Mistä johtuu, että hurjimmat jutut Thaimaasta....

...juuri niiltä, jotka eivät ole koskaan Thaimaassa edes käyneet?
92550
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

jotka ei olis käyny edes Phuketissa?

Äänestä
  • Kyllä Phuketissa on jo kaikki perus juntit käynyt.Johtuu matka kohteen halvoista matka hinnoista.

    Äänestä

Niinpä. Sitä sopii miettiä. Joillakin on suuret ennakkoluulot ja vilkas mielikuvitus.

Äänestä

on vähän liioitellu niitä phuketin kokemuksiaan?

Aloitus taisi olla provo joten älkää vetäkö kinkkua nenäänne! Tosin hyvä provo.

Äänestä

Tarinaseppoja tuntuu riittävän matkailijoissa. Hieman eppäilen joidenkin kirjoittajien faktan ja fiktion erottamista.

Mutta niinhän se on todellisessa elämässäkin, Aivan nenäkäin ollessa joidenkin tapana on alkaa kertoa mitä hurjempia tarinoita ja kokemuksiaan matkoiltaan ja aivan totetena, eikä ajatella että joku seuralaisista saattaa olla perillä hyvinkin tarkoin asian faktoista.

On vähän kuin se yksi ynnä yksi on kolme, eikä anneta periksi, vaikka mikä olisi. Väitetään vaan ettei se ole kaksi. No minkäs sille mahtaa - olkoon sitten kolme, jos kyse vain on ns. suunsoitosta, mutta rahasta kyseen ollen sillä voikin olla jo merkitystä riippuen nollien määrästä em. nron perässä.

Hyvää matkaa kaukomaille

Äänestä
  • matkaillessani ja jonkin aikaa asuttuani Thaimaassa olen saanut tavata monenlaista tallaajaa. Parhaita on esim. suomalainen noin 60 ukko joka suomibaarissa Pattayalla tulee pöytään häiritsemään aamukahvin juontia kertomalla olleensa aikoinaan sukellusveneen kapteeni. Kysyttyäni minkä lie maan palveluksessa hän on aikoinaan ollut hän suuttui ja alkoi kertoa kuinka hän tietää mistä Pattayalta voi ostaa halvan puhelimen, no se nyt ei ole salaisuus kellekään. Eli täysin friikki joka oli juonut liian paljon MEKONGIA JA joka kuvitteli kolmen reissun jälkeen olevansa THAIMAAN asiantuntija.

    Äänestä

  • edellisen kanssa, kirjoitti:

    matkaillessani ja jonkin aikaa asuttuani Thaimaassa olen saanut tavata monenlaista tallaajaa. Parhaita on esim. suomalainen noin 60 ukko joka suomibaarissa Pattayalla tulee pöytään häiritsemään aamukahvin juontia kertomalla olleensa aikoinaan sukellusveneen kapteeni. Kysyttyäni minkä lie maan palveluksessa hän on aikoinaan ollut hän suuttui ja alkoi kertoa kuinka hän tietää mistä Pattayalta voi ostaa halvan puhelimen, no se nyt ei ole salaisuus kellekään. Eli täysin friikki joka oli juonut liian paljon MEKONGIA JA joka kuvitteli kolmen reissun jälkeen olevansa THAIMAAN asiantuntija.

    totta ollakin kun tiedän
    tällaisia tapauksia muutenkin
    mutta tuo mitä kerrot asioiden
    tuntemuksesta thaimaasta niin
    ei sitä tunneta muutaman asumisvuoden
    jälkeenkään ainakaan
    suomalais-tuntemuksella
    kun sitä kaikkea eivät tunne
    edes thaimaalaiset itsekään
    mutta hyvät ajatukset kirjoitit
    vaikka itseäsi thaimaan tietäjänä osittain ajatuksellisesti pidätkin
    mutta hyvää jouluaaton iltaa vaan itämaantietäjälle ja mukavia matkoja
    mikäli suuntima sinne päin näyttää

    Äänestä

  • edellisen kanssa, kirjoitti:

    matkaillessani ja jonkin aikaa asuttuani Thaimaassa olen saanut tavata monenlaista tallaajaa. Parhaita on esim. suomalainen noin 60 ukko joka suomibaarissa Pattayalla tulee pöytään häiritsemään aamukahvin juontia kertomalla olleensa aikoinaan sukellusveneen kapteeni. Kysyttyäni minkä lie maan palveluksessa hän on aikoinaan ollut hän suuttui ja alkoi kertoa kuinka hän tietää mistä Pattayalta voi ostaa halvan puhelimen, no se nyt ei ole salaisuus kellekään. Eli täysin friikki joka oli juonut liian paljon MEKONGIA JA joka kuvitteli kolmen reissun jälkeen olevansa THAIMAAN asiantuntija.

    Olen reissuillani tormannyt jo useampaan ns. "legioonaveteraaniin" pattayalla; ponnari, tatuointi, aurinkoa saanut nahka, viinaa vetanyt naama ja isot puheet. Jotkut selkeesti vaan Phuketin veteraaneja.

    Joillakin tosin ihan asiapuheet ja asiantuntemusta maailmasta joten en ala heti kyseenalaistamaan. Löytyy niitä paskanpuhujia lahempaakin, kuten nailla palstoilla.

    Toisaalta mihin sa menisit viettamaan elakepaivias jos oisit niinkin vastuullisesa hommassa kuin sukellusveneen kapteenina? Oletan edelleen ettei kyseessa ollut mikään taisteluohjuksilla varustettu ydinsukellusvene.

    Äänestä

lyöppä sinäkin taalas pöytään .menikö väärin minun kirjoitus idis

Äänestä

Ketjusta on poistettu 28 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


..kuulee.... kirjoitti:

...juuri niiltä, jotka eivät ole koskaan Thaimaassa edes käyneet?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu