10v tuhrii

Olen jossakin vaiheessa koittanut noita pikkuhousunsuojia. Käytti jonkin verran mutta vaikutti niin hankalalta että jätti pois. Asiasta on puhuttu koulussa terveydenhoitajan kanssa monta kertaa. On vissiin niin arka aihe että ei ole halunnut ottaa kantaa. Kuraattorilta olisin toivonut tytölle henkistä tukea. Meillä kun ei ole kouluilla psykologin palveluja. Kuraattori otti asian vakavasti mutta on nyt todella PITKÄLLÄ sairaslomalla eikä sijaista ole tietenkään otettu. Toivon vain sydämmestäni että vaiva joskus helpottaa eikä tästä jää tytölle henkisiä vaurioita. Itsetuntoahan tässä kokeillaan ja kunnolla.

pinna loppuu kirjoitti:

Olen jossakin vaiheessa koittanut noita pikkuhousunsuojia. Käytti jonkin verran mutta vaikutti niin hankalalta että jätti pois. Asiasta on puhuttu koulussa terveydenhoitajan kanssa monta kertaa. On vissiin niin arka aihe että ei ole halunnut ottaa kantaa. Kuraattorilta olisin toivonut tytölle henkistä tukea. Meillä kun ei ole kouluilla psykologin palveluja. Kuraattori otti asian vakavasti mutta on nyt todella PITKÄLLÄ sairaslomalla eikä sijaista ole tietenkään otettu. Toivon vain sydämmestäni että vaiva joskus helpottaa eikä tästä jää tytölle henkisiä vaurioita. Itsetuntoahan tässä kokeillaan ja kunnolla.

Lue lisää

Hei! Meillä poika tuhri n 7 vuotiaana kunnes kävi ilmi, että hän ei kakannut kovinkaan usein. Tuhriminen saattaa olla oire ummetuksesta. Ja ummetus vaatii hoitoa. Muutimme ruokavaliota ja muistutin poikaa joka ilta, että pitää yrittää tehdä kakka, vaikka siihen menisi vähän aikaakin. Kannattaa mennä sellaiselle lääkärille, joka on näissä asioissa asiantuntija. Tsemppiä!

pinna loppuu kirjoitti:

Olen jossakin vaiheessa koittanut noita pikkuhousunsuojia. Käytti jonkin verran mutta vaikutti niin hankalalta että jätti pois. Asiasta on puhuttu koulussa terveydenhoitajan kanssa monta kertaa. On vissiin niin arka aihe että ei ole halunnut ottaa kantaa. Kuraattorilta olisin toivonut tytölle henkistä tukea. Meillä kun ei ole kouluilla psykologin palveluja. Kuraattori otti asian vakavasti mutta on nyt todella PITKÄLLÄ sairaslomalla eikä sijaista ole tietenkään otettu. Toivon vain sydämmestäni että vaiva joskus helpottaa eikä tästä jää tytölle henkisiä vaurioita. Itsetuntoahan tässä kokeillaan ja kunnolla.

Lue lisää

Voin hyvin kuvitela tunteesi...

Meillä nyt 8 vuotias poika, ja noin puoli vuotta oltu "kuivilla".
Kaikki alkoi kun poika oli noin kolme vuotias, oli oppinut kuivaksi mutta alkoi melkein heti kakata housuun uudestaan. Tottakai ensin ajattelin että se on vain jotakin taantumaa mutta kun sitä vain jatkui ja jatkui ja tuli uudelleen pienien parempien kausien jälkeen(joskus jopa pari kk) aloin olla vakuuttunut siitä että jossakin on vika.
Päästiin omalle lääkärille, sieltä ohjattiin suoraan psykologille... mentiin psykologille ja tajusin jo heti ensimmäisellä kerralla että emme tarvitse toisiamme. Kun vastailin tunnin omaan lapsuuteeni liittyviin "mielikuviin" tai koko sukuni sairauksiin liittyviin kysymyksiin totesin että poikani ei lopeta paskomista housuun sillä että minä kaivelen parinkymmenen vuoden takaisia asioita normaalista lapsuudestani kun joku joka luultavasti olisi itse ammattiapua vailla istuu puolen metrin päässä ja huokailee suoraan kasvoilleni. Niin jäi psykologi...

Sitten leikattiin, liimattiin ja askarreltiin. Oli itsetehty kalenteri minne sai aina tarran joka päivä kun ei tullut mitään housuun, oli tarravihkoa, lahjottiin, kiristettiin, huudettiin, kaikki sirkustemput kokeiltiin ...toimi pari päivää kerrallaan ja taas sama rumba jatkui, välillä useita kertoja päivässä. Poika ei itse sanonut että housussa on mitään vaan yleensä haju paljasti ja poikani vastaus: en mä huomannut että siellä on jotain... ei tuntunut siltä... Arghhh... siinä vaiheessa teki mieli jo roikkua kynsillä katosta ja huutaa.
Päiväkodista hengitettiin niskaan ja erityislastentarhaopettaja tuntui oikein kyttäävän että sai minut hampaisiinsa ja kysellä mitä sian eteen tein , sekin oli painajaista mennä sinne koska tavallaan minua syyllistettiin koko asiasta.

Taas mentiin lääkäriin, oma lääkäri oli vaihtunut joten oltiin taas lähtöpisteessä. Pyysin, toivoin, vaadin saada läheteen lastenklinikalle että lapsi tutkittaisiin koska tämä oli jatkunut jo vuosia ja joka neuvolassa siitä puhuttiin ja taas saatiin taas kourallinen ideoita mitä seuraavaksi tehtäisiin ja mitä ulostuslääkettä seuraavaksi kokeiltaisiin ja mitkähän tarrat olisi sitten kivoja!?!? Alkoi olla jo voimat aika lopussa... mutta luvattiin lähete lastenklinikalle jos menemme ensin psykologin tutkimuksiin ja odotamme siitä tulokset. Ei ollut vaihtoehtoja...mentiin taas psykologille mutta onnekseni sekin oli vaihtunut(ehkä se edellinen pääsi tarvitsemaansa hoitoon)ja tämä uusi oli todella sympaattinen ja ihana ihminen ja keskittyi olenniseen eli poikaani. No sieltä saatiin "terveen paperit" eli tunnepuolella kaikki oli ok ja pojalla oli realistinen ja positiivinen elämänasenne ja vastasi ikäistään kaikin puolin.

Saimme lähetteen ja jopa ajankin lastenklinikalle. Olin onnesta soikeana että viimeinkin tämä vuosien taistelu palkittiin ja lapseni tutkittaisiin perusteellisesti. Eipä olisi kannattanut juhlia liian aikaisin... lastenlääkäri lähetti tiedon oman lääkärimme kautta ettei ottaisi meitä vastaan ennen kuin olisimme kokeilleet taas yhden ummetuslääkkeen MOVICOL juniorin ja meillä piti olla täytettynä ruokapäiväkirja sekä ulostuspäiväkirja mihin muuten saimme ihan kaavakkeetkin...oli ihan kuvien ja kuvausten kanssa mikä on löysä kakka ja mikä on kova kakka jne ja sitten niitä joka kakkakerralla puntaroitiin että mihinkähän sarakkeeseen ruksi tällä kertaa kuuluu.

Silloin tuntu että elämä on oikeasti aamusta iltaan täynnä p***aa kun pisteenä iin päälle ne kakkapäiväkirjan kuvat tuijotti jääkaapin ovesta.

Mutta ennenkuin koskaan pääsimme sinne tutkimuksiin alkoi tulla tuloksia. Tunsin jo hajusta(hän ei vielä silloin pyyhkinyt itse) millon tarvitsi suolentoimintaan apua ja annoin annospussin lääkettä, poistin ruokavaliosta vaalean leivän, mehun, kaiken makean ja aloin tekemään säännöllisesti joka aamu puuron ja tein ruokavaliosta todella tarkan vaikkei se ollut retuperällä ollut aikaisemminkaan.

Pikkuhiljaa tuhriminen jäi kokonaan ja poika oppi pyyhkimään ja hoitamaan vessa-asiansa muutenkin itse. Ruokavaliosta on ehkä vähän lipsuttu mutta sännöllisesti ja terveellisesti syömme edelleen ja ulostuslääke on voinut olla kokonaan pois jo muutaman kuukauden.

Toivottavasti myös jatkuu näin eikä takapakkia enää tule. Koskaan ei oikein selvinnyt mikä todellisuudessa sen aiheutti tai mikä lopetti mutta onneksi se kakkaralli tuntuisi nyt olevan ohi.

Voimia sinne ja uskon että jaksaminen palkitaan vielä jonakin päivänä!

Meidän poika tuhri myös 3-7 vuotiaana. Selviteltiin mikä mättää, oli lastenlääkäriä ja käytiin peräsuolen röntgenissä yms.yms. Lopulta vaivaan löytyi apu lasten psykiatriselta polilta. poika tunsi ettei hän saa tarpeeksi huomiota ja tuhrimisella sitä varmasti sai! Ainakin minulta äidiltään. Kannattaa jatkaa avun etsimistä. Lapsi ei mielestänit tällä kokemuksella tee sitä "tahallaan" ja se voi tavallaan jäädä "päälle". Asiassa myös paljon sosiaalisia ongelmia, haisut, kiusaukset jne. jotka lapselle tosi ikäviä kokemuksia. Vaippa ym hommat ennenkuin on selvitetty onko kyse ohivuoto-kakasta on noloa. Pyykkiä se vaan on... Koita jaksaa, puhu asiasta ja kun se joskus on ohi asialle voi vaikka hymyillä

Suosittelen tilaamaan ajan lasten urologille, meillä syötiin ummetuslääkkeitä ja juostiin lääkäriltä toiselle... Lasten urologiaan erikoistunut lääkäri löysi heti vian, suolen hermoston toimintähäiriö. Ummetuslääkkeet olivat vain pahentaneet lapsiraukan tilannetta, kuuden viikon lääkekokeilu ja heti ensimmäisellä viikolla tuhriminen loppui ja lapsikin muuttui iloisemmaksi! Toivotaan että tämä onni jatkuu...