Valtiovarainministeriö ei odotuksien vastaisesti kertonutkaan desimaalien tarkkuudella mihin maan talous on menossa. Sen mukaan tilanne on niin poikkeuksellinen – siis niin syvällä – että ennustaminen on käynyt vaikeaksi.
Sinänsä VM:n ennustamattomuus on viisasta. Ennustajien desimaalipeli on yhtä uskottavaa kuin pendolinon aikataulu: minuutin tarkkuudella, mutta yhtä hyvin juna voi jäädä kokonaan tulematta.
Yhdysvaltain keskuspankin korkopäätös on kuvaava. Nyt tehtäisiin mitä vain suunnan oikaisemiseksi, äärimmäisiä ratkaisujakin. Korkorukkauksen teho voi jäädä olemattomaksi, mutta onhan se näyttävä ele, joka taitaa kertoa enemmän paniikkitunnelmasta kuin päättäväisestä talouden ohjauksesta.
Valtiovarainministeri Jyrki Katainensanoi, ettei Suomessa julkista taloutta tässä tilanteessa leikata. Olisi ehkä ollut paikallaan jatkaa lause ääneen loppuun asti... "ainakaan tämän enempää, ellei ole pakko." Nyt meneillään olevia tuottavuusohjelmiakin joku ahtaasti tulkitseva saattaisi pitää julkisen talouden leikkauksina.
Työmarkkinajärjestöt vetosivat viime viikolla hallitukseen elvytystoimien kasvattamiseksi ja kohdentamiseksi suoraan ongelmaisimmille aloille.
Talojen ja liikenneväylien rakentamista on hyvä elvyttää yhteiskunnan omalla rakennuttamisella. Näillä aloilla on suuri vaikutus kokonaistyöllisyyteen, ja rakennuttajakin hyötyy matalien kustannusten aikana teetetystä työstä.
Teollisuudelle on paljon vaikeampi osoittaa toimivaa joulupakettia. Koulutuksen ja tutkimuksen rahoittaminen ovat sinänsä hyviä instrumentteja normaalisuhdanteessa, mutta ei niillä pidetä suurta määrää työväkeä työn ja leivän syrjässä kiinni. Teollisuuden suuren ongelman ydin on rahoitus, eikä tilanne helpota ilman rahoituksen umpisolmujen avaamista.
Tuotekehitykselle ja yritysten käynnistysvaiheelle on omat julkiset riskirahoitusyhtiönsä. Eikö sellaista voisi perustaa myös teollisuuden, kaupan ja palvelualojen kriisitilanteiden varalle. Riski ainakin olisi todellinen.
Taantuman poliittisessa hoidossa on myös toinen, inhimillinen ulottuvuus. Edellisissä suurissa pudotuksissa kaatui paljon yrityksiä, joiden nimiäkään ei enää muisteta. Uusi kasvu toi niiden tilalle uusia yrityksiä. Lisäksi kaatui paljon ihmisiä, joita muistetaan, ja jotka kyllä muistavat laman opetukset itsekin.
Yrityksen kaatuminen huonona aikana voi olla luonnonlaki. Se, että tehtaan sulkeminen tai konkurssi johtaa suureen määrään inhimillisiä tragedioita, kertoo pelkästään piittaamattomasta yhteiskunnasta.
Suomessa on poikkeuksellisen paljon paikkakuntia, jotka elävät yhden tehtaan varassa. Sellaisen kaatumisen ei saa johtaa siihen, että perheet menettävät käytännössä kaiken omaisuutensa asuntoa myöten. Näille paikkakunnille on yhteisin toimin pystyttävä ostamaan aikaa ja pelivaraa. Työ kyllä löytää näidenkin tekijöiden luo, kunhan elämisen edellytyksiä ei viedä pois.
Keskustavetoiselta porvarihallitukselta vain näyttävät nyt olevan visiot hukassa.
Sinänsä VM:n ennustamattomuus on viisasta. Ennustajien desimaalipeli on yhtä uskottavaa kuin pendolinon aikataulu: minuutin tarkkuudella, mutta yhtä hyvin juna voi jäädä kokonaan tulematta.
Yhdysvaltain keskuspankin korkopäätös on kuvaava. Nyt tehtäisiin mitä vain suunnan oikaisemiseksi, äärimmäisiä ratkaisujakin. Korkorukkauksen teho voi jäädä olemattomaksi, mutta onhan se näyttävä ele, joka taitaa kertoa enemmän paniikkitunnelmasta kuin päättäväisestä talouden ohjauksesta.
Valtiovarainministeri Jyrki Katainensanoi, ettei Suomessa julkista taloutta tässä tilanteessa leikata. Olisi ehkä ollut paikallaan jatkaa lause ääneen loppuun asti... "ainakaan tämän enempää, ellei ole pakko." Nyt meneillään olevia tuottavuusohjelmiakin joku ahtaasti tulkitseva saattaisi pitää julkisen talouden leikkauksina.
Työmarkkinajärjestöt vetosivat viime viikolla hallitukseen elvytystoimien kasvattamiseksi ja kohdentamiseksi suoraan ongelmaisimmille aloille.
Talojen ja liikenneväylien rakentamista on hyvä elvyttää yhteiskunnan omalla rakennuttamisella. Näillä aloilla on suuri vaikutus kokonaistyöllisyyteen, ja rakennuttajakin hyötyy matalien kustannusten aikana teetetystä työstä.
Teollisuudelle on paljon vaikeampi osoittaa toimivaa joulupakettia. Koulutuksen ja tutkimuksen rahoittaminen ovat sinänsä hyviä instrumentteja normaalisuhdanteessa, mutta ei niillä pidetä suurta määrää työväkeä työn ja leivän syrjässä kiinni. Teollisuuden suuren ongelman ydin on rahoitus, eikä tilanne helpota ilman rahoituksen umpisolmujen avaamista.
Tuotekehitykselle ja yritysten käynnistysvaiheelle on omat julkiset riskirahoitusyhtiönsä. Eikö sellaista voisi perustaa myös teollisuuden, kaupan ja palvelualojen kriisitilanteiden varalle. Riski ainakin olisi todellinen.
Taantuman poliittisessa hoidossa on myös toinen, inhimillinen ulottuvuus. Edellisissä suurissa pudotuksissa kaatui paljon yrityksiä, joiden nimiäkään ei enää muisteta. Uusi kasvu toi niiden tilalle uusia yrityksiä. Lisäksi kaatui paljon ihmisiä, joita muistetaan, ja jotka kyllä muistavat laman opetukset itsekin.
Yrityksen kaatuminen huonona aikana voi olla luonnonlaki. Se, että tehtaan sulkeminen tai konkurssi johtaa suureen määrään inhimillisiä tragedioita, kertoo pelkästään piittaamattomasta yhteiskunnasta.
Suomessa on poikkeuksellisen paljon paikkakuntia, jotka elävät yhden tehtaan varassa. Sellaisen kaatumisen ei saa johtaa siihen, että perheet menettävät käytännössä kaiken omaisuutensa asuntoa myöten. Näille paikkakunnille on yhteisin toimin pystyttävä ostamaan aikaa ja pelivaraa. Työ kyllä löytää näidenkin tekijöiden luo, kunhan elämisen edellytyksiä ei viedä pois.
Keskustavetoiselta porvarihallitukselta vain näyttävät nyt olevan visiot hukassa.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.