Voi kun voisin kuolla pois. Ei ois enää tätä tuskaa, murhetta, ahdistusta, pelkoa ja masennusta. Tuntohallut on kamalia, ikinä en sillä hetkellä tajua, että ne on halluja, mutta jälkeenpäin saattaa tajuta. Mie en halua enää elää, kärsin suunnattomasti elämästä. Toivottavast kuolen piakkoin joko onnettomuudessa, jonkun toisen tappamana tai sitten teen itsarin.
Kurkkua kuristaa ja sydämmeen sattuu.
Tulevaisuudessa ei oikein näy mitään, synkkä
musta pilvi vain...
En saa nautintoa irti mistään. Kamalat syyllisyyden tunteet.
Mie en kestä, itken taas varmaan kohta itteni uneen...
Koht kaks vuotta kärsiny masennuksesta (oon nyt 15) ja vasta vähän aikaa sitte vanhempani havahtuivat tajuamaan pahaa oloani, kun en itse pystynyt heille siitä puhumaan...
Nyt oon käyny psykiatrilla ja kuukaus sitte sain diagnoosin, "vaikea-asteinen masennus psykoottisin piirtein". Miulla on myös diagnosoitu yleistynyt ahdistuneisuushäiriö.
Mikään ei oo muuttunu mikskään, lääkityksetki oon saanu, mut hallut vaan lähinnä pahentunu ja harhaluuloisuus, tuskaisuus, agressiivisuus ja huolestuneisuuden tunne lisääntyny...
Terapeutti/psykiatrini on oikein mukava, mutta mikään ei tunnu missään, mikään ei tunnu auttavan. Okei, eihä tät hoitoa ole kovin kauaa vielä ollutkaan..
Lääkityksestäkin on puhuttu, että eka lääke ei välttämättä toimi, sitä saatetaan joutua vaihtamaan jopa useita kertoja.
Mutta on tää aika helvettiä..
Tuntuu kuin rämpisin pimeällä erittäin upottavassa suossa..
Kurkkua kuristaa ja sydämmeen sattuu.
Tulevaisuudessa ei oikein näy mitään, synkkä
musta pilvi vain...
En saa nautintoa irti mistään. Kamalat syyllisyyden tunteet.
Mie en kestä, itken taas varmaan kohta itteni uneen...
Koht kaks vuotta kärsiny masennuksesta (oon nyt 15) ja vasta vähän aikaa sitte vanhempani havahtuivat tajuamaan pahaa oloani, kun en itse pystynyt heille siitä puhumaan...
Nyt oon käyny psykiatrilla ja kuukaus sitte sain diagnoosin, "vaikea-asteinen masennus psykoottisin piirtein". Miulla on myös diagnosoitu yleistynyt ahdistuneisuushäiriö.
Mikään ei oo muuttunu mikskään, lääkityksetki oon saanu, mut hallut vaan lähinnä pahentunu ja harhaluuloisuus, tuskaisuus, agressiivisuus ja huolestuneisuuden tunne lisääntyny...
Terapeutti/psykiatrini on oikein mukava, mutta mikään ei tunnu missään, mikään ei tunnu auttavan. Okei, eihä tät hoitoa ole kovin kauaa vielä ollutkaan..
Lääkityksestäkin on puhuttu, että eka lääke ei välttämättä toimi, sitä saatetaan joutua vaihtamaan jopa useita kertoja.
Mutta on tää aika helvettiä..
Tuntuu kuin rämpisin pimeällä erittäin upottavassa suossa..
Vastaukset 6
Vanhimmat
Sun vanhemmat kuiteskin rakastaa sua...
Voi olla väärä lääke joka pahentaa oireita. Ellei oo siitä kiinni ettei vielä vaikuta. Varmaan ajan kanssa keksit ne kaikki asiat mitkä ahdistaa sinua ja masentaa. Sitten niihin voit vaikuttaa vaikkapa. Älä syytä itseäsi mistään tai ole huolestunut, suotta. Sä et ole syyllinen mihinkään missään tapauksessa. Olet hyvä ja fiksu ihminen.
niin jätä se kokonaan heti kättelyssä, kofeiini aiheuttaa kuvailemiasi oireita.
Blogissani on lisää tietoa.
http://qmies.blogit.fi/
Sulla noita kofeiinioireita tuntuu olevan kaikki vaivat vaikket enää ole aikoihin käyttänytkään...eli jos ne on kahvinpuutetta, niin missään tapauksessa ei kannata masentuneen ihmisen sen käyttöä lopettaa! Masentuneena ei saa lopettaa tupakointiakaan, ellei siihen helposti pysty ilman haittavaikutuksia.
Tosin sulla tuntuukin olevan pahimmanlaatuinen kahvikupineuroosi.
Alottajalle sanoisin että oikean lääkkeen löytäminen voi kestää, mutta se varmasti kannattaa. Vuosikin on taaksepäin katsottuna lyhyt aika, mutta pitkä aika odottaa. Sulla on kuitenkin oikeesti elämä edessä ja täällä tarvitaan sinunkalataisia hyviä ja herkkiä ihmisiä! Onko sulta muuten katsottu kilpirauhas- yms. arvot jotka vaikuttaa mielialaan? Jos ei niin pyydä ne tsekkaamaan.
.. vai velinenkö oot. - Heippa. Oirehtimisesi on vielä niin alussa, että ehdottomasti minä (asiaa kokeneena) kohdallasi uskon parempaan; ensin parempaan oloon ja sitten yleensäkin parempaan ja toivorikkaampaan elämään. Tämän saman voisit nyt tarkasti sanoa psykille, tämän minkä hyvin kuvasit tähän. Ei ole mikään ihme, että sulla hirveä olla ja ihan kaikki painaa! Muuten, tietänet, että ylenmääräinen huolehtiminen sekä syyllisyydentunteet vahvoina viittaavat vain just siihen masennukseen, ne ovat masiksen tyypillisiä oireita. Muistaisitko, että huolenaiheesi ja synkkä tulevaisuus ei ole välttämättä ollenkaan totta, sinä et oikeasti tiedä, että noin kielteisesti kaikki olisi ja menisi. Uskalla luottaa tuntemattomaan, että se voi lähteä paremminkin. Sinua auttaa kovasti ikä, koska olet kovin muuttuvaisessa iässä ja näin sinua on tavallaan helppokin auttaa ja tukea; just niin, että etsitte syitäkin, miksi näin olet alkanut voida. Useinhan myös murrosikä ns. puhkaisee uinuvat psyykenvaivat. Sinulla ON Hyvä Toivo.
Itsekin sairastuin masis-ahdistus-tuskaan 15-vuotiaana ja tuolloin aloin käydä itsekseni lääkäreissä sekä aloin saada lääkitystä. Tämän 'lääketieteellisen' tuen avulla sain rämmittyä koulun loppuun ja sitten muutoinkin itsenäiseksi päästyäni jatkoin itse tietoisesti avun hakemista. Sain tukea ja terapiahoitoa myöhemmin. Vanhempani eivät tienneet voinnistani, emme olleet riittävän läheisiä. Pärjäsin siis näin koulun ja työelämää läpi, myös ystävyyssuhteissa jne. Olin siis itse tietäen sairas, mutta ympäristö ei siitä välttämättä tiennyt; sillä, kuten sinulla nyt, niin minullakin oli kyky itse tajuta itseäni ja oireitani.
Jos kerran minä olen elämäni keski-ikään pärjännyt, kyllä sinäkin. Minullekin sitten tuli hyviä ja 'päteviä' vuosia ihan riittämiin, niin että kyllä kuitenkin elämän olen kokenut arvokkaana; se on ollut minun elämäni, vaikka vähän siipirikkoinen olenkin. Taustat suunnilleen tiedän, miksi oireet tulivat (15-vuotiaana); siis lapsuus vaikuttanut ja sitten juuri tuo ikä on raskas, kun miettii omaa paikkaansa ja tulevaisuutta sekä varsinkin, omaa identiteettiä.
Kannustan sinua avoimuuteen aioissasi. Nykyään on paljon helpompi olla avoin mielenterveyskysymyksissä kuin mitä oli minun aikanani tuolloin. Lähesty omaa perhettäsi niin, että mikäli sinusta riippuu, lisätkää läheisyyttä ja avoimuutta. Myös hyvä yhteistyö sinua auttamaan yrittävien terveydenhuollon pisteiden kanssa tulee auttamaan sinua. Lisänä sopivasti sinulle mitoitettu lääkitys, sitä voi tarvita etsiä. Lääkitys on siksikin hyväksi, että vie pahimmat, tuskaisimmat oireet pois ja näin on helpompi elää niillä konsteillaan, jotka sujuvat ja näin kokonaisuudessaan tulee vankempi ja toivorikkaampi olo ja eteenpäin menevä elämä.
- Ei sinun kannata yrittää mitenkään kuolla pois. Katso ihan kurillasi, mitä tästä tulee! Meitä on paljon, joilla ollut tuollaista ja selvitty ollaan. Kenellä mikäkin sairaus. Onhan niin, että sairauden/vaikeuden kanssa tarttee tässä vaan oppia elämään! Siis sen kaiken kanssa, mikä ei ehkä parannu. Sinulla on kaikki mahdollisuudet saada elämänolosuhteesi sopiviksi sekä psyykesi tasapainoiseksi plus lisänä muita hyviä asioita. Ehkä uusia ihmisiä elämääsi ja/tai harrastuksia.
Kaikkea jouluista rakkautta sinulle lähettää: eräs täti.
Yritä nyt vielä jaksaa, kun olet lopultakin päässyt hoitoon! Pitkään olet jaksanut ja noin nuorikin olet. Selvästi sinulla on kova elämänhalu vaikka sitä et juuri tällä hetkellä tunnekaan. Muista, että ensimmäinen lääke ei välttämättä vielä toimi, ja nuorille ei ehkä lähdetä heti alussa kokeilemaan niitä kaikkein vahvimpia. Mutta hyviä uusia lääkkeitä tulee markkinoille koko ajan, siinä vaiheessa kun miettii kuolemaa niin kannattaa tarttua siihen oljenkorteen. Itse olen kolmikymppisenä sairastunut ekan kerran vakavaan masennukseen eräänlaisen onnettomuuden seurauksena, joten tiedän mistä helvetistä puhut. Toisaalta tiedän myös, miten kaunista voi elämä olla. Oon syönyt nyt puoli vuotta lääkkeitä, eka lääke vain ahdisti, mutta toinen alkoi jotenkin toimia. Edelleen ”mikään ei tunnu miltään” mutta ahdistus ja kuolemantoiveet ovat alkaneet kadota! Sinnitellään.