Pikkuhiljaa

tuntua siltä, että Suomessa on kaksi mahdollisuutta suhtautua henkilökohtaiseen koskemattomuuteensa. Laillinen vaihtoehto (ryöstötilanteessa) on ottaa turpiinsa tai puukosta ja menettää omaisuuttaan toivoen että pystyy vielä elämään normaalia elämää tulevaisuudessa. Pitää myös kestää se, että ryöstäjä(t) saavat ehdollista ja pienen korvausvelvoitteen uhrille, jota eivät todennäköisesti tule koskaan maksamaan.

Toinen, laiton, mutta yleisesti sivistyneessä maailmassa hyväksytty ja normaaliin järkeen ja oikeustajuun perustuva vaihtoehto on pistää mahdollisuuksien mukaan vastaan käyttäen tarvittavia voimakeinoja ja näin estää ryöstön onnistuminen. Tähän tarvitaan tietysti jonkinlaista kättä pitempää, mutta koska itseään ei saa puolustaa, niin kaikki tehokkaat itsepuolustusvälineet ovat laittomia.

Suomen oikeuslaitos on menettänyt kunnioituksensa kansalaisten silmissä, enkä itsekään pidä rikoksena enkä tuomittavana pitää laitontakin itsepuolustusvälinettä mukana, jos nuhteeton kansalainen kokee sen tarpeelliseksi. Oikeusjärjestelmän rapautumisen myötä on alkanut yleistyä asenne, joka antaa yksilölle enemmän harkintavaltaa eri lakien noudattamisen suhteen. Oikeutta kun ei välttämättä saa kuin itse siitä huolehtimalla.
2762
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Luulisin että jos lainsäätäjät ja tuomarit joutisivat törkeiden raiskausten,väkivallan tai varkauksien kohteeksi tuomioista tulisi oikeudenmukaisempia.
Nykyisin kun rikollinen voi palkata rikoksen kohteeksi joutuneen kustannuksella huipputuomarin (varaton saa valita valtion laskuun),tällaiseen taas uhrilla ei usenkaan ole varaa,joten tuomio lievä tai erittäin lievä.

Äänestä

nämä "nuhteettomien kansalaisten laittomat itsepuolustusvälineet" muuttuvat lauanataiaamuyöstä nakkikioskin jonossa joksikin ihan muuksi kuin "itsepuolustusvälineiksi".

Shaatana sä kähmit mun naista..

Muuten kirjoituksesi sisälsi osin asiaakin.
Kannataa vaan se "laiton itsepuolustusväline" napata mahdollisuuksien mukaan sieltä tilannepaikalta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


alkaa kirjoitti:

tuntua siltä, että Suomessa on kaksi mahdollisuutta suhtautua henkilökohtaiseen koskemattomuuteensa. Laillinen vaihtoehto (ryöstötilanteessa) on ottaa turpiinsa tai puukosta ja menettää omaisuuttaan toivoen että pystyy vielä elämään normaalia elämää tulevaisuudessa. Pitää myös kestää se, että ryöstäjä(t) saavat ehdollista ja pienen korvausvelvoitteen uhrille, jota eivät todennäköisesti tule koskaan maksamaan.

Toinen, laiton, mutta yleisesti sivistyneessä maailmassa hyväksytty ja normaaliin järkeen ja oikeustajuun perustuva vaihtoehto on pistää mahdollisuuksien mukaan vastaan käyttäen tarvittavia voimakeinoja ja näin estää ryöstön onnistuminen. Tähän tarvitaan tietysti jonkinlaista kättä pitempää, mutta koska itseään ei saa puolustaa, niin kaikki tehokkaat itsepuolustusvälineet ovat laittomia.

Suomen oikeuslaitos on menettänyt kunnioituksensa kansalaisten silmissä, enkä itsekään pidä rikoksena enkä tuomittavana pitää laitontakin itsepuolustusvälinettä mukana, jos nuhteeton kansalainen kokee sen tarpeelliseksi. Oikeusjärjestelmän rapautumisen myötä on alkanut yleistyä asenne, joka antaa yksilölle enemmän harkintavaltaa eri lakien noudattamisen suhteen. Oikeutta kun ei välttämättä saa kuin itse siitä huolehtimalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu