KOLLEEGAT

Iloista joulua, sekä menestystä ja liikenneturvallista vuotta 2009!
1382
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

päälle:

Taivaallinen suuri ratinvääntäjä, joka olet ehkä siellä josain taivaissa.

Säädä tehoja, jotta me ehtisimme, käännä rattiamme jotta tiellä pysyisimme ja säästä pahansisuisilta matkaajilta.

Emme me työn vuoksi kuolla tahdo, kunhan vain leipämme tienaisimme ja perheemme elättäisimme, juopoista asiakkaista niin väliksi, mutta päästä hulluilta huumeukoilta ja kamalilta kanoilta, sillä heillä voi olla varalemme ihan mitä vain, emekä me haluaisi joutua kahakoihin.

Jos siis taivaallinen ratinvääntäjä muistat meitä, jotka työtä palkkamme eteen teemme, anna mukavia matkustajia ja kunnolliset autot, niin kyllä mekin työmme hoitelemme, sillä meidän on palkkamme työllä ansaitavan, vaikka sitä työtä alaa tuntemattomat pyrkivät säätämään.

Ei kun hyvää alkanutta vuotta jokaiselle. Kohdellaan toisiamme kuin kunnon ihmiset, mulkeroista ei jaksa kauheesti välittää, he menkööt muihin kyyteihin vaikka taksiin, tai kävelkööt kotiinsa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kaikille yhteisesti kirjoitti:

Iloista joulua, sekä menestystä ja liikenneturvallista vuotta 2009!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu