Iloa itselle vai itselle ja muille.
Ostin tuossa äsken 50 kg riisiä gambialaisperheelle jolla elävät neljä kuukautta.
En aio ampua yhtään rakettia joten säästän 30 eur.eli saman kuin riisisäkki.
Samoin vuohi on saman hintainen.
Tietenkin tuntee itsensä överimmäksi säikyttelemällä KÖYHIÄ naapureita pommeilla.
Poltan pari toissavuodelta jäänyttä sädetikkua ja raapasen pari ylimääräistä tulitikkua ja olen onnellisesti maailman pelastaja,koska otsonikerros voi hyvin köyhyyteni vuoksi.
Raketti vai VUOHI
5
363
Vastaukset
- Sun lahjotuksesi
Ei auta otsonikerrosta mitenkään. Tarvitaan se pari miljoonaa tai yli niitä jotka ei osta raketteja jotta se edes vähän auttaisi. baibai.
- kannatetaan
Siinäpä hyvä kampanja-ajatus. Rakettirahat hyväntekeväisyyteen. Sait juuri yhden mukaan.
- matkustaja
Ihana ajatus. Olen itsekin enemmän muutaman sädetikun kannalla, paketista riittää moneksi vuodeksi. Raketteja kyllä katselen, niitä kuitenkin näkyy. Ilmankin pärjään ihan mainiosti.
Itse en ilmakehää tänä uutena vuotena pelasta kun matkaan jokusen sata kilometriä juhlapaikkaan ja takaisin, junalla kylläkin...- Kierto
Tietenkin kannattaa jonkinverran liikkua,että tulee kierrettyä muutakin kuin tahkoa.
Ilotulitus tosin on niin lyhytaikainen ilo että sen voi jättää väliin.
- ...TUOTTAA...
...PETTYMYS. Mutta kun yksi ihminen jättää raketteja ostamatta niin toinen ostaa ne sijastasi ja et olekaan maailman pelastaja ja kaikkien sankari =P
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka672405- 661377
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww741185EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje41107- 79845
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19790- 43678
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta82670Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe24638- 30636