Miks mun pitikin syntyä

miten mä voisin auttaa sua.

ehkä olemalla täällä sulle tukena. tulitko sä tänne vaan hakemaan apua, osoitteita ja puhelinnumeroita minne soittaa? Vai haluutko sä enemmän keskustella? täällä kyllä on varmaan aika paljon ihmisiä.

mä oon ihan varma, että et ole hullu, siltä saattaa olo joskus tuntua, varsinkin, jos on ihan yksin ja epätoivoinen, tuntuu, että kaverit ei ymmärrä, vanhemmat eikä kukaan.

onko sun koulussa tai sukulaisissa tai naapurustossa tai missään sellaista aikuista, jonka puoleen sä uskaltaisit kääntyä? jolle kertoa, että susta tuntuu tosi pahalta, jos se ehkä vois auttaa sua

No sun syy ei ole mikään, varmasti. Vika on muissa jos huonosti kohtelevat, oli se kuka vaan. En ymmärrä myöskään syyllistäviä aikuisia, miksi eivät voi tukea toisia sen sijaan. Usko itseesi sekä ajatuksiisi, ja toivon että tulevaisuudessa löydät ystävyyden arvoisia ihmisiä. Noiden ikävien sijaan.

Et ole hullu. Ahdistus ja masennus, paha olo vaan tekee itsetuhoa kun ei jaksa enää. Se on normaali oire kaikilla joilla on vastaavaa, mutta toki pitää koittaa hillitä, että ratkaisisi erilailla ongelmat. Mutta minusta sinulla on toivoa paljonkin. Ja erilaisuus on todella hienoa, minua ainakin harmittaa samasta muotista veistetyt kun eivät osaa kuin apinoida toisiaan. Olet varmasti helmi.

Juuri sinua kiinnostavat mielenkiinnon kohteet (ajan kanssa löytyy) ja ehkä kiva oma ala esim. (opintotuellinen) iltaopiskelu jos et muuten jaksa... vois auttaa sinua eteenpäin saisi muuta ajateltavaa. Väärää alaa ei kannata ehkä opiskella vaikka saahan siitäkin kokemusta, vaan oikeaa itselle, motivoivaa ja rahakasta - voi olla yksitysyrittäjäkin joillakin aloilla. Ettei pyöritä päässä liikaa kaikkea ympyrässä. www.mol.fi/avo voi testata mikä juttu kiinnostaisi. Myöhemmin voi olla hyötyä ja tapaisi ehkä fiksumpia ihmisiä sitä kautta. Kokemusta on.

Netissä tuki.net ym. paikat auttavat myös ja onko oikea auttaja hukassa jos aiempi ei auta. Onko väärä lääkekin sinulla jos ei auta? Nlp vai Npl kumpi lyhenne se olikaan... mielikuvaharjoittelu voi auttaa osin myös.

Et varmaan luota kehenkään. En minäkään nuorempana ja nykyään katson tarkasti ihmiset. Se on ihan ymmärrettävää ja hyvä ettei heti luota vaan katsoo minkälainen ihminen on. Mutta ihmisiä on erilaisia, ei kaikki ole noin ilkeitä mitä olet kohdannut. Eli kannattaa katsoa piirejä ettei mene huonoon tai ikävään seuraan, oli ne missä vain. Koska pashaa saa pyytämättäkin. Uusia mukavia löytyy aina jostain piilosta. Ihmistuntemus kehittyy ajan kanssa myös.

Tiedät itsekin että kiusaajat ja pahoinpitelijät tekivät väärin. Ja sinä oikein. Sun pitää vaan luottaa että Karma kohtaa heidätkin joskus. Enää ei mahdollisuutta tarvitse sentyylisille antaa, on kuin ei näkisi esim. koulussa tai sitten on lyhytsanainen ja tai poistuu. Ei luo mitään kontakteja sellaisiin pidemällä ajalla.

Älä syytä itseäsi turhaan vaan luota itseesi nyt tästälähtien sekä hyvää itsetuntoa etsi toki ja joskus /pian sun pitäisi antaa itsellesi anteeksi jos tuntuu ettet ole osannut välttää ikäviä tilanteita, miten olisit osannut ei kukaan osaa nuorena... En minkään voinut välttää ikäviä ihmisiä silloin.

Tulevaisuuteesi tulee valoa ja positiivista tukea sanoja tarviit niinkuin meistä jokainen. Harmi kun useat vanhemmat eivät osaa tukea, se on mielestäni väärin jos vanhemmat eivät tiedä psykologisesta positiivisesta tukemisesta mitään. Joskus tuntuu olevan ammattilaisiltakin hukassa, no heitä on niin erilaisia moneen junaan. :( Jos joku ei osaa sitä antaa, niin joku muu löytyy jostain kun etsii ja sanookin ne oikeat auttavat sanat. Mutta itseäänkin voi parantaa ja kehittää positiivista energiaa. Vaikka synkkyydessä ei aina tule mieleen, että aurinko alkaa kohta paistaa risukasaan ja toivoa tulee (niinkuin vanha sanonta kuuluu). Huonosta vaikeasta olosta on aina tie vain ylöspäin... parempaan elämään, onneenkin. Elämä kantaa, ja enkeli kulkee vieressä. ;)

Jep

http://www.mtkl.fi/mielix/

Ei todella ole sinun vikasi, jos sinua on kohdeltu huonosti. Olet uhri, et syyllinen. Tuollaisesta kohtelusta jokainen lapsi traumatiosoituu, niin on minullekin käynyt. Olen niin vanha, että voisin hyvin olla äitisi ja minulla on ikäisiäsi lapsia. Minäkään en tahdo ihmisten lähelle, sillä olen oppinut, että tunteita säädellään mahdollsimman kaukana ihmisistä, ei ihmisten lähellä ja heidän kanssaan ja avullaan, kuten ihmiset yleensä tekevät. Jos on tottunut saamaan ihmisiltä pahoinpitelyä, lyömistä, hyväksikäyttöä, ei tietenkään halua mennä heidän lähelleen saamaan lisää huonoa kohtelua. Terapeuttini sanoi, että minulla on keityksellinen trauma, ehkä sinullakin on. Sellainen tulee silloin, kun herkässä kehitysvaiheessa ei saa turvaa ja lohtua läheisiltään, vaan häpäisyä, nolaamista, mitätöintiä, nujertamista, loputonta vihaa ilman aihetta ym. Terapeuttini sanoi, että minulla on lisäksi kohdetraumoja noista huonoista asioista, joita minulle on tehty ehkä sinullakin on niitä. Olen nyt terapiassa ja pidän siitä kiinni, koetan selviytyä, oppia uusia asioita ja tapoja elää, oppia luottamaan nykyisiin turvallisiin läheisiini ja paljon muuta, joka on minulle hyvin vaikeaa.

Sinä olet nuori, sinua autetaan, mutta sinun pitää myös päästä eroon pahoista ihmisistä. On hyvä, kun tiedostat ja tiedät tilanteestasi jo 17-vuotiaana, ei vasta kolme kertaa vanhempana, monien huonojen valintojen jälkeen, turtuneena, dissosioivana. Minua kohdeltiin huonosti, kun olin liian hyvä. Olin uhka muille, vaikka olin pieni ja avuton. Minua piti halveksia, jotta nuo muut olisivat voineet nostaa itseään, olla "jotain" mitätöimällä muita. Heillä oli paha olo ja he purkivat sitä kauttani, sillä en osannut puolustautua eikä kukaan puolustanut minua, vaan olin jatkuvan ja aiheettoman vihan kohde ja pieni, liian pieni. Minun piti joka päivä tulla vain "kiltimmäksi", mikään ei riittänyt milloinkaan noille pahoille ihmisille.

Olen selvinnyt, sinäkin selviät. Elämän tarkoitus selviää vähitellen. Meille jokaiselle on paikka täällä. Emme ole syntyneet turhaan, vaikka välillä voi tuntua siltä.