Kertokaa kaikki mahdollinen dalmatialaisesta

Olen hankkimassa uutta asuntoa ja tavoite olisi myös saada lopultakin oma koira. Koiria on kyllä ollut kotona koko lapsuuden ja nuoruuden ajan, joten perusvalmiudet koiranhoitoon löytyy. Mutta kertokaapa dalmatialaisesta! Millainen rotu, menestyykö rivitalossa? Jossain sanottiin etteivät kennelit edes myisi rivi- tai kerrostaloasujille?? Minulla on kaksivuorotyö, joten koiran pitäisi ainakin vähän aikaa päivästä pärjätä yksinäänkin. Paljonko pennut maksaa, onko "rotuvikoja"? Kuurous on ilmeisesti jonkinlainen ongelma. Kiitokset kaikille jotka vaivautuvat vastaamaan :)
2144
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kotiimme putkahti jokunen aika sitten, kuin vaivihkaa dalmatialainen, 1-vuotias uros. Luonteeltaan aivan ihana, leikkisä ja lasten kanssa toimeen tuleva, superkärsivällinen, mutta paljon puuhaa ja seuraa tarvitseva koira.
Kaikki vaikutti ihanalta, kunnes muutaman päivän (tai tarkemmin yön) päästä koira sai keskellä yötä epilepsia kohtauksen. Lääkäri-käynnin terveiset olivat, että Rekku syö loppuikänsä epilepsia lääkkeitä aamuin-illoin (annostus on vielä hakusalla = kohtaukset toistuvat n. 2-3 kertaa kuukaudessa). Sairauden kanssa tulee juttuun, kun lääkitys saadaan kohdalleen ja muistaa mitkä kaikki tekijät ko koiralla laukaisevat kohtauksen -esim. Rekulle niitä ovat pienen pieni määrä suklaata tai väsyttävä iltalenkki, joten lasten suklaan syöntiä on vahdittava ja koiran liikuntaa rajoitettava.
Meidän eläinlääkärimme kertoi epilepsian olevan
nykyään yleinen Dalmatiankoiralla, joten jo tällä tiedolla miettisin jotain muuta rotua. Kannattaa kysyä eläinlääkäriltä rotukohtaisista taipumuksista ja sairauksista!
En ottaisi Dalmista rivitalo-/kerrostaloasuntoon, energinen rotu tarvitsee tilavan pihan ja on aika helposti haukkuvaa sorttia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sonya kirjoitti:

Olen hankkimassa uutta asuntoa ja tavoite olisi myös saada lopultakin oma koira. Koiria on kyllä ollut kotona koko lapsuuden ja nuoruuden ajan, joten perusvalmiudet koiranhoitoon löytyy. Mutta kertokaapa dalmatialaisesta! Millainen rotu, menestyykö rivitalossa? Jossain sanottiin etteivät kennelit edes myisi rivi- tai kerrostaloasujille?? Minulla on kaksivuorotyö, joten koiran pitäisi ainakin vähän aikaa päivästä pärjätä yksinäänkin. Paljonko pennut maksaa, onko "rotuvikoja"? Kuurous on ilmeisesti jonkinlainen ongelma. Kiitokset kaikille jotka vaivautuvat vastaamaan :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu