Efexorit unohtuivat kotiin

Mulla ne toimii, liian iso annostus tekee mustelmia ja yöhikoilua. Annoksen lasku auttoi... Mutta eipä auta enää citalotkaan. Mieluummin hikoilen ja oon mustelmilla kun itken ja mietin itsemurhaa siinä pelossa että vielä sen toteuttaisin. Vain otettu lääke auttaa! Ei niitä huvikseen määrätä. Jos lääke ei auta pitää sanoa siitä hoitavalle lääkärille. Paikalleen surkuttelemaan jääminen ei auta. Kuten tarinassa missä ihminen ja hiiri laitetaan labyrinttiin jossa on kolme ovea. Molemmat löytävät ensimmäiselle ovelle ja oven takana on kakku. Tämä koe toistetaan molemmille muutaman kerran. Kunnes kakku siirretään toisen oven taakse. Mitä tekee ihminen? Hiiri haistaa ja toteaa että pitää lähteä etsimään kakkua muualta labyrintista ja käy toimeen. Ihminen lysähtää ovelle ja luovuttaa, eikä edes yritä...

Minulla tuli lääkkeen vaihto ja lääkäri sanoi että pidä viikon paussi ennen kuin aloitat uuden lääkkeen. Siitä alkoi melkoinen kauhujen yö sarja. Silmät kun laittoi kiinni niin sängyn reunat alkoi tärähtelemään käsiä ilmestyi joka puolelta minä taistelin niitä vastaan ja välillä nousin pois sängystä ja ymmärsin että tämä ei ole totta. Taas uudelleen nukkumaan ja sama jatkui, sänky huojui näitten hyökkääjien voimasta. Seuraavalla lääkäri käynnilläni kerroin näistä tapahtumista ja hän totesi että olen hyvin kestänyt ne. Ei ollut masentuneelle miellyttävä kokeilu.