Ainakin Turun Pohjoinen sosiaalikeskus Linnankadulla, jota Suomen tiukimmaksi sanotaan huomioi 100% tuloksi veronpalautukset toimeentulotukipäätöksessään. Jopa sellaiset summat kuin 4,56 euroa otetaan huomioon tuloina.
Miten eri puolilla maata voi olla perusturva erilainen kun osassa tukiasiakkaan veronpalautuksesta osa katsotaan ns. "joulurahaksi"?
Samalla kun toimeentulotuen ostovoima on euroajalla laskenut virallisten arvioiden mukaan 30-40%, todellisuudessa jopa enemmän koska varsinkin halpa ruoka on prosentuaalisesti kallistunut eniten, siis se johon köyhä laittaa toimeentulotuen perusosasta 11,31-13,30 euroa/pvä jopa 50-80% ollaan salaa ainakin Turussa poistettu yksi etuun veronpalautuksen huomioiminen vain osin. Eli tässäkin huono-osaisen käteen jäävät tulot ovat laskeneet.
Työtönhän maksaa työttömyyskorvauksesta 20%:n veroa josta palautetaan hieman veronpalautuksena.
Kiitos vaan Suomen persreikä Turku köyhien jouluavusta!
Miten eri puolilla maata voi olla perusturva erilainen kun osassa tukiasiakkaan veronpalautuksesta osa katsotaan ns. "joulurahaksi"?
Samalla kun toimeentulotuen ostovoima on euroajalla laskenut virallisten arvioiden mukaan 30-40%, todellisuudessa jopa enemmän koska varsinkin halpa ruoka on prosentuaalisesti kallistunut eniten, siis se johon köyhä laittaa toimeentulotuen perusosasta 11,31-13,30 euroa/pvä jopa 50-80% ollaan salaa ainakin Turussa poistettu yksi etuun veronpalautuksen huomioiminen vain osin. Eli tässäkin huono-osaisen käteen jäävät tulot ovat laskeneet.
Työtönhän maksaa työttömyyskorvauksesta 20%:n veroa josta palautetaan hieman veronpalautuksena.
Kiitos vaan Suomen persreikä Turku köyhien jouluavusta!
Vastaukset 7
Vanhimmat
http://www.finlex.fi/fi/viranomaiset/foka/2008/20081344
Lainaus:
Diaarinumero: 407/1/08
Antopäivä: 22.10.2008
Ratkaisija: AOK
Toimeentulotukiohjeen lainmukaisuus
Kaupungin toimeentulotukiohjeen mukaan veronpalautukset huomioitiin tulona 85 euroa ylittävältä osalta pitkäaikaisilla ja toistuvaisasiakkailla. Muussa tapauksessa veronpalautukset huomioitiin tulona kokonaisuudessaan. Apulaisoikeuskansleri totesi ratkaisussaan, että hallinnossa asioivia on perustuslain ja hallintolain 6 §:n perusteella kohdeltava yhdenvertaisesti ja tasapuolisesti. Hän piti toimeentulotukiohjeen mainittua kohtaa kyseisten vaatimusten kannalta ongelmallisena, koska ohjeen mukaan veronpalautusten huomioon ottamiseen tuloina toimeentulotuesta päätöstä tehtäessä vaikutti se sinänsä tulkinnanvarainen seikka, oliko hakija pitkäaikainen tai toistuvaisasiakas vaiko ei. Apulaisoikeuskansleri saattoi esittämänsä huomion kaupungin tietoon.
Perustuslaki 6 §
Hallintolaki 6 §
Eli sosiaalitoimisto Turussa toimii lainvastaisesti. Niinhän se on toiminut jo vuosia monissa toimeentulotukiasioissa. Vaikuttaneeko se että te tyhmät vähäosoaiset ette käy äänestämässä ja siitä syystä Turussa hallitsee Kokoomus suurimpana puolueena? Nostakaa sitä persettä seuraavissa vaaleissa niin meno saattaa muuttua hieman inhimillisempään suuntaan.
Toivottavasti toimeentulotuki siirretään mahdollisimman pian Kelan maksettavaksi ja saadaan vielä kaikille samansuuruinen kanasalaistulo/kansalaispalkka johon eivät pärstäkerroin, puhelahjat ja sosiaalitanttojen kuukautiset ja muut vitutukset vaikuta.
Turun sosiaalikeskus on tunnettu siitä että se antaa päätöksiä jonkin muun kuin samanarvoisuutta toteuttamalla. mm. Linnankadusta löytyy mulkuimmat virkailijat joiden harkinta on kokonaan kiinni henkilöstä ja päivästä, sen sijaan pienemmissä sosiaalitoimistoissa Turussa on mukana annos inhimillisyyttä päätöksissä.
Yksi typerimmistä tänä syksynä esiin tulleista tapauksista on ollut se että parikymmentä vuotta sitten eronnut mies sai ex-puolisonsa hautajaisiin vaatteisiin 50 € kun samaan aikaan toimeentulotukiasiakkaana ollut vainajan tytär perheineen ei Pohjoisessa toimistossa saanut apua hautajaisvaatteiden hankkimiseen lainkaan. Miehellä sattuu vielä olemaan musta puku, kun tyttären perheellä ei ole sopivia hautajaisvaatteita. Farkuissa sitten kai hautajaisiin.
Eiköhän oteta ja muuteta tuo Turun käytäntö?
Ottakaapa jokainen joka on saanut palautusta vain vähän niin yhteyttä minuun. Hoidan oikaisuvaatimuksen ja valituksen maksutta.
Lisäksi mahdollisuus pieneen "joulubonukseen".
[email protected]
julkishallinnon asiantuntija
045-674 0729
"Eiköhän oteta ja muuteta tuo Turun käytäntö? "
Hyvä Petu. Lämmittää näin sivullistakin, että otat turkulaisten veronpalautusasian asian hoitoosi.
"Työtönhän maksaa työttömyyskorvauksesta 20%:n veroa josta palautetaan hieman veronpalautuksena. "
Palautuksen määrä ainakin yksinelävän tapauksessa on kunnallisveron perusvähennyksen verran. Että, voi yrittää käydä verotoimistossa vähentämässä 20 prosentin veroprosenttia tuon kunnallisveron perusvähennyksen verran.
Ennen näin kannatti tehdä, koska sossu laski tulosi aina ja joka paikassa 20 prosentilla vähennettynä. Eli kun sain ennemmän käteen nettona pienemmällä veroprosentilla ja ilmoitin siitä, niin siitä huolimatta kunta laski työmarkkinatuloni verotettuna 20 prosentilla.
Tällä tapaa sai syödä ennakkoon muutaman kympin kun muutaman kympin veronpalautusta ei sossu voinut laskea tulokseni, koska veronpalautusta ei tullut.
Työttömyysetuuksien veroprosentin pienentäminen ei onnistu.
Ja menneinä vuosina tuolla 20%:lla tuli työmarkkinatukea koko vuoden nauttineena noin 200 € takaisin veronpalautuksena (jonka sossu tietenkin rokotti kokonaan pois) tänä vuonna veronpalautusta taas tuli samoin pelkkää työmarkkinatukea 20%:n verolla nauttineena vain 5 euroa (jonka sossu myös rokotti pois tuesta). Mitäs tässä on tapahtunut, mihin hävisi 195 euroa? Ainakaan työmarkkinatuki ei ole merkittävästi muuttunut joka nostaisi veroprosenttia.
Syy tähän voi olla se, että kuntaveroprosenttisi on noussut. Taikka sitten verottaja ei ole vähentänyt kuntaveron perusvähennystä oikein.
Minun kuntaveron perusvähennyksen laskee Lapin erään kunnan verotoimisto, vaikka asun eräässä etelä Suomen isossa kaupungissa.