Mikä on tapakristillisyys?

olisiko se acimlaisen usko tai osa siitä. Hänellä kun on tapana "tirkistellä" toisten uskomistapoja ainakin tällä palstalla. Se sattaisi olla ainakin yksi vaihtoehto tapakristittynä olemisesta.
Tämmöinen tuli mieleen!

kuuluu kirkkoon ja sanoo olevanssa ev.lut. Käy muutamissa kirkon tilaisuuksissa elämänsä aikana ja "uskoo johonkin korkeampaan voimaan". Silti, jos joku kaveri pahoittelee kiroiluaan, suomalainen sanoo:"En minä nyt mikään u s k o v a i n e n ole". Onko se tapakristillisyyttä? Kuulutaan kirkkoon, kun on tapana kastaa lapset, käydä ripari, viettää kirkkohäät. Ja kun meidän suvussa ei ole tapana erota kirkosta.

---Ei lestadiolainen kommentti---

Mitä tulee mieleen sanasta tapa? Tottumus varmaan. Opittu juttu, mitä tehdään ja toistetaan vain sen tähden kun ollaan opittu ja totuttu jotain tekemään ilman että tiedostaisi asian todellista sisältöä, merkitystä, tai että nämä olisivat määräävinä tekijöinä tavan toteuttamisessa.

Kristillisyydessä tämä tulee hyvin esiin totuttuna tapana käydä kirkossa, vaikka usko ei mitään merkitsisikään arkipäivän elämässä.

Usko on aina henkilökohtainen asia, joten mikään joukko sinänsä ei voi olla vain tapakristittyjen joukko.

Gandhi totesi vieraillessaan Euroopassa, että maanosa on kristitty vain nimeksi:
"Todellisuudessa Eurooppassa ei vaikuta Jumala tai kristinusko vaan saatanan henki. Todellisuudessa se palvoo mammonaa. "Helpompi on kamelin käydä neulansilmän läpi, kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan". Nämä ovat Kristuksen omat sanat. Nämä niin sanotut kannattajansa mittaavat moraalista edistymistään aineellisen omaisuutensa mukaan"
Mohandes Gandhi, Young India 8.9.1920

Ihminen on elävässä uskossa silloin kun hän on vastaanottanut Jeesuksen sydämeensä. Tällöin usko Häneen vaikuttaa elämän jokaisella alueella ja koko ajan.

Tapakristityn usko ei vaikuta hänen jokapäiväiseen elämäänsä. Eri asia on myöskin se että tapakristillisyyden normit vaikuttavat. Esimerkkejä tapakristillisyyden normeista voi olla vaikkapa Jumalan terveen sanominen muille tai televisiottomuus.

Se taasen kuka on tapakristitty ja kuka ei onkin toinen juttu. Sen tiedämme vain itse kukin omissa sydämmissämme. Asuuko siellä rakkaus, vaiko viha, laki, vaatiminen muilta, tms...

Ande

Kirjoitin joskus täällä perinteistä.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000098&posting=22000000001542020
Kirjoitin mm. :
"Jos alamme pitää perinteitämme tärkeinä vain perinteiden vuoksi, silloin joudumme helposti sivuraiteille. Näin on valitettavasti käynyt monissa kirkoissa, joissa toiminta on kangistunut kaavoihinsa. On syntynyt pelkkä uskonto aidon uskon tilalle."

Minusta sellainen pelkästään perinteisiin perustuva harraskin kristillisyys rituaaleineen on tapakristillisyys. (Varmasti voi määritellä monella tavalla.)
Oleellista on, että siitä puuttuu elävä sydämen usko. Useimmiten ilmiö on kai henkilökohtaisella tasolla, mutta voi toki koskea laajempia ryhmittymiä.
Monenlaisia kirjoituksia tästä elävästä uskosta löytyy mm.:
http://www.nic.fi/~jlindell

Viikottaista epätoivoista yritystä saavuttaa pelastus.

vanhoillislestadiolaisista.

Hengataan liikkeen mukana tavan ja perinteiden vuoksi ilman omaa henkilökohtaista uskoa.

Jännä juttu

Tapakristitty ei tuo uskoa omaan arkielämäänsä. Hänelle Jumala ei ole mikään elämässä ja ihmisessä oikeasti vaikuttava asia ja hänelle on kauhistus on jos joku alkaa erkielämän keskellä puhua uskonasioita tai sanoo Jumalan vaikuttavan johonkin asiaan tai Jumalan muuttavan jotain ihmistä. Se on hänen mielestään kuin häiriköintiä. Hän suhtautuu uskontoon yleisellä tasolla kun ateisti. Usko on olemassa vain sopivissa tilanteissa, kun ollaan kirkossa, on joku juhlapäivä ja silloinkin mieluummin jutellaan arkipäiväisiä asioita kuin mitään uskoon tai Raamattuun liittyvää.

Ja sitten tyhmät ateistit ovat innoissaan kun joku eroaa kirkosta. Sehän on vai uskon kannalta hyvä asia.