Lähiterveyspalvelut ja kyläkoulut ovat hyvinvointipalveluja.
Jämsän talousarvion valmistelussa on päästy loppumetreille ja se on pääosin hyväksyttävissä. Jämsänkosken terveyskeskuksen siirto ja uuden perhepalvelukeskuksen perustaminen ei ole kuitenkaan kustannussyistä nyt ajankohtainen. Keskusteluissa on käynyt ilmi, että Jämsän sairaalaan jouduttaisiin rakentamaan uusia tiloja ja laajentamaan parkkipaikkaa. Perhepalvelukeskus tulisi myös horjuttamaan tasapainotettua taloutta. Liikennekustannukset lisääntyisivät asiakkailla ja ilmastoa kuormitettaisiin turhaan.
Jämsänkosken terveysaseman saneeraus on sovittu yhdistymissopimuksessa kohdassa 14 ”investointihankkeet - terveyskeskuksen saneeraus Jämsänkoskella”. Sopimuksella on kolmenvuoden lainsuoja ja lakiahan me kaikki haluamme noudattaa. Saneeraustarve on todettu myös työsuojelutarkastuksessa. Suunnitelmat ovat valmiit ja toteutus kannattaa aloittaa mahdollisimman pian. Hankkeella on mahdollisuus hillitä rakennusalan alkavaa työttömyyttä ja hallituksen elvytyspaketista on mahdollista saada rahoitusta.
Terveyskeskuksen palvelut ovat mittausten mukaan hyvät ja palvelualue kasvaa vuodenvaihteessa luoteis- Jämsän kylillä. Kaupunginhallituksen ehdotus, että selvää asiaa vielä pohdittaisiin ei tuota lisäarvoa, koska sopimuksesta joka on lainvoimainen, voidaan poiketa vain poikkeusolosuhteissa ja siitä ei nyt ole kysymys. Senioripuolue tulee kannattamaan valtuuston kokouksessa esitystä, Jämsänkosken terveysaseman saneerauksen aloittamiseksi ja hyvän toiminnan jatkamista tiiviin 5000 asukkaan taajamassa.
Kyläkoulujen lopettamisjako ei ole tarkoituksenmukainen eikä tasapuolinen. Säästöarviotkin ovat kyseenalaiset. Asiantuntijoiden arviot, hyödyistä ja haitoista ovat ristiriitaiset ja tukevat lopettamispäätösten siirtämistä. Talouden tasapainottamiseen näillä päätöksillä ei ole luotettavasti osoitettua oleellista merkitystä, sen sijaan niillä luodaan hyvä ilmapiiri kehittyvään Jämsään.

Vastaukset 23
Vanhimmat
hieno puhe/mielipide Esko. Kiitos siitä!
puhetta ja ihan asiasta!
Anteeksi joudun pyytämään, että heikkona hetkenä epäilin, että sinäkin olet pelin politiikan vietävissä.
Teet upeaa työtä ja me täällä olemme takanasi!
Hyvää Joulua ja Uutta Vuotta Sinulle!
ps. suotakoon anteeksi, etten yhäkään kirjoita omalla nimelläni kuten olet monesti toivonut, mutta sehän ei ole kuin sivuseikka.
Ihan näin vaan en usko sen enempää terveyskeskuksen remonttiin kuin kahden kyläkoulun lopettamisen peruuntumiseenkaan. Ettei vaan Esko nyt yrittäisi jonkinlaista käsienpesua tässä.
täytyy uskoa.
Anteeksi minunkin puolestani että epäilin Sinua Esko vain äänten kalastajaksi.
Hyvää Joulua ja Uutta Vuotta!
Talouden tasapainotus on tärkeä. Jämsän yhtenäishengen syntyminen on tärkeä. Kaikki Jämsäläiset haluavat elää menestyvässä Kaupungissa. Yhteishenki kehittyy konsensuksen kautta, kun monet pyrkivät hyvään ja avoimeen yhteisöllisyyteen. Populismista en osaa sanoa, tarvitaanko sitä ollenkaan, näissä talkoissa?
Hyvää Joulua sinnekkin!
Tärkeää on kuitenkin se että päätökset tehdään vasta sen jälkeen, kun on todelliset laskelmat ja asioita on mietitty monesta eri näkökulmasta. Eikä päätetä veronmaksajille tärkeistä asioista "salaa", ilman järkeviä perusteita ja tällä aikataululla.
Kaikki varmasti ovat tyytyväisiä, jos asioista tehdyt laskelmat ovat kaikille luettavissa sekä eriteltyinä. Tämä herättäisi luottamusta ja näiden laskelmien pohjalta tehdyt päätökset saisivat tukea sekä ymmärrystä kaikilta kuntalaisilta.
"Tärkeää on kuitenkin se että päätökset tehdään vasta sen jälkeen, kun on todelliset laskelmat ja asioita on mietitty monesta eri näkökulmasta."
Laskelmat on tehty. Kansa jaksaa jahnata asioista vaikka viisi vuotta, eikä sittenkään synny yhteisymmärrystä. Ei niitä asioita sillä tavalla ikinä kuntoon saada.
Sopimuksethan ovat aikanaan laskelmoitu, selvitelty ja sitten vain on sovittu ja niitä nyt pitää noudattaa. Liitos syntyi sopimuksen ehdoilla ja luottamuksella. Uusi elämä suur- Jämsässä pitää aloittaa luottamukseen perustuen.
monen käsiteltävän asian kohdalla.
Säästöohjelma menee läpi valtuustossa noin äänin 36-7. Turha vedota mihinkään yhdistymissopimukseen, siitä löytyy jokaiselle sopiva tulkinta.
Jämsään jää edelleen 11 alakoulua, kolme yläkoulua ja kaksi lukiota sekä viisi terveysasemaa.
Miettikääs kuinka paljon siinä on liikaa. Alakoulujen lähtölaskenta jatkuu, seuraavina Alhojärvi, Lahti, Juokslahti, Länkipohja ja Koskenpää. Lukiot pannaan yhteen taloon 2013, miten kauan sinnitellee Hallin yläkoulu?
Muuttotappio on reilut 100 henkeä vuodessa. Koululaisten määrä laskee eikä kasva.
Jämsästä tulee eläkeläisten kaupunki, joten Eskokin voisi nimenomaan keskittyä heihin.
Mutta ei se ole mikään katastrofi, Jämsä kutistuu luontaiseen kokoonsa.
sillä nyt on järjetöntä riidellä, mutta näyttää, että sekä Jämsän että Jämsänkosken demarit eivät tätä totuutta ymmärrä, vaan pelaavat "poltetun maan taktiikka" ja siitähän jää jäljelle vain tuhkaa!
Katsoin jo useita vuosia sitten tätä järjettömyyttä ja äimistyin kuinka syvässä voivat juoksuhaudat olla - jos yhteisymmärrystä ei löydy, on se Jämsän LOPPU!
Elämme haasteellisia aikoja. Jämsä sijoittuu vielä kuitenkin vertailuissa keskikastiin. Nyt on päättäjät vahvasti tekemässä selviytymisen peruspäätöksiä. Muutamat pienet puhurit eivät kehitystä horjuta, sen voi kelata historiasta.
Hyvää Joulua vaan meille kaikille!
Välillä tulee tölväisyjä, mutta kyllä tämä on kuitenkin järkevää porukkaa, jolta löytyy yhteishenkeä. Jotain RUUNEPERIÄ ME VÄHÄN KAIPAAMME JA LUOTTAMUSTA TOISIIMME.
Antaneet osaamisemme ja kykymme Jämsän hyväksi ja meidät heitettiin syrjään ja me olemme luonneet elämämme muualla ja se on ollut katkera totuus meille monille ja siksi me yhä muistamme Jämsää, mutta ei meistä kaikki kovinkaan lämpimin sydämin.
Jämsä menette meissä paljon ja me kotiseutumme ja me muistamme sen!
Me maksamme hintaa ja me emme anna anteeksi!
Sopimuksessa on sanottu "terveyskeskuksen saneeraus" mutta ei ole sanottu mitä toimintoja sinne tulee. Terveyskeskushan voidaan saneerata ja vaikka myydä sen jälkeen. Ei ole sanottu mitä palveluja sinne tulee.....sairaalan pysäköintialue on kirjattu myös, joten kun siitäkin on täällä keskusteltu, niin ne puheet voidaan haudata. Samalla viivalla kumpikin. Nämä kaksi asiaa ei ole vastakohtia.
Luin vaan tuon mainitsemasi 14 kohdan, joten jos jossain muualla on jotain muutakin sanottu niin perun sanani. Ja tuon 14 kohdan otsikkokin oli vain "uuden kaupungin edistettäviä investointi- ja kehityshankkeita".
Sopimus on kummankin kunnan yhdessä päättämä, joten samassa veneessä yhtä kaikki niin kosken kuin Jämsän päättäjät. Turha tapella enää tässä vaiheessa.
Ei tapella ei. Mutta tavoitteena on Jämsän talouden vakautus, kannattaako siihen liittää ilmapiiriä huonontavia ja kyseenalaisia hetken mielijohdehankkeita. Perhepalvelukeskusta ei ole ole ollut liittymislistoilla, enkä ole kuullut sitä Jämsäläisten haluavan Jämsänkosken terveyskeskukseen, vaikka kylla se sinne sopisikin, kun järjestellään.
turhanpäiväistä lässytystä - olemme mekin veromme maksaneet ja useat meistä monin kertaisesti - haluamme vain tunnustusta!
Onko se noin vaikeaa myöntää ja vastuuta paeta - näyttää olevan ja siksi emme Jämsää kunnioita ja sen asioita ajeta!
En toki vastusta Jämsän kehittämistä, olen vain pessimistinen. Muistan kuinka Partalan ja Sammallahden kouluja oltiin lakkautamassa joskus 1986-88. Olisi kannattanut tehdä se jo silloin.
Kaksi taajamaa kaksine kouluineen ja terveyskeskuksineen 7 km päässä toisistaan. Ei veljet ja siskot tule jatkumaan näin, mutta kyllä me sopeudumme. Mikäs on pienemmällä porukalla sopeutua!
Jos nyt lopetetaan kaksi kyläkoulua, pettyvät monet äänestäjistä valtuutettujen tapaan toimia todella.
Kukaan ei vaalipaneelissa ollut halukas lopettamaan kouluja. Nyt kysytään valtuutetuilta kanttia ja selkärankaa. Hallitukselta ei ryhtiä löytynyt!
Saneeraakohan Mattila Jämsää myyntikuntoon? Miten muuten kiire olisi ymmärrettävissä. Jokohan paikka Jyväskylän johtajana siintää haaveissa? Andersson on muutaman vuoden kuluttua eläkeiässä.
Reilu viikko talousarvion sisällön selvittämiseen on ylivoimainen urakka, vaikka käyttäisi siihen Joulunkin. Keskitynkin vain tärkeimpiin ja yksi on Himos johon sittenkin on rahaa menossa. Toinen H on Holisevan vedenottamo joka on uusi hyvin erikoinen rahanreikä, kun tiedämme, että Jämsänkosken Myllymäestä virtaa jatkuvasti hyvää pohjavettä tehtaan ohi salaojista Jämsänjokeen. Jämsänkosken terveyskeskuksen saneeraus on siirretty niin pitkälle, että lainsuoja 3 v. loppuu. Tämä ei käy. Kyllä olisi yleisötilaisuuden aihe, mutta aika ei riitä.
"Keskitynkin vain tärkeimpiin ja yksi on Himos johon sittenkin on rahaa menossa."
Eli alat pistää kampoihin Himoksen kehittämiselle. Niinkö? No, onneksi en sinua äänestänyt, ettei tarvitse nyt hävetä.
Mitä vedenottamoihin tulee, niin taitaapa taas olla mutua pelissä. Ei niitä ottamoita kannata rakentaa vaan sen tiedon varassa, että jostakin lirisee vähän vettä jokeen. Antoisuudet on tutkittu, joten ehkä kannattaisi tutustua aluksi niihin tietoihin.
Mihin sitä lisävettä nyt sitten tarvitaan? ja millä aikataululla? Kollinkankaallakin on on varantoa tarvitaan vain pudistustekniikkaa. Jämsän taloudenpidon heikkous, joka on nähty, johtuu laskuopin kunnioituksen vähäisyydestä.
Eiköhän se Kollinmäen kapasiteetti ala oleen kokonaan käytössä. Lisäksi veden laatu heikkenee, kun paljon pumpataan. On jo heikentynyt entisistä ajoista. Lisää vettä tarvitaan kun kaupunki kasvaa. Ei voida vaan odotella sitä päivää, että hups, nyt loppui vesi. Ei valtuutetun tarvitse rivikansalaisilta näissä asioissa neuvoja kysellä. Kyllähän sen tiedon pitäisi sieltä kaupungin organisaatiosta löytyä.