Musta vaan tuntuu, ettei tää eläminen innosta. En tiedä onko tää jotain masennusta tai mitä, ehkä tää on tämmöstä teinin valittelua (olen 16-vuotias), mutta en oikeastaan halua kavereille asiasta puhua joten helpompi puhua tänne.
Kun musta vaan on yli puolenvuoden ajan tuntunu, että jos vaan kuolis olis kaikki paremmin. Ysin päättötodistus meinas keväällä jäädä saamatta. Sillon mulla alko sellanen, että ahdisti välillä (esim. kauppaankin meni ja joku ohikulkija tuli ohi niin hengitys rupesi vaikeentumaan, kun aina oli ohikulkijan ohi mennyt niin sitten kauhee puuskutus kuin olisi just juossu kauheen pitkän lenkin). No oli se helpotus että sain sen päättötodistuksen. Sitten oli kesäloma, mikä oli tosi helpottavaa aikaa suurinosa ajasta oli sellaista, etten miettinyt edes mitään tappamista.
No, sitten alkoi ammattikoulu ja sehän oli tietenkin alkuun todella kivaa. Ahkerasti kävin koulua jne. Sitten alkoi tuntumaan, että olisi masentunut tm. Asuntolassa asuin (kun opiskelin eri paikkakunnalla) ja se oli todella hirveää se asuminen. Siis kämppäkaverit olivat tosi mukavia mitä niitä vähän tunsi, mutta itse jäin ulkopuoliseksi koska en uskaltanut tutustua uusiin kämppiksiin. Kun tulin koulusta kotiin vietin koko loppupäivän huoneessani, illalla ainoastaan uskalsin mennä vessaan tm. sillon kun muut olivat menneet nukkumaan. Suihkussa kävin aamuisin, koska sillon kukaan ei pyörinyt tuola minun huoneeni lähettyvillä vaan olivat toisella puolella tuota asuntolayksikköä. Joskus saatoin kesken päivän lähteä koulusta, että olisin asuntola kämppiksiä ennen asuntolassa ja pääsisin lukittautumaan omaan huoneeseeni. Se ei ollut kivaa, kun aina ahdisti. Syöminenkin huonontu todella paljon. Joka päivä ekan kerran söin joskus kolmen aikoihin ja sillonkin jotain sipsiä (ruokaa en koskaan viittinyt ostaa ettei tarvinnut lähteä huoneesta lämmittämään). Aamut ja päivät pärjäsin syömättä energiajuoman ja tupakan avulla. Koulun ruokalaankaan kun ei uskaltanut kertakaikkiaan mennä syömään, ahdisti vaan jos oli ruokalassa ja se ihmispaljous mikä ympärillä oli, syöminen tuntu aina niin vaikeelta, joten lopetin kokonaan ruokalassa käymisen. Viikonloput aina kotiin tullessani söin sitten ruokaa melkein koko ajan. Univaukeuksiakin li ollut jonkin verran. Nukkumaan meneminen oli vaikeaa, öiset heräilyt. No koulu sitten meni alamäkeen, poissaoloja tuli kun itse koulussakäyminenkin alkoi ahdistamaan. Halusi vaan jäädä asuntolaan neljän seinän sisälle. Koneella olin yleensä väh. 10 tuntia päivässä.
Lopetin sitten koulun (mitä nyt olin ollut sielä 3 kuukuatta). Ja nyt sitten olen ollut tässä noin kuukauden tekemättä yhtään mitään. Muutama viikko meni siihen, että ainoastaan nukuin, söin vähän ja olin koneella. Ulos ei tahtonut lähteä, vaan olla kotona. Sellainenkin jo tuntui raskaalta ja sillonkin oli kyllä ajatukset sellasia, että parempi kun ei eläisi jne.
Musta tuntuu, etten tule suorittamaan ammattikoulua koskaan. Turha lähteä alottamaan mitään koulua kun tietää että ennemmin tai myöhemmin sen kuitenkin lopettaa. Haluaisin töihin, ja saada rahaa (koska mutsilta sitä rahaa ei pahemmin tule), mutta tuntuu toi töihinkin meneminen kauheen ahdistavalta ajatukselta. Pelkään nykyään aika paljon sosiaalisia tilanteita.
En tiedä yhtään mitä teen. Itsemurha on turhaa, mutta mitä sitten. Eikä itse voi katua itsemurhan tekemistä, koska on kuollut. Mun tulevaisuus näyttää vaan niin harmaalta, että ei oikeen innosta mikään. Huomenna on joulu, eikä tunnu miltään.. tahtoisin vaan lähteä kotoa pois. En jaksa enään mitään perheenkeskeisiä joulunviettoja.
Alussa se itsemurhan ajatteleminen tuntu karmivalta ajatukselta. Mitä vanhemmat sitten tekee? Entä kaverit? :-( Nykyään kun ajattelen itsemurhaa niin ei se miltään tunnu. Olisin vaan tyytyväinen jos löytyisi jokin kivuton keino jolla voisi itsenä tappaa.
Kun musta vaan on yli puolenvuoden ajan tuntunu, että jos vaan kuolis olis kaikki paremmin. Ysin päättötodistus meinas keväällä jäädä saamatta. Sillon mulla alko sellanen, että ahdisti välillä (esim. kauppaankin meni ja joku ohikulkija tuli ohi niin hengitys rupesi vaikeentumaan, kun aina oli ohikulkijan ohi mennyt niin sitten kauhee puuskutus kuin olisi just juossu kauheen pitkän lenkin). No oli se helpotus että sain sen päättötodistuksen. Sitten oli kesäloma, mikä oli tosi helpottavaa aikaa suurinosa ajasta oli sellaista, etten miettinyt edes mitään tappamista.
No, sitten alkoi ammattikoulu ja sehän oli tietenkin alkuun todella kivaa. Ahkerasti kävin koulua jne. Sitten alkoi tuntumaan, että olisi masentunut tm. Asuntolassa asuin (kun opiskelin eri paikkakunnalla) ja se oli todella hirveää se asuminen. Siis kämppäkaverit olivat tosi mukavia mitä niitä vähän tunsi, mutta itse jäin ulkopuoliseksi koska en uskaltanut tutustua uusiin kämppiksiin. Kun tulin koulusta kotiin vietin koko loppupäivän huoneessani, illalla ainoastaan uskalsin mennä vessaan tm. sillon kun muut olivat menneet nukkumaan. Suihkussa kävin aamuisin, koska sillon kukaan ei pyörinyt tuola minun huoneeni lähettyvillä vaan olivat toisella puolella tuota asuntolayksikköä. Joskus saatoin kesken päivän lähteä koulusta, että olisin asuntola kämppiksiä ennen asuntolassa ja pääsisin lukittautumaan omaan huoneeseeni. Se ei ollut kivaa, kun aina ahdisti. Syöminenkin huonontu todella paljon. Joka päivä ekan kerran söin joskus kolmen aikoihin ja sillonkin jotain sipsiä (ruokaa en koskaan viittinyt ostaa ettei tarvinnut lähteä huoneesta lämmittämään). Aamut ja päivät pärjäsin syömättä energiajuoman ja tupakan avulla. Koulun ruokalaankaan kun ei uskaltanut kertakaikkiaan mennä syömään, ahdisti vaan jos oli ruokalassa ja se ihmispaljous mikä ympärillä oli, syöminen tuntu aina niin vaikeelta, joten lopetin kokonaan ruokalassa käymisen. Viikonloput aina kotiin tullessani söin sitten ruokaa melkein koko ajan. Univaukeuksiakin li ollut jonkin verran. Nukkumaan meneminen oli vaikeaa, öiset heräilyt. No koulu sitten meni alamäkeen, poissaoloja tuli kun itse koulussakäyminenkin alkoi ahdistamaan. Halusi vaan jäädä asuntolaan neljän seinän sisälle. Koneella olin yleensä väh. 10 tuntia päivässä.
Lopetin sitten koulun (mitä nyt olin ollut sielä 3 kuukuatta). Ja nyt sitten olen ollut tässä noin kuukauden tekemättä yhtään mitään. Muutama viikko meni siihen, että ainoastaan nukuin, söin vähän ja olin koneella. Ulos ei tahtonut lähteä, vaan olla kotona. Sellainenkin jo tuntui raskaalta ja sillonkin oli kyllä ajatukset sellasia, että parempi kun ei eläisi jne.
Musta tuntuu, etten tule suorittamaan ammattikoulua koskaan. Turha lähteä alottamaan mitään koulua kun tietää että ennemmin tai myöhemmin sen kuitenkin lopettaa. Haluaisin töihin, ja saada rahaa (koska mutsilta sitä rahaa ei pahemmin tule), mutta tuntuu toi töihinkin meneminen kauheen ahdistavalta ajatukselta. Pelkään nykyään aika paljon sosiaalisia tilanteita.
En tiedä yhtään mitä teen. Itsemurha on turhaa, mutta mitä sitten. Eikä itse voi katua itsemurhan tekemistä, koska on kuollut. Mun tulevaisuus näyttää vaan niin harmaalta, että ei oikeen innosta mikään. Huomenna on joulu, eikä tunnu miltään.. tahtoisin vaan lähteä kotoa pois. En jaksa enään mitään perheenkeskeisiä joulunviettoja.
Alussa se itsemurhan ajatteleminen tuntu karmivalta ajatukselta. Mitä vanhemmat sitten tekee? Entä kaverit? :-( Nykyään kun ajattelen itsemurhaa niin ei se miltään tunnu. Olisin vaan tyytyväinen jos löytyisi jokin kivuton keino jolla voisi itsenä tappaa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
olosi normalisoituu alle puolessa vuodessa.
Ahdistuksesi vaikuttaa olevan tosi paha. Kämppiksiä ei kannattaisi pelätä vaikka juttelemaan joutuisikin. Se voisi olla ihan mukavaa.
Nyt ois jo korkea aika hakeutua hoitoon,varaa aika lääkärille ja kerro sille kaikki tuo.
Se on vaan ihan pakko nyt.
No kun musta vaan tuntuu, että se olisi ihan turhaa. Oon tekemättä mitään. Ei mua oikeen jaksa edes kiinnostaa enää lähtee "parantaan" asioita. Olishan se ihan kiva olla aikuinen ja asua maalla monen eläimen kanssa ja tehdä jotain työtä, mutta mitä sitten vaikkei sellaista koe. Ei sitä kuolleena tule mietyttä sellaisii juttuja.
Olet jo päästänyt tilanteesi ihan tarpeeksi pitkälle,
nyt sun pitää tehdä jotain hyvää ja oikeaa itsesi eteen.
Ei sillä ole väliä että kiinnostaako vai ei,pitää vaan hakea apua.
Et tiedä mitä kuolemassa on. Sitä ei tiedä mitä kuoleman jälkeen miettii tai ei mieti.
>Olishan se ihan kiva olla aikuinen ja asua maalla monen eläimen kanssa ja tehdä jotain työtä>
Noniin,siinähän on sulla tulevaisuuden haave. Toimi elämässäsi niin että voit saavuttaa nuo asiat vielä joskus.