Sisulaiset valehtelevat

Sisulainen valehtelee veteraanin haudallakin.

"...Perussuomalaisten listoilla vaaleissa ehdolla olleet "Suomen Sisun" entinen ja nykyinen puheenjohtaja, jotka tulivat valituksi Espoon ja Vantaan valtuustoihin. Lahtinen, Nieminen ja heidän järjestönsä lietsovat lähinnä netissä vihaa maahanmuuttajia kohtaan tekaistuilla ja liioitelluilla väitteillä. Kun Halla-Aho ei suostunut televisiokeskusteluun vaalien jälkeen, olivat Lahtinen ja Nieminen edustamassa perussuomalaisia ohjelmassa. Toisella puolella olleet keskustanuorten Abdirahim Hussein ja Jussi Niemelä saivat Sisun johtajat kiinni valehtelusta, kun Lahtinen oli blogissaan kirjoittanut että Espoon raiskauksista enin osa on maahanmuuttajien tekemiä ja nostanut sitten somalit esimerkiksi. Tilastoista oli kuitenkin löytynyt vain yksi somalin tekemä raiskaus. Lahtinen ja Nieminen eivät pystyneet perustelemaan väitteitään, ja vaikuttivat Halla-Ahon kaltaisilta reppanoilta jotka purkavat oman surkeutensa maahanmuuttajiin kohdistettuun vihaan..."

http://sites.google.com/site/totuuspersuista/
21645
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Miksi maahanmuuttajat tulevat tänne ?

Äänestä
  • Se on eräänlaista valehtelua sekin.

    Äänestä

Oli Ylen manipuloima, ohjelmasta sai sen kuva että ainoa järkevä ja tältä planeetalta oli se somali, Sisulaiset kuusta, toimittaja Marsilta ja se kalupäinen humanisti Plutosta

Äänestä
  • , että Lahtisen ja Niemisen esiintyminen meni täysin penkin alle. Kyllä kansan keskuudessa taatusti kuiskutltiin: tuollaisiako ne isänmaalliset ja perussuomalaiset ovat!

    Älä aina syytä Yleä ja taas Yleä. Jos televisioon menee esiintymään, pitää olla valmiudet ettei heti pasko housuunsa, kuten Lahtinen ja Nieminen totta vie tekivät.

    Sinunkin suuresti ihannoima Halla-Aho osoittautui niin arkajalaksi ettei uskaltanut koko ohjelmaan!

    Ohjelman naispuolinen vetäjä sanoikin naulan kantaan: taidatte olla vain netissä hääräileviä kuutamopoliitikkoja! Voisiko sen selvemmin sanoa!

    Äänestä

  • sinäkin, kirjoitti:

    , että Lahtisen ja Niemisen esiintyminen meni täysin penkin alle. Kyllä kansan keskuudessa taatusti kuiskutltiin: tuollaisiako ne isänmaalliset ja perussuomalaiset ovat!

    Älä aina syytä Yleä ja taas Yleä. Jos televisioon menee esiintymään, pitää olla valmiudet ettei heti pasko housuunsa, kuten Lahtinen ja Nieminen totta vie tekivät.

    Sinunkin suuresti ihannoima Halla-Aho osoittautui niin arkajalaksi ettei uskaltanut koko ohjelmaan!

    Ohjelman naispuolinen vetäjä sanoikin naulan kantaan: taidatte olla vain netissä hääräileviä kuutamopoliitikkoja! Voisiko sen selvemmin sanoa!

    Laitoin valituksen JSN YLE valheellisesta uutisoinnista, ovat toimittajat ilmeisesti hakeneet opin Putin Venäjältä, Yle rupea muistuttamaan ORT ja NTV.

    Vaalien alla piti saada perussuomalaisista haastatteluun mamu ehdokas, minä en kelvannut,
    Espoosta Venäläistaustainen ehdokas ei kelvannut, Lahden tohtori ei myöskään kelvannut.

    Yrittivät saada näyttämään siltä että, pesun mamuehdokkaat olisi huijaamalla saatu mukaan.
    Ei onnistunut, sen yhtiön uutisointiin ja ohjelmiin kannatta suhtautuu hyvin varauksella.

    .

    Äänestä

  • wonterghem kirjoitti:

    ..täynnä persujen valituksia. Olisitte kiitollisia jos joku teistä KELPAA mukaan valtakunnalliseen TV-lähetykseen.

    Äänestä

  • Ö-mappi.. kirjoitti:

    ..täynnä persujen valituksia. Olisitte kiitollisia jos joku teistä KELPAA mukaan valtakunnalliseen TV-lähetykseen.

    Ei koskenut perussuomalaisista tehty uutinen, joten jos mappi Öhön se on sitten joku toinen mappi, aika näyttää syntyykö siitä mitä.

    Äänestä

  • wonterghem kirjoitti:

    Laitoin valituksen JSN YLE valheellisesta uutisoinnista, ovat toimittajat ilmeisesti hakeneet opin Putin Venäjältä, Yle rupea muistuttamaan ORT ja NTV.

    Vaalien alla piti saada perussuomalaisista haastatteluun mamu ehdokas, minä en kelvannut,
    Espoosta Venäläistaustainen ehdokas ei kelvannut, Lahden tohtori ei myöskään kelvannut.

    Yrittivät saada näyttämään siltä että, pesun mamuehdokkaat olisi huijaamalla saatu mukaan.
    Ei onnistunut, sen yhtiön uutisointiin ja ohjelmiin kannatta suhtautuu hyvin varauksella.

    .

    kanteluiden jälkeen. Ettekö tosiaan muuhun kykemne kuin itkemään kuinka teitä kohdellaan niin huonosti? Teette itsenne naurettavaksi noilla itkuvirsillänne. Huippuna oli Teemu Lahtisen tekemä rikosilmoitus perussuomalaisten joukkotuhonnan suunnittelusta.

    Vaikka itsekin olen oikeudenmukaisuuden puolustaja, niin annetaan poliisille ja muille viranomaisille työrauha tutkia todellisia rikoksia eikä kuormiteta heidän raskasta työtaakkaansa turhuuksilla.

    Putinin Venäjältä puolueenne puheenjohtajakin on ilmiselvästi oppinsa ottanut. Muulla ei voi selittää hänen kohdistamaansa kohtelua muutamia puolueenne jäseniä kohtaan.

    Sinulla Wonterghem on vielä ilmiselvästi "korvantaustat märkänä" politiikan alalla ja erityisesti puolueenne puheenjohtajan suhteen. Tulet taatusti ennen pitkää huomaamaan, että totuus on julkikuvaa karumpi. Toivottavasti silloin ei ole kohdaltasi liian myöhäistä!

    Äänestä

  • ja kanteluita, kirjoitti:

    Teemu Lahtisen ilmoituksesta olen sama mieltä.

    JSN ilmoitus Ylen uutisista, on tahallaan ja sensaatiohakuisesta vääristelty uutisoinnista, joka sopisi mieluummin juorulehdellä, kun lakisäätöisellä lupamaksuille toimivalle yhtiölle.

    Mitä omia poliittisia tarkoitusperiä tulee, en nyt ainakaan kovin korkealta voi tipahtaa.

    Politiikka vie mihin vie, minulla se on harrastus eikä ammatti, ainakaan vielä.

    Sen olen jo huomannut, jos harrastus muutu työksi silloin on hauskuus pois

    Äänestä

Edesmennyt isäni (sotaveteraani) kääntyisi haudassaan jos tietäisi että tuollainen roskasakki ratsastaa sotaveteraanien saavutuksilla.

Äänestä
  • tietoisesti niin kunnioitetut Sotiemme Veteraanit, Kotirintamanaiset kuin Veikko Vennamonkin. Soini tervaa kaiken natsipaskalla ja nauraa röhkii päälle. Järjetöntä!

    Äänestä

  • hyysäämällä... kirjoitti:

    tietoisesti niin kunnioitetut Sotiemme Veteraanit, Kotirintamanaiset kuin Veikko Vennamonkin. Soini tervaa kaiken natsipaskalla ja nauraa röhkii päälle. Järjetöntä!

    ..ja kuulemma maistuukin paremmalle kuin mämmi.

    Äänestä

  • haisee hyvälle kirjoitti:

    ..ja kuulemma maistuukin paremmalle kuin mämmi.

    jätöksensä? Sisulaiset ostaisivat varmasti noita "pyhäinjäännöksiä" mielellään 100 euroa per´purkki?

    Äänestä

  • ..on vastenmielinen näky. Miksi sisulaiset puhuvat aina veteraaneista vaikka eivät itse suostu menemään edes armeijaan?

    Äänestä

nuo pari sisulaista keskusteli vaikka heitä yritettiin provosoida tuossa tv haastattelussa.
Ensi kerralla varmasti äänestän perussuomalaisia.

Äänestä
  • Ovat toimissaan maltillisia ja ottavat huomioon tavallisiakin ihmisiä

    Äänestä

  • kokoomus on kotini kirjoitti:

    Ovat toimissaan maltillisia ja ottavat huomioon tavallisiakin ihmisiä

    Kyllä minustakin maltillinen oikeistopuolue on viisaan ihmisen luonnollinen valinta. Natsismi alentaa ihmisen eläimen tasolle - kukapa ihminen haluaisi olla eläin!

    Äänestä

Somaleilta ja muslimeilta, jotka pääsevät tänne loisimaan, pitäisi ehdottomasti vaatia rikosten suhteen nollatoleranssia. Se on totisesti kohtuullista. Jokainen rikoksen tehnyt turvapaikanhakija heti kotimaahansa. On suoranaista mielisairautta, että näin ei tehdä. Tällaisiako lainlaatijoita olemme äänestäneet.

Äänestä
  • Siivotkaa omat kriminaalit pois ihmisten silmistä,sen jälkeen voitte puuttua muiden tekemisiin

    Äänestä

  • nolaat itsesi kirjoitti:

    Siivotkaa omat kriminaalit pois ihmisten silmistä,sen jälkeen voitte puuttua muiden tekemisiin

    Sinunko mielestä on suositeltavaa, että tänne saadaan lähettää sarvikuonojen maista roskajoukko rikoksiaan pakoon. Täällä he sitten kuonoineen rötöstelevät. Entä, jos he löisivät sinua kuonoon.

    Äänestä

  • omaan nilkkaan! kirjoitti:

    Sinunko mielestä on suositeltavaa, että tänne saadaan lähettää sarvikuonojen maista roskajoukko rikoksiaan pakoon. Täällä he sitten kuonoineen rötöstelevät. Entä, jos he löisivät sinua kuonoon.

    Ainakin 1000 kertaa suurempi vaara. Mihin heidät lähettäisi? Ennen oli sentään Siperia jonne olisi mahtuneet vaikka kaikki Alepan edustoilla ja lähijunissa örveltävät persuhäiriköt.

    (Agressiiviselta tunnut sinäkin.)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Suomen puolesta kirjoitti:

Sisulainen valehtelee veteraanin haudallakin.

"...Perussuomalaisten listoilla vaaleissa ehdolla olleet "Suomen Sisun" entinen ja nykyinen puheenjohtaja, jotka tulivat valituksi Espoon ja Vantaan valtuustoihin. Lahtinen, Nieminen ja heidän järjestönsä lietsovat lähinnä netissä vihaa maahanmuuttajia kohtaan tekaistuilla ja liioitelluilla väitteillä. Kun Halla-Aho ei suostunut televisiokeskusteluun vaalien jälkeen, olivat Lahtinen ja Nieminen edustamassa perussuomalaisia ohjelmassa. Toisella puolella olleet keskustanuorten Abdirahim Hussein ja Jussi Niemelä saivat Sisun johtajat kiinni valehtelusta, kun Lahtinen oli blogissaan kirjoittanut että Espoon raiskauksista enin osa on maahanmuuttajien tekemiä ja nostanut sitten somalit esimerkiksi. Tilastoista oli kuitenkin löytynyt vain yksi somalin tekemä raiskaus. Lahtinen ja Nieminen eivät pystyneet perustelemaan väitteitään, ja vaikuttivat Halla-Ahon kaltaisilta reppanoilta jotka purkavat oman surkeutensa maahanmuuttajiin kohdistettuun vihaan..."

http://sites.google.com/site/totuuspersuista/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu