Kokemuksia Painonvartijoista

Millaisia kokemuksia teillä on Painonvartijoista? Olen lueskellut nyt melkein kaikki onnistumistarinat Painonvartiojoiden nettisivuilta ja jotenkin on silti epäluuloinen olo. Tietysti epäluulo saattaa vain kohdistua juuri omaan motivaatioon.
Haluaisin vihdoin ja viimein itsekin onnistua kaikkien nälkäkuurien ja muiden dieettien jälkeen. Ylipainoa minulla on noin 30kg ja siitä olisi erittäin tarpeellista päästä eroon ennen kuin alkaa tulla suurempia terveydellisiähaittoja.
151693
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

jos noudattaa ohjeita kirjaimellisesti. Aloituskurssi kestää noin 12 viikkoa (käynneistä pulitat noin 10€/kerta...voi olla nykyisin enempikin). Itse laihduin tuon 3 kk aikana 15 kg, mutta mittasinkin kaikki ruuat tl-, rkl- ja dl-mitoilla *LOL*.

Mun kohdalla homma ei toiminut pidemmän päälle, koska mulla on huomattavasti enemmän pudotettavaa kuin tuo 15 kg... En enää viitsinyt maksaa niitä punnituskertoja. Eli 12 viikon aikana sai eri lehtisen, mutta sen jälkeen ei tarjolla ollut enää mitään "uutta" tietoa ja ajattelin, että jatkan omillani. PV toimii, jos tarvii ryhmän tukea ja kontrolloijan itselleen, mutta ei se mun mielestä opeta sisäistämään uutta elämäntapaa, koska kaikki ohjelmoidaan ja kontrolloidaa ulkoa päin. Lopulta on kuitenkin pärjättävä omillaan...

Äänestä

Hei! Ja onneksi olkoon elämäsi parhaasta päätöksestä. :)
Liityin itse Painonvartijoihin huhtikuussa 2005, enkä ole katunut sitä hetkeäkään. Lähtöpaino mulla oli hurjat 157 kg. Olen samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa siinä, että siitä saa hyvän alkusysäyksen. Itse kävin ryhmässä vuoden, jonka aikana pudotin 45 kiloa. Vuoden jälkeen koin, että en enää saanut sieltä irti mitään uutta. Ja olihan se rahakin siinä syynä. En usko, että olisin pystynyt itsenäisesti laihduttamaan. Ryhmän tuki oli mulle se avainsana.
Muista kuitenkin, että PV on vain yksi tapa. Mikä sopii toiselle, ei välttämättä sovi sinulle. Olen itse kantapään kautta oppinut, että tässäkin asiassa on todella kyse yksilöllisyydestä. Painonvartijoista saa hyviä vinkkejä terveellisempään ruoanlaittoon, muiden ryhmäläisten tukea, motivaatiota muiden onnistumisista yms. PV toimi mulle aikansa mutta kyse on kuitenkin loppuelämän muutoksesta ja valinnoista, eikä hetkellisestä "kuurista". Vaikka itse lopetin käymästä siellä, suosittelen sitä todella. Sieltä saaduilla ohjeilla on helpompaa jatkaa eteenpäin... Mulla on vielä matkaa tavoitepainoon mutta kyllä siellä vielä ollaan. :) Ei se yhdessä yössä lähde, kun ei ole yhdessä yössä tullutkaan...

Toivottavasti löydät itsellesi sopivan tien! :)

Äänestä

Olen parikin kertaa laihduttanut painonvartija-opeilla n. 30 kg, eli normaalipainoiseksi. Periaatteessa systeemi on siis toimiva.
Ikävä kyllä vain molempien onnistumisien jälkeen olen saanut kilot takaisin, vaikka olin mukana vielä sen tasapainovaiheenkin.
Tärkeintä olisi oppia loppuelämäksi ne opit. Ja liikuntaa siellä painotetaan liian vähän, ja nälkä on, ainakin minulla. Suosittelen, että syö vähän enemmän kuin siellä sanotaan, mutta lisää liikkumista päivittäin, se voisi auttaa.

Äänestä

En pidä systeemin Amerikkalaisesen mallin mukaan olevista kokoontumisista.
Rahastustahan se on, bisnestä läskien kustannuksella.
Sitten hyvät puolet.
Opin laskemaan kalorit ja tietämään paljonko voin syödä laihtuakseni.
Tämän saman opin saa kyllä netistä aivan ilmaiseksi.
Nyt pudotin muutamassa kuukaudessa 12kg kalorilaskuri.fi avulla.
Sekin maksaa jonkin verran mutta toimii hyvin kohdallani.
Mikähän lienee että painoni nousee aina 82kg jos en pidä varaani, siinä se sitten pysyy, ei nouse eikä laske.
70 kilossa on mielestäni sopivan kevyt olo, on jo ikääkin niin en välitä kovin hoikka ollakaan.
En pysy tässä painossa ilman tarkkailua.
Joulun aikaan tuli niin paljon hyötyliikuntaa että paino ei noussut herkuttelusta huolimatta.

Äänestä

Olen ollut nyt marraskuun alusta PV:ssä ja painoa tippunut 7kg:) Tilasin kirjekurssin koska en koe, että minulle sopii ryhmätapaamiset. Nälkä ei ole ollut ja kun olen käynyt jumpissa niin niillä pisteillä olen voinut herkutellakin:)
Itselläni tämä ainakin toimii joten kannattaa kokeilla.

Äänestä

Heippa!

Olen käynyt Painonvartijoissa moneen kertaan niin, että kokemusta löytyy.

Joka kerran olen laihtunut reilusti(10-12 kg/n 1/2 v:ssa) ja, kun olen siellä käynnin lopettanut olen lihonut uudestaan.

Kaikillehan kontrollointi ei sovi, itse suorastaan vaadin sitä laihtuakseni. Nälkää siellä käydessä ei tarvitse nähdä.

Olen toivoton syöppö, syön iloon, suruun ja vähän siinä välilläkin.

Koska kärsin lihavuudestani taas tällä hetkellä, aloitan käynnit Painonvartijoissa vuoden alussa.

Tunnen syvää helpotusta, kun tiedän että on olemassa joku taho josta voin saada avun.

Tsemppiä muillekin!

Äänestä

Aloitin siellä -79 ollessani 20 v ja laihdutin 13 kg.Muutama vuosi myöhemmin 17 kg, sitten 10 ja kerran 27 (1. lapsen synnyttyä), sitten varmaan 15, 8, 5 jne jne - monet aloitukset päättyneetkin. Rahaa mennyt satoja satoja euroja. Nyt? Kiloja tullut enemmän kuin koskaan ja olen kypsä painonvartija!Reseptikerho. Eivät korosta liikuntaa tarpeeksi.Uusi tyylini: sali, henk.koht.valmentaja kannustus,ryhmätuki ja arkiliikunta,kunnon ruoka ja alkupyrähdys. Olen aloittanut uudella tavalla, kilot karisevat ja hyvältä tuntuu!

Äänestä
  • Samanlaisia kokemuksia minullakin. Kaksi kertaa olen laihduttanut itseni lähes tavoitepainoon ja sitten väsähtänyt. Kilot ovat tulleet sen jälkeen hiljalleen takaisin. Joka tapauksessa homma toimii, jos noudattaa ohjeita. Tieto tulevasta punnituksesta pitää syömisen kurissa. Harmittaa jos paino on noussut. Nälkää heidän dietiillään ei joudu juurikaan kärsimään.

    Äänestä

  • Unelmaako vain kirjoitti:

    Samanlaisia kokemuksia minullakin. Kaksi kertaa olen laihduttanut itseni lähes tavoitepainoon ja sitten väsähtänyt. Kilot ovat tulleet sen jälkeen hiljalleen takaisin. Joka tapauksessa homma toimii, jos noudattaa ohjeita. Tieto tulevasta punnituksesta pitää syömisen kurissa. Harmittaa jos paino on noussut. Nälkää heidän dietiillään ei joudu juurikaan kärsimään.

    Mutta jojo-laihduttajalle jokainen uusi kerta on vaikeampi kuin edellinen. Vaikeinta on se laihtumisenjälkeinen elämä! Kaiken osaa, kaiken tietää - eikä viitsi mennä punnitukseen maksamaan, kun kiloja tullut pari lisää ("pudotanne ekaks"). Yhtäkkiä niitä on tullut enemmän kuin alunperin oli. Eli tosissaan liikkeelle, nälkää ei tarvitse nähdä, mutta liikuntaa pitää lisäta reilusti, jos haluaa kilojen pysyvänkin poissa! Onnea ja sisua matkaan!

    Äänestä

  • painonvartija minäkin ollut kirjoitti:

    Mutta jojo-laihduttajalle jokainen uusi kerta on vaikeampi kuin edellinen. Vaikeinta on se laihtumisenjälkeinen elämä! Kaiken osaa, kaiken tietää - eikä viitsi mennä punnitukseen maksamaan, kun kiloja tullut pari lisää ("pudotanne ekaks"). Yhtäkkiä niitä on tullut enemmän kuin alunperin oli. Eli tosissaan liikkeelle, nälkää ei tarvitse nähdä, mutta liikuntaa pitää lisäta reilusti, jos haluaa kilojen pysyvänkin poissa! Onnea ja sisua matkaan!

    kirjekurssina ei ehkä ole niinkään kallis, ei tartte punnituksista maksaa, maksaa vaan näistä ohjeista, minä en niinkään halunnut mennä muitten eteen läskineni, minulle sopiva juttu ja sain painoja alas.

    Eihän se ole kuin omasta itsestä, suomalaisesta sisusta ja itsehillinnästä kyse, jotta saa painon pysymään paikallaan, noitten pudotusten jälkeenkin.

    Äänestä

  • vartioimassa kirjoitti:

    kirjekurssina ei ehkä ole niinkään kallis, ei tartte punnituksista maksaa, maksaa vaan näistä ohjeista, minä en niinkään halunnut mennä muitten eteen läskineni, minulle sopiva juttu ja sain painoja alas.

    Eihän se ole kuin omasta itsestä, suomalaisesta sisusta ja itsehillinnästä kyse, jotta saa painon pysymään paikallaan, noitten pudotusten jälkeenkin.

    Totta on - muttei helppo juttu. Jos olisi helppo niin ei kai kukaan alun perinkään lihoisi. Ja kun on kerran ollut ylipainoinen niin takaisinlihominen paljon nopeampaa kuin samoin toimivan hoikan ihmisen lihominen.

    Äänestä

Laihdutin painonvartijoissa viime keväänä 9kg ja pääsin helpolla tavoitepainooni. Kiloja karisi 500g-2 kg viikossa. Opin juomaan paljon vettä ja lisäämään vihanneksia ja kasviksia ruokavaliooni. Vaalea leipä ja rasva jäivät tottumusten myötä minimiin. Nyt paino on noussut muutaman kilon ja karistan ne noudattamalla jonkin aikaa pisteitä viikolla ja viikonloppuisin jatkan tavallista terveellisen ruoan syöntiä. Silmä tottuu määrittelemään mitkä ruoat ovat todellisia energiapommeja. Välillä saa myös repsahtaa ja paino silti varmasti putoaa. Menin painonvartijoihin hyvin ennakkoluuloisena,mutta kaikki käsitykseni muuttuivat.Pisteiden laskeminen sujuu helpolla painonvartijoitten pistelaskurilla. Helppoa,kivaa,terveellistä ja tuloksia tuottavaa.Laihtumisen jälkeen ei tietenkään voi palata entiseen epäterveelliseen tapaan syödä,mutta uusi keveämpi minä innostaa terveellisiin ruokatottumuksiin pysyvästi, joten suosittelen!Tsemppiä ja itsekuria!

Äänestä

olen itse tiputtanut painoa painonvartijoissa. varmuudella laihtuu. saa syödä mitä vaan. silloin laskettii pisteitä, kun minä olin mukana. pisteitten määrä riippuu paljonko painat. kun olet päässyt tavoitepainoosi sinun pitäisi jatkaa pisteiden laskua jatkossa omin nokkinesi. ja siinä minulla ei riittänyt omat voimat. oli helpompaa käydä punnituksessa ja ryhmässä saamassa tukea kerran viikossa kuin jatkaa kotona yksin. paino pysyi jonkun aikaa ja alkoi nousta taas.

Äänestä

Itse aloitin painonvartijoissa keväällä 2004 ja pudotin 10 kuukaudessa 40 kiloa, ja sitten lopetin ryhmäkäynnit ja pudottelin itsekseni vielä reilut 20 kiloa..:)
Yhteensä pudotin n. 65 kiloa, mutta annoin painon nousta n. 5 kiloa, kun tässä painossa olo tuntuu paremmalta..:)

Joten nyt BMI n. 21 ja todella tyytyväinen olo itseeni..:)

Helppoa se ei ole, vaatii PALJON itsehillintää ja motivaatiota, mutta palkinto on sitäkin mahtavampi, kun vain jaksaa ponnistella :D

Painonvartijoissa sain todella paljon tietoa ja kannustusta muilta ryhmäläisiltä.
Söin enemmän kuin aikaisemmin ja silti paino putosi.Kun syö oikein,olokin on paljon energisempi.
Itse olin niin isokokoinen, että aloitin liikkumisenkin vain uimisella ja sitten pikkuhiljaa kuntosalilla tulikin vietettyä useampi ilta viikossa..:)

Tsemppiä sinulle
Onnistut varmasti jos halua riittää !!! :D

Äänestä
  • sinulle 60 kg pudottamisesta. Ihailua!!!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


lihavanainen kirjoitti:

Millaisia kokemuksia teillä on Painonvartijoista? Olen lueskellut nyt melkein kaikki onnistumistarinat Painonvartiojoiden nettisivuilta ja jotenkin on silti epäluuloinen olo. Tietysti epäluulo saattaa vain kohdistua juuri omaan motivaatioon.
Haluaisin vihdoin ja viimein itsekin onnistua kaikkien nälkäkuurien ja muiden dieettien jälkeen. Ylipainoa minulla on noin 30kg ja siitä olisi erittäin tarpeellista päästä eroon ennen kuin alkaa tulla suurempia terveydellisiähaittoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu