Onko katkeruus

Kuka sanoo että katkeruus on huono asia ja miten hän voi määritellä että se on huono asia?
Mihin hänen perustelunsa määräytyy?

Lestadiolaiset viljelevät usein tuota "katkera" sanaa negatiivisessa sävyssä. Miksi he ovat tehneet siitä negatiivisen asian kun katkeruus suomen kielessä tarkoittaa asiaa jolloin jollekin ihmiselle jotkut ovat tehneet vääryyttä ja kokee sen vuoksi katkeruutta luonnollisesta syystä.

Tavalliselle ihmiselle katkeruus on normaali luonnollinen reaktio ja joka kertoo että ihmistä on loukattu jollain tavoin.
Katkeruus tarkoittaa myös sitä että ihmisessä on vielä tuo paha olo, jota jotkut ihmiset ovat hänelle aiheuttaneet.

Miksi siis vl:t jotka pitävät tuota katkera-sanaa negatiivisena, heittävät loukattuja ihmisiä päin näköä vielä lisää nimittämällä katkeraksi kuin lyömällä lyötyä hyvällä omallatunnolla?

Kertooko se sen että tuo uudelleen lyöjä on jonkin sortin uskovainen?
Mielestäni se ei todellakaan todista sitä.

Luulen että vl on heikko siinä kohtaa kun joku vl:n kokenut ja sen tarkkaan tietävä ei pidäkään heidän uskoaan täysin hyvänä asiana. He reagoivat epävarmana heittämällä tuohon ihmiseen jotain ikävää uudestaan kuin merkaten reviiriään että älä tule lähemmäs ja tunkeutumaan meidän yksityisalueelle, arvostelemaan meidän uskoa.

Pahinta siinä on se ettei edes tällaisilla keskustelupalstoilla kestetä kritiikkiä.
Täysin eriasia on jos joku tulisi yhtäkkiä ilman mitään keskustelua sanomaan vl:lle päin naamaa miten vaikkapa paska uskonto tuo vl on. Silloin on syytäkin loukkaantua.
31917
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

jostain menneestä asiasta on kantajalleen voimia kuluttavaa. Silloin ilo tämän päivän armollisuudesta jää varjoon.

Äänestä
  • on kantajalle todellakin voimia kuluttava.

    Mutta jos asiaa purkaa niin se keventää ja on siis hyvä antaa vihan tulla eikä pitää sitä sisällään.
    Vähitellen siitä asia muuttuu toisin, antaa anteeksi vaikka tietää että häntä kohtaan on toimittu väärin ja alkaa ymmärtämään toista puolta minkävuoksi he ovat vajavaisia.

    Jokaisella menee siihen oma aikansa. Toisilla on mahdollisuus hakea ulkopuolelta tukea asian purkaamiseen, johon he tarvitsevat myös muita samoin kokeneita, toisille taas ei ole muuta mahdollisuutta käsitellä asiaa kuin esim. tällainen palsta.

    Äänestä

  • kuin "katkerien" jaksamisesta..

    Äänestä

  • ei käsittele niin kirjoitti:

    on kantajalle todellakin voimia kuluttava.

    Mutta jos asiaa purkaa niin se keventää ja on siis hyvä antaa vihan tulla eikä pitää sitä sisällään.
    Vähitellen siitä asia muuttuu toisin, antaa anteeksi vaikka tietää että häntä kohtaan on toimittu väärin ja alkaa ymmärtämään toista puolta minkävuoksi he ovat vajavaisia.

    Jokaisella menee siihen oma aikansa. Toisilla on mahdollisuus hakea ulkopuolelta tukea asian purkaamiseen, johon he tarvitsevat myös muita samoin kokeneita, toisille taas ei ole muuta mahdollisuutta käsitellä asiaa kuin esim. tällainen palsta.

    mukaan , asia pitää ottaa puheeksi siellä, missä se on tapahtunut ja niiden ihmisten kanssa, joiden välit on katkeruus (sielunvihollinen) saanut pilata.

    Äänestä

  • lyyleri kirjoitti:

    mukaan , asia pitää ottaa puheeksi siellä, missä se on tapahtunut ja niiden ihmisten kanssa, joiden välit on katkeruus (sielunvihollinen) saanut pilata.

    eikä kukaan muukaan jos asiaa lähdetään tuolta teidän Jumala-kannalta tutkimaan koska aivosi tosiaan on pumpattu täyteen uskoanne.
    Et pysty näkemään mitään muuta eli parempi siis on kaikkien ex-vl:n edelleen purkaa ulos täällä sitä pahaa oloaan jota vanhoillilestadiolaisuus on heihin aiheuttanut pitäen teidät kaukana sen asian käsittelemisessä.
    Mitä nyt vähän heitätte sieltä sitä katkera sanaa, mutta kun he siitä valvaistuvat ettei se ole muuta kuin tiedän omaa heikkouttanne heittää väliin tuota hokemaa, se ei tunnu enää misään vaan aiheuttaa sääliä teitä kohtaan.

    Äänestä

  • paljastumisestasi kirjoitti:

    kuin "katkerien" jaksamisesta..

    Totuuden voi lukea kuin avoimesta kirjasta.

    Äänestä

Katkeruus antaa minulle voimaa ja sinnikkyyttä taistella vl-harhaoppia vastaan.

Äänestä
  • enää välttämättä mukana jos asian on käsitellyt tai ei tunne sitä vaikka täälläkin esimerkiksi jatkaa kokemuksien kertomista.
    Yleensä silloin juuri haluaa auttaa niitä muita jotka eivät ole ehkä niin pitkällä prosessissaan jos he saisivat siitä lisää mietittävää ja helpotusta heidän eteenpäin kulkemiseen.

    Tätä palsta seuraamalla näkee kyllä miten paha olo monelle on vl:stä jäänyt ja todella hyvä että he purkaavat oloaan, se on erittäin tervettä.

    Sen vain kummastuttaa miten vl ei suostu katsomaan sitä vihan määrää että mistä se johtuu, katsomaan itseään, mitä teemme kun näin paha olo jää niin monelle ihmiselle.

    Mutta kyllä minä heitäkin ymmärrän, kun heidän uskonsa on niin täysin täyttänyt ne aivot ettei siellä ole pienenpientäkään tilaa millekään muulle. =(
    Kurja on ihminen, mihin kaikkeen se pystyykään.

    Äänestä

  • katkeruus ei ole kirjoitti:

    enää välttämättä mukana jos asian on käsitellyt tai ei tunne sitä vaikka täälläkin esimerkiksi jatkaa kokemuksien kertomista.
    Yleensä silloin juuri haluaa auttaa niitä muita jotka eivät ole ehkä niin pitkällä prosessissaan jos he saisivat siitä lisää mietittävää ja helpotusta heidän eteenpäin kulkemiseen.

    Tätä palsta seuraamalla näkee kyllä miten paha olo monelle on vl:stä jäänyt ja todella hyvä että he purkaavat oloaan, se on erittäin tervettä.

    Sen vain kummastuttaa miten vl ei suostu katsomaan sitä vihan määrää että mistä se johtuu, katsomaan itseään, mitä teemme kun näin paha olo jää niin monelle ihmiselle.

    Mutta kyllä minä heitäkin ymmärrän, kun heidän uskonsa on niin täysin täyttänyt ne aivot ettei siellä ole pienenpientäkään tilaa millekään muulle. =(
    Kurja on ihminen, mihin kaikkeen se pystyykään.

    Monesta asiasta pidän meteliä ihan puhtaasta oikdenmukaisuuden tunteesta. kaikki kuitenkin pannaan katkeruuden piikkiin.

    Vaikka en hituskaan olisi katkera, en vaikenisi vääryyden edessä.

    Äänestä

  • Vai hyvä vai, olethan sinäkin opettaja ...
    Katkeruushan on vihan veli siis sukulaistunne, joten eikö viha olekkin vihattava asia no kai silloin myös katkeruuskin...

    Äänestä

  • avakas kirjoitti:

    Vai hyvä vai, olethan sinäkin opettaja ...
    Katkeruushan on vihan veli siis sukulaistunne, joten eikö viha olekkin vihattava asia no kai silloin myös katkeruuskin...

    Miksi arvotat vihan pelkästään pahaksi asiaksi?
    Ihmisen tuleekin vihata vääryyttä. Jos vl tyyliin rakastetaan vääryyttä aletaan hoitokokouksiakin pitää siunauksellisina.

    Äänestä

  • jle-66 kirjoitti:

    Miksi arvotat vihan pelkästään pahaksi asiaksi?
    Ihmisen tuleekin vihata vääryyttä. Jos vl tyyliin rakastetaan vääryyttä aletaan hoitokokouksiakin pitää siunauksellisina.

    Muttei hoitokokouksissa ollut mitään moitetta, ehkä avioero on yksi vääryyden rakastamista, toki mutta sen he tekevät tietämättään, luullen olevansa oikeassa...

    Äänestä

Luther kirjoittaa:

"Paras ja yksinkertainen apukeinoni on KIUKKU. Jos haluan kirjoittaa, rukoilla tai saarnata hyvin, täytyy minun olla KIUKKUINEN. Silloin vereni rupeaa kiertämään, järkeni tulee teräväksi ja kaikki kiusaukset katoavat ---

Kun kuolen, tahdon tulla haamuksi kiusatakseni pappeja ja jumalattomia munkkeja, niin että heillä on enemmän tekemistä kuolleesta Lutherista kuin elävästa."

Oliko Luther tuolloin uskomassa vl-tavalla?

Äänestä
  • Katkeruutta ; missä sun ajatteluelimesi ovat, hei polle elä jätä täällä olisi kiukkuinen xL...

    Äänestä

  • avakas kirjoitti:

    Katkeruutta ; missä sun ajatteluelimesi ovat, hei polle elä jätä täällä olisi kiukkuinen xL...

    Minusta tuossa Luther-sitaatissa oli myös kerrottu, miten hän jopa haudan takaa mielellään KIUSAISI niitä, jotka ovat hänen mukaansa väärässä!

    Kiukku ja kiusaaminen eivät ole vl-opetuksen mukaisia hengenhedelmiä. Hehän haluavat olla sävyisiä ja kilttejä ja rakastaa kaikkia totuudessa ilman kiivautta? Muistatko, että Jeesuskin suuttui temppelissä?

    Eikö sinua kiukuta se, että SRK opettaa Raamatun vastaisesti avioerosta ja alkoholista ym.?
    Minua kiukuttaa - sinunkin puolestani!

    Äänestä

  • old_profile_16175 kirjoitti:

    ..tuo: ---> "Kiukku ja kiusaaminen"
    Ei, ei ja ei!!

    Mutta Jeesuksen Hengen mukaista ei ole myöskään epäkohtien hyväksyminen. Jeesus nostaisi ihmisen pois näistä kummastakin (sekä kiukusta että nuolennasta) johonkin aivan ERI systeemiin, joka EI OLE TÄSTÄ MAAILMASTA.
    Kummassakin noista tilanteista ihminen on orjuuttanut itsensä. Vapauteenhan se Kristus vapautti, vai? Tämä siis asian hengellisestä puolesta.

    Ja maalliset asiat hoidetaan maallisesti.

    Äänestä

  • acimlai nen kirjoitti:

    Olet oikeassa.
    Minun vastaukseni oli yhtä mutkat oikova kuin tuo viittaus johonkin ihme polleen...

    Olen samaa mieltä, että kiukku ja kiusaaminen ovat väärin. Tosi väärin. Mutta vl:ssa kiusaamista esiintyy rakkauden kaapuun verhottuna. Vaikka he kuinka yrittävät olla melkein henkipalloja tai oliko se -polleja...

    Kiukuttaakin, mutta se on toinen juttu se...
    Saahan sitä vihastuakkin no miksei kiukustua sitten saisi...

    Kiusasivat, ihan tikkujen kanssako heiluivat ja söhivät sinua sinne kultaiseen häkkiisi...

    Äänestä

  • avakas kirjoitti:

    Kiusasivat, ihan tikkujen kanssako heiluivat ja söhivät sinua sinne kultaiseen häkkiisi...

    Mistä arvasit?

    - Niin - tiedäthän sinä veeällien käytännöt!

    Äänestä

  • avakas kirjoitti:

    Kiukuttaakin, mutta se on toinen juttu se...
    Saahan sitä vihastuakkin no miksei kiukustua sitten saisi...

    Sekin on toinen juttu, mikä minua kiukuttaa...

    Äänestä

  • avakas kirjoitti:

    Kiusasivat, ihan tikkujen kanssako heiluivat ja söhivät sinua sinne kultaiseen häkkiisi...

    "ihan tikkujen kanssako heiluivat ja söhivät sinua sinne kultaiseen häkkiisi... "

    Ja synnit tulivat anteeksiannetuiksi.

    Äänestä

  • Maa on syntinen laulu kirjoitti:

    "ihan tikkujen kanssako heiluivat ja söhivät sinua sinne kultaiseen häkkiisi... "

    Ja synnit tulivat anteeksiannetuiksi.

    Ei tuohon Vakakseen voi edes suuttua!
    Luulen, että hän yrittää heittää vitsiä väliin - tämän muuten niin tosikkomaisen väännön sekaan?

    Äänestä

  • acimlai nen kirjoitti:

    ..tuo: ---> "Kiukku ja kiusaaminen"
    Ei, ei ja ei!!

    Mutta Jeesuksen Hengen mukaista ei ole myöskään epäkohtien hyväksyminen. Jeesus nostaisi ihmisen pois näistä kummastakin (sekä kiukusta että nuolennasta) johonkin aivan ERI systeemiin, joka EI OLE TÄSTÄ MAAILMASTA.
    Kummassakin noista tilanteista ihminen on orjuuttanut itsensä. Vapauteenhan se Kristus vapautti, vai? Tämä siis asian hengellisestä puolesta.

    Ja maalliset asiat hoidetaan maallisesti.

    ...Kun paiskasi rahanvaihtajien rahat maahan ja kaatoi heidän pöytänsä?

    Eikö Jeesus suuttunut rahanvaihtajille ja kauppiaille, kun he olivat tehneet temppelistä markkinapaikan?

    Äänestä

  • old_profile_16572 kirjoitti:

    ...Kun paiskasi rahanvaihtajien rahat maahan ja kaatoi heidän pöytänsä?

    Eikö Jeesus suuttunut rahanvaihtajille ja kauppiaille, kun he olivat tehneet temppelistä markkinapaikan?

    ..ollut kiukkuinen, vaan ne jotka tuollaista Raamattuun ovat kirjoittaneet. He ovat projisoineet oman kiukkunsa Jeesukseen. ;)
    "Renardissa" on erityisesti mainittu että Jeesus ei tehnyt tuota.

    Äänestä

Mun mielestä katkeruden tunne on jonkinlainen mahdollisuus. Jos lähtee miettimään miksi on katkera, huomaa varmaankin että on tullut väärinkohdelluksi ja siksi on ihan tervettä tuntea vihaa. Sehän estää muita ihmisiä tallomasta varpaillemme. Oln vakaasti sitä mieltä että pohjimmiltaa katkeruus on itkemätöntä itkua, itkua siitä että on joutunut sivuutetuksi, väärinkohdelluksi, ehkä julmankin kohtelun uhriksi.

Mutta Jeesushan sanoo näin matteuksen evankeliumissa:

11:28 Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon.

Äänestä
  • kannalta on hyvä ja järkevää purkaa viha ulos.

    Tärkeää on myös vähitellen alkaa pohtia asiaa siltä kannalta miksi toinen käyttäytyy huonosti, kohdellen väärin lähimmäistään kuin esim. vl:ssä paljon tapahtuu ja saa tätä jälkeä aikaa mitä täälläkin sivuilla näkee.

    Silloin voi löytää paljon portteja auki ja vihan saa jätettyä kevyempänä eikä näiden loukkaajien letkautukset vaikuta ihmiseen mitenkään, aiheuttaa vain katsomista tuohon päin kuin jokin kirppu raivoaisi siinä olkapäällä jotain sopertaen ja jota tekisi mieli vain silittää että älä sinä ressaa siinä pienokainen!

    Syliä moni vl tarvitsee aikuisenakin, lapsena on jäänyt rakkaus, terve rakkaus uupumaan ja menevät siitä sitten ihan kieroon. =(

    Äänestä

  • Katkera on lapsenomaisen riippuvainen toisten ihmisten suhtautumisesta eikä kykene näkemään heidän heikkoutensa syitä.
    Niinkuin lapsi ei pysty näkemään vanhempiaan ihmisinä, vaan pelkästään omalta kannaltaan.

    Äänestä

  • riippuvuussairautta. kirjoitti:

    Katkera on lapsenomaisen riippuvainen toisten ihmisten suhtautumisesta eikä kykene näkemään heidän heikkoutensa syitä.
    Niinkuin lapsi ei pysty näkemään vanhempiaan ihmisinä, vaan pelkästään omalta kannaltaan.

    katkeruudesta jollekin psykologian/psykiatrin ammattilaiselle ja käske sanoa suoraan mitä mieltä on tuosta sinun suhtautumisesta katkeruuden tunteeseen.
    Ei hän sinua lynttää, mutta saat varmasti paljon mietittävää miksi ajattelet noin ja mitä katkeruus todella on.

    Omasta mielestäni sinä kuulostat lapselliselta jos koetat väittää että ihminen, joka tuntee katkeruutta siitä syystä että häntä on kohdeltu väärin, eikä hän vielä ole saanut selvitettyä tuota asiaa, mutta selvittää sitä kokoajan jotta pääsisi siitä yli, olisi lapsenomaisen riippuvainen toisista ihmisistä.

    Totta on että ihminen todella on kiinni siinä että toiset ovat häntä esim. nimitelleet, mutta aikamoisen ankara sinä kyllä olet jos vaadit ihmistä jokatapauksesa kestämään tuollaista jos esim. tuo nimittely on todellakin loukannut tuota ihmistä todella syvästi ja hänellä on äärimmäisen paha olo siitä.

    Miksi haluta ihmiselle tuota pahaa oloa heittämällä siihen että olet vain lapsellisen riippuvainen muista?

    Minusta se kertoo ettei ihminen ymmärrä tuota tunnetta mitä toinen vieressä kokee jota voidaan myös kutsua empatian kyvyttömyydeksi. Mutta monesti tuo empatiakyvyttömyys johtuu myös siitä että kyseisellä ihmisellä itsellä on myös omat asiansa miksi tuollaista asiaa ei ymmärrä.

    Toivottavasti jokainen pystyy olemaan itselleen rehellinen.

    Äänestä

  • ilmaisemaan ajatuksesi kirjoitti:

    Jos joku psykologian/psykiatrian ammattilainen on toista mieltä, hän on vain tietämätön.

    Harva meistä on niin kypsä ja huom! empatiakykyinen ihminen, ettei sitä ainakin joskus potisi.
    Mutta jos se on jatkuvaa, on ihminen jäänyt keskenkasvuiseksi.

    Äänestä

>> Lestadiolaiset viljelevät usein tuota "katkera" sanaa negatiivisessa sävyssä. Miksi he ovat tehneet siitä negatiivisen asian kun katkeruus suomen kielessä tarkoittaa asiaa jolloin jollekin ihmiselle jotkut ovat tehneet vääryyttä ja kokee sen vuoksi katkeruutta luonnollisesta syystä. > vl on heikko siinä kohtaa kun joku vl:n kokenut ja sen tarkkaan tietävä ei pidäkään heidän uskoaan täysin hyvänä asiana. He reagoivat epävarmana heittämällä tuohon ihmiseen jotain ikävää uudestaan kuin merkaten reviiriään että älä tule lähemmäs ja tunkeutumaan meidän yksityisalueelle, arvostelemaan meidän uskoa.

Pahinta siinä on se ettei edes tällaisilla keskustelupalstoilla kestetä kritiikkiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

huono asia? kirjoitti:

Kuka sanoo että katkeruus on huono asia ja miten hän voi määritellä että se on huono asia?
Mihin hänen perustelunsa määräytyy?

Lestadiolaiset viljelevät usein tuota "katkera" sanaa negatiivisessa sävyssä. Miksi he ovat tehneet siitä negatiivisen asian kun katkeruus suomen kielessä tarkoittaa asiaa jolloin jollekin ihmiselle jotkut ovat tehneet vääryyttä ja kokee sen vuoksi katkeruutta luonnollisesta syystä.

Tavalliselle ihmiselle katkeruus on normaali luonnollinen reaktio ja joka kertoo että ihmistä on loukattu jollain tavoin.
Katkeruus tarkoittaa myös sitä että ihmisessä on vielä tuo paha olo, jota jotkut ihmiset ovat hänelle aiheuttaneet.

Miksi siis vl:t jotka pitävät tuota katkera-sanaa negatiivisena, heittävät loukattuja ihmisiä päin näköä vielä lisää nimittämällä katkeraksi kuin lyömällä lyötyä hyvällä omallatunnolla?

Kertooko se sen että tuo uudelleen lyöjä on jonkin sortin uskovainen?
Mielestäni se ei todellakaan todista sitä.

Luulen että vl on heikko siinä kohtaa kun joku vl:n kokenut ja sen tarkkaan tietävä ei pidäkään heidän uskoaan täysin hyvänä asiana. He reagoivat epävarmana heittämällä tuohon ihmiseen jotain ikävää uudestaan kuin merkaten reviiriään että älä tule lähemmäs ja tunkeutumaan meidän yksityisalueelle, arvostelemaan meidän uskoa.

Pahinta siinä on se ettei edes tällaisilla keskustelupalstoilla kestetä kritiikkiä.
Täysin eriasia on jos joku tulisi yhtäkkiä ilman mitään keskustelua sanomaan vl:lle päin naamaa miten vaikkapa paska uskonto tuo vl on. Silloin on syytäkin loukkaantua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu