisia liian pienin tuomioin,välittämättä näiden uhreista kertakaikkiaan mitään eikä heidän tunteistaan? Ihmiselämä on muka tärkeää maailmassamme,mutta onko mitään laajempaa näyttöä asiasta? Ymmärrän sinua varmaan melko paljon,mutta heikoimmille ja herkemmille yksilöille on pantu niinpaljon kaikkia rajoituksia yhteiskunnan taholta,että heitä on melkein mahdotonta tavoittaa ja auttaa? Laitokset saavat kyllä leimata heidät loppu iäkseen olemassaolollaan,koska siellä on koulutus tähän.
Minun on erityisen helppo ymmärtää aloittajan ajatuksia, koska taistelen itse parhaillaan sen asian kanssa, etten masentuisi ja katkeroituisi elämän vaikeuksista, jotka näyttävät toistuvan samanlaisina tietyin väliajoin. Haluaisin joskus vastauksen jostakin, miten nämä toistuvat vaikeudet voisi välttää, koska ne ovat senlaatuisia, ettei niihin itse voi vaikuttaa. Ajaudun jatkuvasti työelämässäni ongelmiin, vaikka teen työni hyvin, en millään löydä paikkaani työyhteisössä, johtajat eivät pidä minusta eikä työsuhteitani koskaan jatketa. Tämä turhauttaa ja saa aikaa sellaisen tunteen, että minussa on jotain perustavaalaatua olevaa väärää ihmisenä.
Ongelmia ei siis ole varsinaisesti ihmissuhteissa, vaan oman paikan löytämisessä maailmassa.
Toisaalta olen ajatellut, kuten yksi täällä kirjoitti, että olen tutustunut pelkkään kuonaan.
Mutta kun tuntuu siltä, että juuri tämä kuonaporukka hallitsee työelämässä eikä mikään lahjakkuus tms. arvot, joita meille on opetettu, että niillä elämässä pärjää.
Saattaa kuulostaa vähäpätöiseltä ongelmalta, mutta kun tätä on jatkunut jo parikymmentä vuotta, alkaa mennä usko, että elämä voisi koskaan muuttua. Tai että minä voisin muuttua sellaiseksi, jonka vallitseva yhteiskunta voisi hyväksyä.
Päällisin puolin minussa ei ole mitään vikaa, normaali, ihan nätti naisihminen, lahjakkaaksikin kehuttu.
Miksi olet tuollaisen "poikaystävän" kanssa??
Siellä sinun pitäisi olla missä on kaverit ja perhe.
>Eilen illalla poikaystäväni härnäsi taas minua jostain ja pahoitin mieleni niin että itkin pitkälle yöhön. Uskoin että hän piti minua pilkkanaan >
Ei tuollaista pidä kenenkään sietää. Aivan järkyttävää!
aivan kun olisin lukenut oman tyttäreni tarinaa. Etkö voisi mennä takasisn kotiin asumaan siksi aikaa että saisit itsetuntosi ja mielialasi kohdalleen? En yritä neuvoa, sillä minusta ei siihen ole, mutta uskon että jossakin on varmasti joku joka voi sinua auttaa, ehkä kannataisi jatkaa sitä mielenterveyspalvelua ja lääkitystä masennukseen. Toivotan sinulle valoisempaa ja rauhaisaa Joulua ja ensivuotta !
Mun itsetunto on saanu kolhuja melkein koko mun elämän ajan, siitä asti kun aloitin ensimmäisen luokan! Ei se riitä että muuttaisin kotiin takaisin, en voi paeta heti kaikkea äidin ja isän luokse, hekään eivät ole enää minkäänlaisissa väleissä vaikka asuvat saman katon alla. Stressaantuisin vaan lisää jos muuttaisin takaisin kotiin! Mua on satutettu niin monta kertaa!
mutta tuskinpa voin. sinullekkin on varmaan jo sanottu kaikki mitä voi (netissä) sanoa.
minullakin on mennyt elämä päin helevettiä ekaluokalta asti, eli 15 vuotta. viimeiset vuodet pahimpia. elämä umpisolmussa, ongelmat kasaantuu, ja tulevaisuus synkkenee. pakotietä ei ole, pitää vaan koittaa jaksaa jokanen päivä erikseen, tai tehdä itsemurha. jos näin jatkuu niin teen itsemurhan ennen juhannusta.. ja näinhän jatkuu koska en voi asioille mitään. liian suuria yhdelle miehelle.
ja tosissani, että jos nyt kuitenkin hakeutuisit ammattiauttajalle. Sulla on aivan selkeästi kuitenkin jonkinlainen elämänhalu- ja kyky jäljellä. Ammattiauttajalla voisit myös saada näkökulmaa siihen, miksi tietyt asiat toistuvat ihmissuhteissasi ja mitä niille voisi tehdä.
Ymmärrän että olet rakastunut, mutta minusta tuntuu aina pahalta lukea, kun nuori ihminen luulee, että varhainen seurustelusuhde, jossa hänellä on paha olla, olisi jotenkin lopullista. Kun sitä elämää ja niitä ihmissuhteita on niin paljon vielä jäljellä (en olisi ikinä aikaisemmin uskonut puhuvani näin tätimäisesti, mutta nähtävästi nämä vanhat totuudet pitävät paikkansa).
toimivat, siihen seurusteluun liittyvät todella monet asiat. Ihmettelen, miksi jatkat uudelleen poikaystävän kanssa, joka ei välitä ongelmistasi, suruistasi jne... Tällainen suhde ei voi toimia, jossa toinen ei välitä/rakasta. Etsi itsellesi kaveri, joka huomioi sinut, auttaa ongelmissa, on hellä ja ymmärtäväinen. Tällä tavoin jatkamalla teet vain itsellesi hallaa. Jos/kun mieli ei ole terve, lääkitystä ei saa lopettaa ominpäin ja kesken kaiken. Tsemppiä elämääsi, mukavia ihmisiä riittää, toivon että löydät itsellesi poikaystävän, joka tosissaan rakastaa sinua. Itsemurhaa ei kannata edes ajatella, asioilla on tapana järjestyä, ja ihmisen eloon kuuluu myötä ja vastamäkiä. Käy juttelemassa jollekkin asioistasi, sekin helpottaa, ainakin jonkun verran.