Joulu

Miten teidän joulu mene? Mitä söitte/ahmitte?
5760
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

joulu on menny läskiksi mun mahassa ja reisissä. Suklaat ja karkit varsinkin.. 4kk karkkilakon jälkeen. no niitä yritelly poistaa pönttöön, mutta turhaan. sitten lenkkeilly

Äänestä

Koko ajan teki mieli oksentaa ja yritin syödä mahdollisimman vähän etten oksentaisi, mutta lopuksi se oksennus sitten tuli väkisin, ja porukat oli heti kyselemässä mikä on. Ärsytti, sisko vielä kysyi jostain kumman syystä, että oksensinko tahallani. Vähänkö oli raivostuttava olo. Onneksi en saanut lahjaksi suklaakonvehteja, koska olisin ahminut/oksentanut ihan varmasti nekin.

Äänestä
  • mutta jouluaattona oli laitettava tietysti hienot jouluruuat perheelle, joulusaunan jälkeen sitten syötiin, lasten iloksi olin joulupukkina ja pakettien jaon jälkeen mies häipyi autotalliin vetään bissee. Minulla oli huono omatunto syömisestä, ja kävin laattaas kaikki joulusafkat ulos.
    Illalla söin pikkupussin chilipähkinöitä, mutta en laatannut. Aika hyvin siis meni aatto, kun kerran vaan oksensin.

    Joulunpyhinä sit oksensin 3krt/pv. Aaton jälkeisenä aamuna heräsin varhain, ihanaa kun ei ollut krapulaa, mies kuorsasi kännissä, ryyppäsi yöllä kunnolla perseet olalle. Pelkäsin yöllä alkaako se taas räyhään, käperryin peiton sisään, teeskentelin nukkuvaa ja rukoilin koko ajan että hyvä Jumala, älä anna sen ruveta huutaan ja tappeleen, että lapset saisi rauhassa nukkua, anna sen sammua ennemmin.

    Ehkä rukoukseni kuultiin, mies piti tunnin verran raivokasta yksinpuheluaan, öristen haukkui kaikki läheiset ihmiset, erityisesti minut. Lopulta meni ulos ja sammui terassille. Sieltä kömpi sit aamuyöstä kylmissään sänkyyn.

    Mä nousuin sit ylös, keitin kahvia, nautiskelin ihanasta rauhasta ja hiljaisuudesta ihaillen lasteni kanssa koristelemaani kuusta, se on niin pallojen ja kimallenauhojen peitossa, ettei kuusta melkein näy! Katselin pari nauhoittamaani jännityselokuvaa, ja mieleni teki ottaa viipale kinkkua. Eihän yksi viipale nyt pahaksi ole, ajattelin. Mutta niinhän siinä kävi, että hain kinkkua lopulta jääkaapista useaan kertaan, ja maitoa päälle. Ja lopuksi laattaan. Että mä vihasin itseeni, kun taas sorruin!

    Muutki vapaapäivät meni oksentaen kolmesti päivässä, mutta jaksoin sentään käydä lenkilläkin ja olla lasten kanssa. Ja alkoholiin en koskenutkaan, sitä ainakin pidän hyvänä saavutuksena multa.

    Että tämmönen joulu oli minulla, on kai sitä parempiakin ollut (ennen bulimiaa) ja huonompiakin, mm. kerran vietin joulun yksin rahattomana yksiössäni, ei ollut rahaa ostaa ruokaa ja tupakkiakin teki mieli. Onneksi silloin yksi baari tarjosi ilmaiset jouluruuat, siellä kävin syömässä, ihan oikeaan nälkääni, mutta eihän sitä kehdannut kovin paljoo semmosessa syödä. Jääkaapissani ei ollut edes kahvimaitoa, vain ketsuppipullo orpona ovessa nökötti. Ja minä itkin onnetonta elämääni ja kieriskelin itsesäälissä ja surkeudessani.

    Että sen joulun jälkeen mikä tahansa joulu on parempi!

    Äänestä

-Lanttulaatikkoa
-Porkkanalaatikkoa
-Tofua
-Perunoita
-Kastiketta
-Herneitä
-Piirakoita
-Voita
-Puuroa
-Lisää voita
-Sokeria
-Teetä
-Suklaata ja paljon!
-Punajuurisalaattia
-Perunasalaattia
-Vihreää salaattia
-Paljon salaattikastiketta, siis tosi paljon
-Limppua
-Voita taas lisää
-Juustoa
-Sinappia
-Mehua
-Limppareita
-Luumurahkaa
-Torttuja
-Pipareita
-Rasvaista hedelmäkakkua
-Lisää puuroa
-Rosollia
-Graavilohta
-Karkkeja

Ja kaikkea muuta kivaa. Tajusittenkin jo varmaan että oksennellessa meni koko joulu. Ja uusi vuosi menee myöskin. Tänään illalla taas.. Just meni iso rasiallinen suklaakonvehteja..

Äänestä

Kaurakeksejä 3 400 gramman pussia
Kermaa, hilloa ja kaurakeksejä taas
Pipareita
Joulutorttuja
Mazariini-leivoksia
Ben and jerrys jäätelöä,
varmaan kymmenen jäätelötuuttia
suklaata
suklaata
suklaata
porkkanalaatikkoa
voita, leipää, tuorejuustoa
Lihapiirakoita perunasalaatilla
pastaa kanakastikkeella koko kattila

jep. Ja morkkistahan ja läskiahdistusta ei voi sanoin kuvailla...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


... kirjoitti:

Miten teidän joulu mene? Mitä söitte/ahmitte?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu