Viedessämme tänään kynttilöitä omaistemme ja kahden ystävämme haudoille tuli mieleeni miten erilailla suhtaudun edesmenneisiin.
Osaan liittyy haikeutta herättäviä miellyttäviä muistoja.
Yhteen suhtaudun varsin välinpitämättömästi.
Jos muuta asiaa ei olisi niin kynttilä jäisi viemättä.
Yhtä suren tutkiskellen mielessäni tätä itsekästä tunnetta voimatta sille kuitenkaan mitään.
Espanjan jouluina sytytimme kynttilät parvekkeelle.
Totutusti myös sille "epähenkilölle".
Suru vai muistelot?
23
1013
Vastaukset
- vien kynttilät
sukulaisten haudoille, kaipaan niitä aikoja ,he kaikki elävät minussa muistoissa tietäen että siellä on myös minun tulevaisuus, luona rakkaitten.
- se pääsiäinen
ja pyhäinpäivä ole niitä muistohetkien aikoja.Jouluhan on ilon juhla ja menneet ovat menneitä.Kyllähän poismenneitä läheisiä voi aina muistella.Perinteinen haudoilla käynti aattona ja sen jälkeen joulun iloinen puoli kunniaan.
- ukkeli
se pääsiäinen kirjoitti:
ja pyhäinpäivä ole niitä muistohetkien aikoja.Jouluhan on ilon juhla ja menneet ovat menneitä.Kyllähän poismenneitä läheisiä voi aina muistella.Perinteinen haudoilla käynti aattona ja sen jälkeen joulun iloinen puoli kunniaan.
Osa on ystäviä ja rakkaita, heidän haudoilla vallitsee haikea mieli ja muistoja palaa mieleen. Toisille taas tulee vietyä velvollisuuden ja hyvien tapojen vaalimisen merkeissä. Nämä henkilöt eivät yleensä ole eläessäkään olleet kovin läheisiä.
- Mieheni ainakin
edesmennyt, on täällä kotona, ei siellä.
Juttelenkin hänelle joskus.
Jätevuoret kohoavat kynttilöiden kuorista.
Maailma täyttyy kaatopaikoista. - hänen eläessään.
Mieheni ainakin kirjoitti:
edesmennyt, on täällä kotona, ei siellä.
Juttelenkin hänelle joskus.
Jätevuoret kohoavat kynttilöiden kuorista.
Maailma täyttyy kaatopaikoista.Silloin ilahdutat häntä.
Aloita nyt heistä, jotka "ovat edelleen sinun kanssasi tiellä".
- Roope63
siellä jo tuttuja ja ystäviä on kun kävelee ja katselee, mutta kukaan heistä ei sano mitään enään.
Näinhän se menee sukupolvet vaihtuu ja jää unholaan.
Hyvää joulua vaan kaikille..... - Pitääkö kaikista pitää?
Niin, pitääkö kaikista pitää eli tuttavista? Ystävistä pidetään, muuten heitä ei kutsu ystäväksi.Itsekästä tai ei, olen antanut luvan olla pitämättä kaikista. Hyväksyn sen, että en rakasta kaikkia lähimmäisiä, ehkä en sitten joltakin osin itseänikään.
Rakastamaani ystävää tai toista sukupuolta olevaa rakastettua - kuollutta tai elävää - muistelen surulla, kun suhde tavalla tai toisella on päättynyt. Mahdotonta niistä on erottaa, mikä on surua ja mikä muisteloa, surunsekaista muistelua kuitenkin niin, että toivon heille kaikkea hyvää. Kuolleille ihanaa oloa siellä jossakin. Erään ystäväni kanssa totesimme hiljan, ettei rakastaminen pääty kuolemaankaan, haalistuu tosin ajan myötä.
Sellaisia haluaa muistaa, jotka ovat koskettaneet tavalla tai toisella. Teeskentelemään en pysty tavan vuoksi. Joko pidän tai en. Hautajaisiin en mene, ellen ole pitänyt aidosti vainajasta. Niin ollen en mene sellaisen haudalle, jota kohtaan minulla oli tai on muita tunteita kuin rakastavia. Itselleni toivon tehtävän samoin aikanaan. Olen käynyt vanhempieni haudalla hautajaisten jälkeen. Oli kesäaika. Vein kukkasia.
En miellä moista tarpeelliseksi. Omaisiaan voi muistaa ilman hautakäyntejäkin muutenkin.
Näin tosiaan myös kävi. Äitini tuli hyvin läheiseksi vasta 20v poismenonsa jälkeen.
Erikoinen juttu. Hän tuli pysyväksi näyksi. On siinä onnellinen, hyvissä sielun ja ruumiinvoimissa.
Näin tänäänkin.17 ensimmäistä vuottani, koko lapsuuteni, asuin hautausmaan vieressä.
Aattoillan kynttilärituaalista tuli tapa.
Tuo mainitsemani epähenkilö jolle erikseen en veisi kynttilää, on juuri äitini.
Omassa hautaustestamentissani tahtoni on tulla tuhkatuksi, tuhka muistolehtoon, eikä mitään monumenttia jonka hoidosta lapsemme joutuisivat huolehtimaan, tai sitten ei.- paremmaksi
laiska-lasse kirjoitti:
17 ensimmäistä vuottani, koko lapsuuteni, asuin hautausmaan vieressä.
Aattoillan kynttilärituaalista tuli tapa.
Tuo mainitsemani epähenkilö jolle erikseen en veisi kynttilää, on juuri äitini.
Omassa hautaustestamentissani tahtoni on tulla tuhkatuksi, tuhka muistolehtoon, eikä mitään monumenttia jonka hoidosta lapsemme joutuisivat huolehtimaan, tai sitten ei.Minut poltetaan, ilman mitään alkuhöpinöitä, en kuulu kirkkoon.
Tuhka ripotellaan mereen, ilman minkäänlaisia muistolaattoja, mihinkään.
Muksuille määrännyt menuun määrätyssä kapakassa, ja iloisen illan. Laulua snapsia ja hyvää ruokaa.
Se on siinä. paremmaksi kirjoitti:
Minut poltetaan, ilman mitään alkuhöpinöitä, en kuulu kirkkoon.
Tuhka ripotellaan mereen, ilman minkäänlaisia muistolaattoja, mihinkään.
Muksuille määrännyt menuun määrätyssä kapakassa, ja iloisen illan. Laulua snapsia ja hyvää ruokaa.
Se on siinä.Kielsin papin. Tilasin ammattikehujan ja pan-huilu musiikkia 5min.
Vaimo pöläyttää todennäköisesti tuhkat muistolehtoon.
Penskat perheineen paikallisen ravintolan kabinettiin sapuskalle.
Snapsit eivät näillä näkymin maistu.
Olenkohan ollut varoittava esimerkki?
Metsäluterilaisuus on näköjään juuttunut minuun.
Saman suuntaista mutta olen sovinnaisempi!- edellinen
laiska-lasse kirjoitti:
Kielsin papin. Tilasin ammattikehujan ja pan-huilu musiikkia 5min.
Vaimo pöläyttää todennäköisesti tuhkat muistolehtoon.
Penskat perheineen paikallisen ravintolan kabinettiin sapuskalle.
Snapsit eivät näillä näkymin maistu.
Olenkohan ollut varoittava esimerkki?
Metsäluterilaisuus on näköjään juuttunut minuun.
Saman suuntaista mutta olen sovinnaisempi!Yli kymmenen vuotta sitten kun tein testamentin, ei vielä ollut stadissa määriteltyjä tuhkankippaamis paikkoja, nyt on.
Toivon myös, että ravintola johon peijaiset haluan olisi silloin vielä pystyssä. Sillä on monet hauskat bileet pidetty, jopa nuorimpien nimenantojuhlat, ja nuorimman riparijuhlat, halusi käydä sen.
Samoin valajuhlat intissä, sen jälkeen murkinalle, samaan paikkaan.
Nautin kävellä hautausmaalla, se rauha, tölikässä asuessani usein iltakävelin hietaniemessä. laiska-lasse kirjoitti:
17 ensimmäistä vuottani, koko lapsuuteni, asuin hautausmaan vieressä.
Aattoillan kynttilärituaalista tuli tapa.
Tuo mainitsemani epähenkilö jolle erikseen en veisi kynttilää, on juuri äitini.
Omassa hautaustestamentissani tahtoni on tulla tuhkatuksi, tuhka muistolehtoon, eikä mitään monumenttia jonka hoidosta lapsemme joutuisivat huolehtimaan, tai sitten ei.Mutta tietenkin inhimillistä ja hyväksyttävää.
"Tuo mainitsemani epähenkilö, jolle en veisikynttilää, on juuri äitini".
Kansakoulupsykologiallani sanon, ettei sinulla ole ollut järin lämmin suhde äitiisi.
Näin osin oli itsellänikin.
Joku psykologian lainalaisuuksia tuntematon voisi pitää omituisena, että sisäistämättömäksi
jäänyt äiti-lapsisuhde voi "selvitä" toisen osapuolen kuoleman jälkeen.
Uskon vakaasti, että tässä omassa tapauksessa ei ole mitään mystistä. Nimittäin.
Piilotajuntamme voi prosessoida ihmissuhdekoukeroita aivan muina "miehinä".
Vien kukkia ja kynttilöitä joka vuosi vaimoni omaisten haudoille, koska toisen
vakaumusta on parisuhteessa edes kohteliaisuussyistä noudatettava.- beessisloggi
laiska-lasse kirjoitti:
Kielsin papin. Tilasin ammattikehujan ja pan-huilu musiikkia 5min.
Vaimo pöläyttää todennäköisesti tuhkat muistolehtoon.
Penskat perheineen paikallisen ravintolan kabinettiin sapuskalle.
Snapsit eivät näillä näkymin maistu.
Olenkohan ollut varoittava esimerkki?
Metsäluterilaisuus on näköjään juuttunut minuun.
Saman suuntaista mutta olen sovinnaisempi!hiukan itsekästä ja komentelevaa? Minulla on kansio, jossa on erilaisia ohjeita ja neuvoja.
Enimmäkseen sellaisia, että mistä pankeista löytyy tilejä, jopa S-ryhmän osuusmaksusta muistutan.
Kaikenlaista muuta käytännön neuvoa, ja vanhempieni hautaa koskevia papereita. Se on uurnahauta jonne mahtuu vielä 13 uurnaa. Kivi on niin iso, että siihen voi lisätä nimiä (tai olla lisäämättä).
Haudalla saa käydä tai olla käymättä, sellaista itsestään selvää asiaa minun ei tarvitse edes sanoa. Haluan, että halukkaat voivat käydä, ei johtuisi mieleenkään ruveta kieltämään. Muistotilaisuuden järjestäkööt miten haluavat, en liioin komenna kapakkaan. Ilmeisesti tulevat minun asuntooni teelle tai aterialle.
Jos satun kuolemaan muualla kuin Suomessa, ei saa tuoda kalliilla Suomeen, se on ainoa asia, jonka olen kieltänyt. - minuusko
beessisloggi kirjoitti:
hiukan itsekästä ja komentelevaa? Minulla on kansio, jossa on erilaisia ohjeita ja neuvoja.
Enimmäkseen sellaisia, että mistä pankeista löytyy tilejä, jopa S-ryhmän osuusmaksusta muistutan.
Kaikenlaista muuta käytännön neuvoa, ja vanhempieni hautaa koskevia papereita. Se on uurnahauta jonne mahtuu vielä 13 uurnaa. Kivi on niin iso, että siihen voi lisätä nimiä (tai olla lisäämättä).
Haudalla saa käydä tai olla käymättä, sellaista itsestään selvää asiaa minun ei tarvitse edes sanoa. Haluan, että halukkaat voivat käydä, ei johtuisi mieleenkään ruveta kieltämään. Muistotilaisuuden järjestäkööt miten haluavat, en liioin komenna kapakkaan. Ilmeisesti tulevat minun asuntooni teelle tai aterialle.
Jos satun kuolemaan muualla kuin Suomessa, ei saa tuoda kalliilla Suomeen, se on ainoa asia, jonka olen kieltänyt.palataanpas takaisin tänne maanpinnalle elävien joukkoon ja muistellaan noita poismenneitä omaisiamme sitten pääsiäisenä sekä pyhäinpäivänä,on joulu ja ilon juhla.
Miksi muuten poismennyt lähiomainen muuttuu niin hyväksi,lempeäksi,loistavaksi jne,heti kun hän on kuollut,vaikka olisi ollut eläessään kuinkakin paha ja ilkeä? Muistellaan vain hyviä asioita,harvoinpa hautajaisissa kerrotaan vähänkään totuuteen viittaavaa. - beessisloggi
minuusko kirjoitti:
palataanpas takaisin tänne maanpinnalle elävien joukkoon ja muistellaan noita poismenneitä omaisiamme sitten pääsiäisenä sekä pyhäinpäivänä,on joulu ja ilon juhla.
Miksi muuten poismennyt lähiomainen muuttuu niin hyväksi,lempeäksi,loistavaksi jne,heti kun hän on kuollut,vaikka olisi ollut eläessään kuinkakin paha ja ilkeä? Muistellaan vain hyviä asioita,harvoinpa hautajaisissa kerrotaan vähänkään totuuteen viittaavaa.kohtalaisen elävänäkin!
Vielä pitää muutama tunti norkoilla töissä, sitten Helsingin keskustan jouluvilinään. Siellä minä pääsen joulutunnelmaan, lapsuuden joulut ja hyvät muistot palaavat mieleen.
Sen verran noista muistotilaisuuksien puheista, meiltä pappi kyseli oikeastaan aika tarkkaankin, millaisen puheen haluamme, mitä äitini oli harrastanut, millainen hän oli ym. Ei vain sattunut olemaan ikäviä muistoja hänestä. Tuskin pappi sellaisia olisi puheeseen laittanutkaan?
Kappelista menimme äitini asunnolle, siellä naurettiin aika tavalla, kun muisteltiin epäkäytännöllisen äitini luovia ratkaisuja. Huvilan kaivon suolaaminen oli yksi, (äitini näki kaivossa sammakon).
En usko, että tänä joulunakaan viitsimme käydä haudalla, mutta jos joku porukasta haluaa niin käymme. Ruotsista tulevat sukulaiseni usein
haluavat.
Oikein iloista joulua sinulle!
- 1943
on tapana viedä kynttilä läheisten haudoille aattona, jos sää sallii. Ei soimaa omatunto ellemme pääse, voi ajatella. Tuo kynttilähommakin on melkein riistäytynyt käsistä, on liikenneruuhkia ja hermostuneita ihmisiä. Muistakaamme ihmisiä, kun he vielä elävät.
- 1943
viedä kynttilä läheisten haudoille aattona, jos sää sallii. Ei soimaa omatunto ellemme pääse, voi ajatella. Tuo kynttilähommakin on melkein riistäytynyt käsistä, on liikenneruuhkia ja hermostuneita ihmisiä. Muistakaamme ihmisiä, kun he vielä elävät.
- 1943
asiaa samanaikaisesti ja viestejä meni useampikin näemmä. Jos on kaunis ilma käymme haudalla myöhään; on rauhallista ja kaunista.
- utelias, hki
1943 kirjoitti:
asiaa samanaikaisesti ja viestejä meni useampikin näemmä. Jos on kaunis ilma käymme haudalla myöhään; on rauhallista ja kaunista.
Miten meni Temppeliaukionkirkon joulukonsertti?
Entäs Pärnun reissu?
Mietiskelin tuossa näitä syksyn aiheita, ja en ole onnistunut lukemaan miten meni.
Voihan olla etten ole silloin juuri palstaa seurannut, jos olet kertonut?
Piditkö Pärnusta, aikahan ei paras mahdollinen ollut, enempi kesäkaupunki minusta, entäs sinä?
Anteeksi Lasselle, kun sotken aloitustasi, mukavaa joulua kaikille, en tekisi tätä jos olisi vilkasta, vaan hiljaistahan nyt täällä on, siksi uskalsin kysellä. - 1943
utelias, hki kirjoitti:
Miten meni Temppeliaukionkirkon joulukonsertti?
Entäs Pärnun reissu?
Mietiskelin tuossa näitä syksyn aiheita, ja en ole onnistunut lukemaan miten meni.
Voihan olla etten ole silloin juuri palstaa seurannut, jos olet kertonut?
Piditkö Pärnusta, aikahan ei paras mahdollinen ollut, enempi kesäkaupunki minusta, entäs sinä?
Anteeksi Lasselle, kun sotken aloitustasi, mukavaa joulua kaikille, en tekisi tätä jos olisi vilkasta, vaan hiljaistahan nyt täällä on, siksi uskalsin kysellä.ollut. Kiitos kysymästä. Pärnun kylpyläreissu oli erittäin onnistunut. Olen ollut kaksi kertaa kaupungissa aikaisemmin, joten keskityin ystäväni seuraan, hoitoihin ja hemmotteluun. Tanssittajakin oli omasta takaa. En shoppaillut muuta kuin tytöille kirjotut lapaset Hallissa oli yhdellä myyjällä juuri sellaisia kuin etsin. Konsertti oli juhlallinen kuten aina. Jätin onneksi auton Kisahallin parkkipaikalle, lähempänä ei olisi ollut paikkoja. Kauneimmat joululaulut kävin laulamassa entisessä kotikirkossani Porvoon tuomiokirkossa. Nyt on käyty haudoilla, syöty ja jaettu lahjat. Menen vielä saunaan. Joulutunnelmaa kaikille.
- Oikein mukavaa joulun
1943 kirjoitti:
ollut. Kiitos kysymästä. Pärnun kylpyläreissu oli erittäin onnistunut. Olen ollut kaksi kertaa kaupungissa aikaisemmin, joten keskityin ystäväni seuraan, hoitoihin ja hemmotteluun. Tanssittajakin oli omasta takaa. En shoppaillut muuta kuin tytöille kirjotut lapaset Hallissa oli yhdellä myyjällä juuri sellaisia kuin etsin. Konsertti oli juhlallinen kuten aina. Jätin onneksi auton Kisahallin parkkipaikalle, lähempänä ei olisi ollut paikkoja. Kauneimmat joululaulut kävin laulamassa entisessä kotikirkossani Porvoon tuomiokirkossa. Nyt on käyty haudoilla, syöty ja jaettu lahjat. Menen vielä saunaan. Joulutunnelmaa kaikille.
jatkoa, sinulle.
Oli mukava kun huomasit viestini.
- AVKT
sinulle voi olla kynttilän paikka, mutta milloin?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin33611591IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3597916Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?
Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut892838Verinen koira
Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?972227Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1482131Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?81626- 1101251
Mopokeulija
Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin521074Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !
Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus26898MUISTATTEKO SEN?
Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk312782