Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Asiakaskato

Viimeisimmässä Voittolehdessä on luettavassa rivien välistä Reiskaa vituttaa kun ihmisillä ei ole kolikoita enää niin paljon hävittäväksi joten kortti otetaan avuksi jotta pelimerkkien puute ei estä häviämistä.

Ja vielä varmemman vakuudeksi;Minnekähän ne asiakkaat lähtis? Lähimmälle ärrälle pelaamaan toisenkin omakotitalon. Tuntuu nimittääin siltä, että nimenomaan hörhöteorioihin uskovat ja satunnaisuudesta mitään ymmärtämättömät ja silti itsensä huijatuksi (kaikkien toimesta) uskovat ovat juuri niitä suurimpia hyväntekijöitä eli kovimpia "ammatti"pelureita.

Sen verran vois kannattaa matikkaa opiskella, että oppisi, ettei satunnaisista automaateista voi paljon pelaava voittaa. On pelattava maltillisesti ja viihtymis-/ajankulutusmielellä. Omakotitalojen kokoisia rahasummia ei ehkä kannata peleihin kenenkään hävitä. Riippuu toki siitä, miten paljon viihdettä katsoo tarvitsevansa. ;D

Mutta aivan turhaa on uskotella itselleen, että löytää jonkun säännönmukaisuuden, jonka avulla satunnaisista peleistä voi voittaa. Kukaan ei ole vielä tullut julkisuuteen kertomaan, että on voitollisesti pelaava kolikkopeliammattilainen. Eli muutamankaan omakotitalon peleihin hävinneet ammattilaisetkaan eivät ole pystyneet löytämään keinoa satunnaisesta arvonnasta voitolle pääsemiseen (mahdotontahan se onkin, kun satunnaisuudessa ei ole säännönmukaisuutta/reiluutta/oikeudenmukaisuutta/huijausta/anto/otto/mitälie). Menee vielä vaikka 10 omakotitalon hintaa, jos luulottelee itselleen, että löytää säännön.

Ainoa varma asia on, että voittokertoimien ja voittoyhdistelmien todennäköisyys on noin 90% ja mitä enemmän rahaa koneisiin työntää ja mitä optimaalisemmalla tavalla valinnat tekee, sitä tarkemmin tuohon palautukseen pääsee. Mutta se siis tarkoittaa sitä, että mitä enemmän pelaa, sitä enemmän häviää.

Miljoonan edestä pelikierroksia pelattuaan on noin sata tonnia tappiolla. Ei taida pitkälläkään voittoputkella olla mahdollista enää nousta omilleen?

Luulisi jo ymmärtävän, että pieni hetki ei ole 8h päivässä 7 päivänä viikossa...

P.S. Katson oikeudekseni poistaa asiattomat viestit. Lisäksi, jos vastaaja ei ymmärrä satunnaisuudesta ns. mitään, niin kannattaa kirjoittaa vastaukset jollekulle muulle kuin mulle. s24 henkilökunnan lisäksi kannattaa ottaa yhteys lähimpään matikan opeen, jos haluaa välttää deletoinnin tulevaisuudessa... ;D

P.P.S. Aiheena EI OLE viestien poistaminen. Varsinaiseen palstan aiheeseen (joka muuten on "Kasinopelit") liittymättömät viestit saattavat aiheuttaa, että poistan viestini alla olevan ketjun, olipa seassa asiallisia viestejä tai ei.    
0618
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

ray:n koneilla? kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu