Jotenki osasin koko lyhyen raskausajan ajatella että jotaki menee pieleen niin kuin menikin. Sairaalaan jouduin kovien kipujen ja vuodon takia ja selvisi että kyseessä oli kohdun ulkopuolinen raskaus. Jouluna piti kertoa tuleville isovanhemmille asiasta..nyt vaan tuntuu siltä että koko joulun vietto olisi turhaa. Miks pitäs hymyillä ja olla ilonen ku on just menettäny sen tärkeimmän lahjan :(
Eikä saa oikein mielenrauhaa kun jatkuvasti pitäs olla käymässä verikokeissa tai muuten vaan toisten ronkittavana..niin etten vaan pääse rauhassa suremaan..:(
Niin ja kysyisin semmosta asiaa, kun neuvolasta tiedot näkyy kaikissa lääkärien tiedoissa koneella. esim ku menin ensiapuun kipujen takia niin heti löyty neuvolan tiedot ettei tarvinnut kertoa mitään että tiesi mikä rv jne jne...niin tarviiko nyt kuitenkin sinne äitiysneuvolaan ilmotella vai tietääkö ne sen siellä jo..ei jaksais yhtään soitella enää mihkään..tai jos soittaa niin tarviiko sielä sitte sen jälkeen käydä..ei jaksais käydä enää missään mikä vaan muistuttaa asiasta liikaa :/
Eikä saa oikein mielenrauhaa kun jatkuvasti pitäs olla käymässä verikokeissa tai muuten vaan toisten ronkittavana..niin etten vaan pääse rauhassa suremaan..:(
Niin ja kysyisin semmosta asiaa, kun neuvolasta tiedot näkyy kaikissa lääkärien tiedoissa koneella. esim ku menin ensiapuun kipujen takia niin heti löyty neuvolan tiedot ettei tarvinnut kertoa mitään että tiesi mikä rv jne jne...niin tarviiko nyt kuitenkin sinne äitiysneuvolaan ilmotella vai tietääkö ne sen siellä jo..ei jaksais yhtään soitella enää mihkään..tai jos soittaa niin tarviiko sielä sitte sen jälkeen käydä..ei jaksais käydä enää missään mikä vaan muistuttaa asiasta liikaa :/
Vastaukset 1
Vanhimmat
Taidat olla se -surullinen- tuolta odottajien palstalta? Harmi, että taas yksi uusi on joutunut kokemaan menetyksen. Otan osaa suruusi!
Itselläni myös joulumieli kateissa...enkä yhtään ihmettele sitä, että en ole ainoa.
Mulla oli kanssa suunnitelmissa kertoa raskaudesta kaikille jouluna (muutamat läheisimmät ihmiset kyllä jo asiasta tiesi heti alkumetreiltä alkaen), mutta itselläni jouduttiin tekemään lääkkeellinen keskeytys rv:lla 10. Mulla ei siis ollut kohdun ulkopuolista raskautta, mutta menetyksen olen minäkin siis lähiaikoina kokenut. Mietin alkuun, että olenko asiasta ihan hissukseen, mutta päätin kertoa keskenmenostani niille, joille olisin vauvauutisestakin kertonut. Olen ollut tyytyväinen ratkaisuuni, koska nyt olen saanut tukea suruuni joka suunnalta. Jotkut ystäväni ovat jopa sanoneet, että ymmärtävät nyt paremmin esim. sen, että minä joka olen ollut yleensä avoin ja "paljon äänessä", olenkin ollut hiljainen, vetäytyväinen ja itkuinen. Olen ollut ihan omissa maailmoissani, ja se on minulle onneksi suotu. Minulle on ollut tärkeää, kun olen tiennyt ystävieni olevan läsnä, vaikka he ovatkin antaneet minulle omaa tilaa. Jos minulla on ollut asiasta jotain sanottavaa, he ovat kuunnelleet, mutta mitään ylimääräisiä kysymyksiä he eivät ole esittäneet. Oikeastaan ainoa kysymys, minkä olen saanut kuulla heidän suustaan on se, "Miten sinä nyt jaksat?". Jokainen toki toimii niin kuin parhaakseen näkee. Tämä oli minun tapani päästä asiassa vähän eteenpäin. Minulle on helpompaa purkaa asioita, kun saan niistä puhua ja kirjoittaa. Toiset taas käsittelevät kaiken hiljaa itsekseen.
Mitä vielä jouluun tulee (ja elämään ylipäänsä)...se, että sua ei hymyilytä, on ihan normaalia. Miksi ihmeessä sitä pitäisi olla hymy korvissa, kun on kokenut noin suuren menetyksen?
Itselläni pidän suurempana "ongelmana" (hymyttömyyden sijaan) sitä, että tietyissä yllättävissä tilanteissa, en osaa toimia "normaaleiden käyttäytymissääntöjen" mukaan. Tällaisissa tilanteissa vajoan omiin maailmoihini ja kyyneleet alkavat hiljalleen valua pitkin poskiani. (Muistaakseni kerroin aiemmin tällä palstalla ainakin siitä tilanteesta, kuinka yksi vanhempi kollega hehkutti tulevansa mummoksi. Se oli minulle kova paikka ja edelleen työstän sitä, vaikka siitä on jo useampi päivä.)
Se, että näyttää ihmisille surunsa, on mielestäni vahvuus, ei heikkous!
Neuvolasta vielä sanoisin sen, että minun ainakin piti peruuttaa sovittu aika, koska sairaalasta eivät voineet sitä sähköisesti tehdä. Mulla mies hoiti asian, joten mun ei tarvinnut jutella neuvolan tädin kanssa. Neuvolassa ei tarvinnut enää käydä. Toivottavasti sitten ensi vuoden aikana pääsen (ja sinä myös!) käymään sinne taas mukavampien asioiden merkeissä.
Voimia sinulle! Ja muista, että se hymy tulee sitten, kun on sen aika...