Joulua ja tulevaisuutta 2009

Joulu tulee yhtä varmasti kuin aamuinen aurinko. se ei välttämättä paista, mutta nousee ja tulee se kuitenkin. Nautitaan joulusta kuka mitenkin, ja siten mitä kukin arvostaa, niillä arvoilla joita tukee ja kannattaa.

Minä kannatan niitä arvoja joita yhteiskuntamme vastuuliset tällähetkellä noudattavat, ja työtä tekevät huomisen puolesta. Maailma taantuu, mutta suomi tuntuu väitteistä huolimatta, olevan jaloillaan. pidetään se myös jaloillaan vielä joulun jälkeenkin, sillä se on meidän jokaisen etu.

Nyt vaikka on joulu, ei pelkillä odotuksilla saada niitä parhaita lahjoja joista voimme nauttia tulevaisuudessakin, vaan meidän on tehtävä askartelua eli tartuttava tekoihin, huomisen puolesta.

Rauhallista ja toivorikasta joulua, sekä menestyksellistä vuotta 2009 kaikille.
5249
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Siunattua Joulua Sinullekin ja menestyksekästä Uutta Vuotta työssäsi Isänmaan hyväksi.

Äänestä
  • Unohdin tyttäresi, hänelle myös joulutervehdys,vävy ei taida näitä meidän kristillisiä arvoja kunnioittaa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Järkiporvari kirjoitti:

    Unohdin tyttäresi, hänelle myös joulutervehdys,vävy ei taida näitä meidän kristillisiä arvoja kunnioittaa.

    Ja tuo vävy ei ole sen uskonnollisempi kuin minäkään, mutta kunnioittaa normaalin sivistyneen tavan mukaan jokaisen vakaumusta, ja arvomaailmaa.

    Emme ole kuitenkaan niin erillaisia kuin uskomme ja oletamme. Ihminen on ihminen tuli hän mistä hyvänsä, ja uskoi hän mihin hyvänsä. Yhdessä me joka tapauksessa, tätä tellusta tallaamme.

    Äänestä

  • UPDATE_7552163 kirjoitti:

    Eli monologi. Kovaa se on PS,n menestys kädelle.

    Joulutervehdys "jotka vastuullisesti rakentavat maatamme"

    No PS,ei tietysti kuulu siihen joukkoon käden mielestä.

    Eli pirullinen joulutervehdys.

    Äänestä

  • kanssa. kirjoitti:

    Eli monologi. Kovaa se on PS,n menestys kädelle.

    Joulutervehdys "jotka vastuullisesti rakentavat maatamme"

    No PS,ei tietysti kuulu siihen joukkoon käden mielestä.

    Eli pirullinen joulutervehdys.

    eri henkilö, joten monologista ei liene kyse. Tosin persujen älykkyysosamäärä ei riitä asialliseen keskusteluun, josta tämä NM. kanssa. 23.12.2008 klo 22.26 on hyvänä osoituksena. PS ei menesty, vaan petkuhuiputtaa. Mutta se tulee kyllä ilmi ja osoittaa sen oikean tason, jolla persut tulevat rämpimään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

UPDATE_7552163 kirjoitti:

Joulu tulee yhtä varmasti kuin aamuinen aurinko. se ei välttämättä paista, mutta nousee ja tulee se kuitenkin. Nautitaan joulusta kuka mitenkin, ja siten mitä kukin arvostaa, niillä arvoilla joita tukee ja kannattaa.

Minä kannatan niitä arvoja joita yhteiskuntamme vastuuliset tällähetkellä noudattavat, ja työtä tekevät huomisen puolesta. Maailma taantuu, mutta suomi tuntuu väitteistä huolimatta, olevan jaloillaan. pidetään se myös jaloillaan vielä joulun jälkeenkin, sillä se on meidän jokaisen etu.

Nyt vaikka on joulu, ei pelkillä odotuksilla saada niitä parhaita lahjoja joista voimme nauttia tulevaisuudessakin, vaan meidän on tehtävä askartelua eli tartuttava tekoihin, huomisen puolesta.

Rauhallista ja toivorikasta joulua, sekä menestyksellistä vuotta 2009 kaikille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu