Mitähän joulu oikeastaan teille merkitsee - ei mitään, jos lukee näitä katkeria vuodatuksia.
Ihminen itsessään on paha, koska perisynti asuu meidän jokaisen sydämmessä, eikä kukaan meistä voi siten ylpeillä omalla erinomaisuudellaan. "Se teistä, joka ei ole syntiä tehnyt, heittäköön ensimmäisen kiven." Onko sinulla tosiaankaan varaa heittää sitä ensimmäistä kiveä kohti lähimmäistä. Tuskin on ihmiselle vaikeampaa tehtävää kuin oppia tuntemaan mielensä, tiedostamaan halunsa, löytämään hyvyys itsestään ja pystyä myöntämään omat heikkoutensa.
Se teistä, joka ei ole syntiä tehnyt, heittäköön ensimmäisen kiven." Jeesus opetti antamaan anteeksi ja katumaan. Häneen uskoen tai omin voimin voimme löytää hyvän itsestämme. Hyvyys ei vaadi virheettömyyttä vaan halua kehittyä ihmisenä Ensimmäisen kiven heitto - tapon aloitus ja kannatus - olisi askel taaksepäin, rike viidettä käskyä vastaan. Miksi lisätä pahaa, kun hyvääkin on liian vähän? Itsetutkiskelu on matka tuntemattomaan - pelottava mutta palkitseva.

Vastaukset 2
Vanhimmat
KIITOSTA...HERRAAA MEE KIITÄMME NIMEÄÄSI....JUMALA LOI TAIVAAN JA MAAN JA LEHDET JA PUUT IHMISEN LUUT...RAUHOITTUKAA JOULUN VIETTOON JA PYYTÄKÄÄ TAIVAAN ISÄ SYDÄMMEENNE NIIN SAATTE SISÄISEN VALON SIELUUNNE
http://www.youtube.com/watch?v=Ki0mVpIs0zE&feature=related