Mun isä on vankilassa eikä hän ole koskaan musta välittäyt, paitsi silloin kun on tehnyt tytärtä mieli tai on pitänyt purkaa paineita nyrkin kautta.
Lähetin hänelle kuitenkin isänpäiväkortin...
ehkä siksi, että toivoisin ihmeen tapahtuvan ja vielä saisin joskus "oikean" isän.
Lähetin hänelle kuitenkin isänpäiväkortin...
ehkä siksi, että toivoisin ihmeen tapahtuvan ja vielä saisin joskus "oikean" isän.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Omaa isääni en ole koskaan tavannut, se on pari kertaa yrittänyt ottaa kontaktia, varsin heikoin tuloksin....heikko oli kyllä yrittämisen tasokin.
Olen 3-kymppinen miespoika ja sain tietää "oikeasta" isästäni kun olin n.23 v.
Siihen asti mun isä oli eräs joka erosi mun mutsista kun olin 15 v.
(Hyvä tyyppi, kylläkin...)
Tähän säälittävään leperrykseen tuli käänne tuossa puolisen vuotta sitten...oma ihmeemme syntyi tähän maailmaan.
Kaunis, terve poikalapsi.
Olen isä ja tänään vietän ensimmäistä, todellakin, ensimmäistä isänpäivää.
Viivi, sun kortti on varmasti ollut raskas lähettää ja voit kuvitella miten raskas se on vastaanottaa?
Sun otsikko osui ja upotti.
Oon ollut katkera ja taidan olla
sitä yksinäisinä hetkinä elämäni
loppuun saakka.
Yritän kuitenkin muiden takia kanavoida
vihaani johonkin rakentavaan....
huom.yritän.
Viiville paljon hyvää & ihmeitä tapahtuu:)
Kirjoita, jos haluat purkaa fiiliksiäsi?
moni nainen on valmis vääntämään kakaran maailmaan ilman isän tahtoa. Tänne kärsimään ja odottamaan sitä ihmettä, jota ei tapahdu. Kenenkään muun tunteista välittämättä, kuin omistaan...sori sun puolesta!
Isänpäivä on nykyään ihana juhla. Kaikkien ihailema ukkini, lapsenvahti, joka käpälöi minua vaatteitten alta ja änki kieltään suuhuni kun olin 11-15 -vuotias, kuoli toissa kesänä :)
Aiemmin vihasin isänpäiviä, koska en koskaan saanut kerrotuksi vanhemmilleni hyväksikäytöstä (ensin ukki käytti psykologista vaikutusvaltaansa niin, etten uskaltanut, sitten suljin asian mielestäni niin tehokkaasti, että se palasi mieleen vasta aikuisena) ja isänpäivänä minua syyllistettiin siitä, etten tahtonut pitää ukkiin yhteyttä. Nyt ei enää tarvitse hermoilla :)
Mä en aio viedä mun lapsia hoitoon sellaseen paikkaan missä joku voisi niitä käyttää hyväksi.
Mulla ei oo itellä mitään vastaavanlaisii kokemuksii kuin teillä.
Mutta aion omalla tavallani vaikuttaa siihen ettei mun lapset joudu kenenkään äijän kourittaviksi.
Yritän parhaani.
Kehenkään ei voi ilmeisestikään luottaa.....
Samanlainen kauhistus oli minunkin ukkini, elossa kyllä tietääkseni vieläkin.
Olin nuorempi,noin 8-vuotias kun kaikki tapahtui,syytin itseäni ja pelkäsin.
Vanhempana kun tajusin ettei syy ollut minun ja kun alitajunnasta kaikki palasi pintaan,en voinut kertoa mummin terveydentilan takia(oli huonossa kunnossa enkä halunnut järkyttää) enkä muutenkaan,mitä kertominen olisi enää auttanut.
Minä en ole pitänyt yhteyttä kyseiseen henkilöön,enkä tule pitämäänkään.