Tehän ette perusta jeesuksesta
Onko kommareilla
3
263
Vastaukset
- ammattituomari
Koristeltiin tänään kuusta ja laitettiin kuusen
latvaan perinteinen punainen tähti. Joulu ei tosin
ole enää niin iloinen juhla kuin ennen,
sillä silloin tulee vuosia
Neuvostoliiton loppullisesta hajoamisesta.- Wäinä
..kuuleminen.
Luin Valituista Paloista 70-luvun alussa jutun amerikkalaisista toimittajista,jotka ensimmäisinä länsimaalaisina lehtimiehinä matkustivat junalla läpi Neuvostoliiton idästä länteen. He tekivät siis koko matkan ensimmäisinä ja kertoivat kokemuksistaan. Ääretön taiga teki heihin vaikutuksen ja vielä suuremman vaikutuksen heihin teki se,että juna pysähtyi keskelle sitä. Pysähdys ei ollut aikataulun mukainen,lehtimiehet olivat huolissaan aikataulustaan. Syy pysähdykseen selvisi,kun he kurkistelivat ulos ovista. Oli tulossa uusivuosi ja veturinkuljettajat pysäyttyvät junan ja hakivat männyn juhlaansa varten.
Miten nykyisin vaihdetaan veturi Siperian radalla?
Vaihdetaan niin,että ensin pyydetään siitä 12 litraa votkaa ja kymmenen kartonkia Marlboroa mutta loppujenlopuksi suostutaan 8 litraan ja kolmeen kartonkiin. Niin on kapitalismi Siperiaa opettanut.
kyllä perustaa,olihan hän ensimmäine kommusisti ja myös viimeinen
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude15913689Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t789882Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h999182Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee
– Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k218219Giorgia Meloni vs Riikka Purra
Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk446800Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy426209Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.1506205Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua945134Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri243645En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen
Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä4031332