Joulu tulee yhtä varmasti kuin aamuinen aurinko. se ei välttämättä paista, mutta nousee ja tulee se kuitenkin. Nautitaan joulusta kuka mitenkin, ja siten mitä kukin arvostaa, niillä arvoilla joita tukee ja kannattaa.
Minä kannatan niitä arvoja joita yhteiskuntamme vastuuliset tällähetkellä noudattavat, ja työtä tekevät huomisen puolesta. Maailma taantuu, mutta suomi tuntuu väitteistä huolimatta, olevan jaloillaan. pidetään se myös jaloillaan vielä joulun jälkeenkin, sillä se on meidän jokaisen etu.
Nyt vaikka on joulu, ei pelkillä odotuksilla saada niitä parhaita lahjoja joista voimme nauttia tulevaisuudessakin, vaan meidän on tehtävä askartelua eli tartuttava tekoihin, huomisen puolesta.
Rauhallista ja toivorikasta joulua, sekä menestyksellistä vuotta 2009 kaikille.
Minä kannatan niitä arvoja joita yhteiskuntamme vastuuliset tällähetkellä noudattavat, ja työtä tekevät huomisen puolesta. Maailma taantuu, mutta suomi tuntuu väitteistä huolimatta, olevan jaloillaan. pidetään se myös jaloillaan vielä joulun jälkeenkin, sillä se on meidän jokaisen etu.
Nyt vaikka on joulu, ei pelkillä odotuksilla saada niitä parhaita lahjoja joista voimme nauttia tulevaisuudessakin, vaan meidän on tehtävä askartelua eli tartuttava tekoihin, huomisen puolesta.
Rauhallista ja toivorikasta joulua, sekä menestyksellistä vuotta 2009 kaikille.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Joulun toivotus myös Sinullekin.
Arvostan Sinua erityisesti Timo Soinin petosten paljastamisessa.Teette yhdessä Olavi Mäenpään ja Pietu Sivosen kanssa arvokasta työtä tämän politiikan syövän poistamisessa.
Olet, Ari joutunut jättämään perussuomalaiset joten toivon, että uuden puolueen johto uskoo Sinulle vaativia tehtäviä.
koska huomasi että politiikan teko yhteisöä ajatellen on persuissa sellainen yhtälö ettei sitä voi toteuttaa. persut on yhden miehen missio, ja silloin sitä kukaan vastuullisuuteen pyrkivä, ei voi tukea.
Ari kukistaa Timon seuraavissa eduskuntavaaleissa.
Merkit on näkyvissä Arin noususta.
Eikös tää työtön autokuski saanut vain seitsemän ääntä omalta asuinalueelta Kontulasta.
Soini taitaa saada kymmeniä tuhansia ääniä.
On siinä kiinniottamista vaikka rahapuolue on takana.
sillä ko. henkilö on kyllä työelämässä ja muussakin aktiviteetissa, vahvasti mukana.
Eiköhän eräs Ari Kähärä ollut viime eduskuntavaaleissa Perussuomalaisten Helsingin piirissä ehdokkaana. Hän sai alle kymmenen ääntä omalta kolmenkymmenen tuhannen asukkaan asuinalueelta, Kontulasta.
Hän luuli, että hän saisi olla ainoa ehdokas kyseisellä alueella, mutta puolue asetti sinne muitakin ehdokkaita, jotka menestyivätkin paljon paremmin kuin tämä autokuski.
Tästä Kähärä loukkaantui verisesti Timo Soinille, pitäen häntä syyllisenä politiikko Kähärän uran sabotoijana.
Vaalituloksen selvittyä hän loikkasikin Kokoomukseen, jossa hän on jo, omien persupalstan kirjoitusten mukaan suuri poliittinen vaikuttaja.
ja moihinkään osallistumaton/savuttamaton henkilö, jonka mielipiteille saati arvosteluille ei voi laskea minkään sortin arvoa.
Vaalitilastojen korutonta kertomaa.
Autonkuljettaja Kähärä oli Perussuomalaisista Helsingin piirin ehdokkaista selvästi vähiten ääniä saanut.
Aikaisemmin hän oli demarien puolueäänestyksessä ehdokkaana, mutta ei selvinnyt edes ehdokkaaksi.
Uusi ura piti aueta uudella loikalla Kokoomukseen.
Oli siellä Kokoomuksen ehdokkaana HOK-Elannon vaaleissa.Sai viisi ääntä.
Tämän jälkeen Mamma Kokoomus ei harkinnutkaan enää Ari Kähärää, joka oli Kokoomuksessa muuttunut ammatiltaan kirjailijaksi, ehdokkaaksi viimeisiin kuntavaaleihin.
mieltä kyllä. Kantitaatilla on muutoin kait jonkillaoinen viha-rakkaus suhde tuohon Kähärään, kun aina yrittää nokitella. Kantitaatti varmaan haluaisi enempi huomiota, josta nyt jää paitsi.
Erikoisempaa rakkaussuhdetta kantitaatilla ei ole ari kähärän ja olavi mäenpään tapaisiin politiikan helppoheikkeihin.
Kukaan ei ole kiistänyt, että en olisi totta puhunut näistä demokratian luteista.
pervo joka saa kiksejä asettamalla muita epäedulliseen valoon, saadakseen omaan tyhjyyteen jotain loistetta. Tyhjä, sitä sinä joka tapauksessa olet, ja varmaan tulet pysymäänkin.
sinultanii iha hukkaa tuo kantitaatin tutkinto, mikä lie aiheena olluna. Kade oppiko,vai mielenhäiriön ilmentymät netissä.