Kerrostalossa kuulee kaikenlaisia ääniä, jotka häiritsevät välillä kovastikin. Moni kaipaa maaseudun rauhaan. Niin tein minäkin, asuessani kaupungissa.
Tosiasia kuitenkin on, että maaseudullakin ääniä kuuluu, varsinkin keväällä, ja ihan luonnostaan. Orava nitkuttaa välikatossa eristeitä irti, pesätarvikkeeksi. Veipä muuten joskus autonvahaus-rättinkin, jotka olin tehnyt valmiiksi vanhasta Hyvonin aluspaidastani, mutta se on taas eri tarina.
Talitiaiset taas ovat kovia koputtelemaan seiniä, ja joskus ikkunanpieliäkin. Kyllä siihen ääneen herää, jos on herätäkseen. Tikkakin saattaa käydä läheisestä kelosta etsimässä itselleen ravintoa, ja keväällä ne koputtelevat jopa Kammelan raitin lyhtyjen valokupujakin.
Jos joku on keväällä herännyt viiden aikoihin, on hän varmasti kuullut lintujen konsertin, joka silloin on kovimmillaan. Rantalehto kuhisee, ja kaikki linnut laulavat aamulaulujaan. Ääni on joskus niin kova, että se jopa lukitsee joskus korvat, varsinkin jos osuu sopivaan paikkaan tyynelle rannalle. Vesi kun heijastaa myös ääntä. Kuuluu se ääni tietysti myös torppaan. Lintujen laulu koetaan kuitenkin usein niin miellyttäväksi, että se jopa rauhoittaa mieltä.
Mikä sitten on se ero? Moni ihminen, mukaanlukien minä, pitää luonnon ääniä rentouttavana, ja kerrostalon ääniä stressaavina. Miksi? Minä uskon että alitajuisesti jokainen ihminen, kaupunkilainenkin, on edelleen luonnon ääniin tavallaan jo geeneiltään ohjelmoitu. Toki nekin äänet aluksi täysin tottumatonta häiritsee, mutta juuri luonnon ääniin tottuu kaupunkilainenkin hämmästyttävän nopeasti.
Sen sijaan kun naapuri nitkuttaa säännöllisesti hetekaa tai parvekkeen ovea, niin siihenpä ei totu. Päinvastoin, siihen jopa saattaa herkistyä niin, että äänet häiritsevät yhä enemmän. Nykyihminen kokee sellaisia uusia haasteita kaupungeissa, johon hänen geenejään ei ole ohjelmoitu. Ehkäpä siksi moni nykyään hakee kesäpaikkaa maaseudulta, ja moni pyrkii siellä olemaan talvellakin.
On totta myös että kaikki eivät kestä jatkuvaa hiljaisuutta, mitä maalla on talvisaikaan. Silloin ihminen joutuu kohtaamaan itsensä... ja omat ajatuksensa, ja joillekin se on vaikeaa. Ja kyllä sitä enemmistö maaseudunkin ihmisistä kaipaa joskus ihmisvilinää ja keskustan menoa.
Toivottavasti elintaso sallisi meille kaikille joskus kaksi asuntoa. Nimittäin itsekin toisaalta haluaisin myös kaupunkikämpän, ja muistan kuinka kaupungissa asuessani kaipasin taas maaseudulle. Sellaisia me useimmat ihmiset olemme, vaihtelu virkistää.
Tosiasia kuitenkin on, että maaseudullakin ääniä kuuluu, varsinkin keväällä, ja ihan luonnostaan. Orava nitkuttaa välikatossa eristeitä irti, pesätarvikkeeksi. Veipä muuten joskus autonvahaus-rättinkin, jotka olin tehnyt valmiiksi vanhasta Hyvonin aluspaidastani, mutta se on taas eri tarina.
Talitiaiset taas ovat kovia koputtelemaan seiniä, ja joskus ikkunanpieliäkin. Kyllä siihen ääneen herää, jos on herätäkseen. Tikkakin saattaa käydä läheisestä kelosta etsimässä itselleen ravintoa, ja keväällä ne koputtelevat jopa Kammelan raitin lyhtyjen valokupujakin.
Jos joku on keväällä herännyt viiden aikoihin, on hän varmasti kuullut lintujen konsertin, joka silloin on kovimmillaan. Rantalehto kuhisee, ja kaikki linnut laulavat aamulaulujaan. Ääni on joskus niin kova, että se jopa lukitsee joskus korvat, varsinkin jos osuu sopivaan paikkaan tyynelle rannalle. Vesi kun heijastaa myös ääntä. Kuuluu se ääni tietysti myös torppaan. Lintujen laulu koetaan kuitenkin usein niin miellyttäväksi, että se jopa rauhoittaa mieltä.
Mikä sitten on se ero? Moni ihminen, mukaanlukien minä, pitää luonnon ääniä rentouttavana, ja kerrostalon ääniä stressaavina. Miksi? Minä uskon että alitajuisesti jokainen ihminen, kaupunkilainenkin, on edelleen luonnon ääniin tavallaan jo geeneiltään ohjelmoitu. Toki nekin äänet aluksi täysin tottumatonta häiritsee, mutta juuri luonnon ääniin tottuu kaupunkilainenkin hämmästyttävän nopeasti.
Sen sijaan kun naapuri nitkuttaa säännöllisesti hetekaa tai parvekkeen ovea, niin siihenpä ei totu. Päinvastoin, siihen jopa saattaa herkistyä niin, että äänet häiritsevät yhä enemmän. Nykyihminen kokee sellaisia uusia haasteita kaupungeissa, johon hänen geenejään ei ole ohjelmoitu. Ehkäpä siksi moni nykyään hakee kesäpaikkaa maaseudulta, ja moni pyrkii siellä olemaan talvellakin.
On totta myös että kaikki eivät kestä jatkuvaa hiljaisuutta, mitä maalla on talvisaikaan. Silloin ihminen joutuu kohtaamaan itsensä... ja omat ajatuksensa, ja joillekin se on vaikeaa. Ja kyllä sitä enemmistö maaseudunkin ihmisistä kaipaa joskus ihmisvilinää ja keskustan menoa.
Toivottavasti elintaso sallisi meille kaikille joskus kaksi asuntoa. Nimittäin itsekin toisaalta haluaisin myös kaupunkikämpän, ja muistan kuinka kaupungissa asuessani kaipasin taas maaseudulle. Sellaisia me useimmat ihmiset olemme, vaihtelu virkistää.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Allekirjoitan aika pitkälle mitä tossa kirjottelit. Eläimillä on hurjasti sisäänrakennettuja syntymässa saatuja toimintoja, ja niin on ihmiselläkin. Ihmiset eivät vain aina osaa edes huomata niitä. Kaupungistuminen on hyvin nuori ilmiö Suomessa kuitenkin, tässä ajassa ne luonnolliset vaistot eivät ole voineet vielä hävitä kokonaan. Luulen että meillä kaikilla on sisäänrakennettuna vielä taito selvitä luonnossa, jos tarvis tulee. Tosin, kursseja on hyvä käydä, jos retkeilemään haluaa, mutta jotain taitoja on sisäänrakennettunakin meillä.
Minäkin nautin maaseudun rauhasta.