Ihminen on

kasvissyöjä

Vasta sitten kun nään omin silmin että naapurin Pena juoksee itse jäniksen kiinni ja raatelee sen hampaillaan kappaleiksi ja syö vielä raakana uskon että meidät on luotu lihansyöjiksi. Siihen saakka pysyn itse kasvislinjalla!

14

1124

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • luotu...

      Minä syön pihvin jos tekee mieli. Liha on hyvää.

      Jos naapurin Pena joskus juoksee kuin jänis, silloin kyllä siirryn itsekin porkkanalinjalle.

    • Coca-Olli

      Ihminen on sekasyöjä - ei pelkkä lihansyöjäpeto, muttei myöskään kasvissyöjä. Jo anatomiamme paljastaa sen. Lisäksi ihminen alunperin oli keräilijä/metsästäjä joka söi sitä lihaa mitä kiinni sai tai kykeni sen aikaisilla menetelmillä metsästämään. Vaikka ei ollut edes kunnon aseita, ansoilla on saatu kiinni isoakin riistaa kauan sitten. Viljaa ihminen alkoi viljelemään vasta jokunen tuhat vuotta sitten, joten esim. leipä on taaksepäin katsottuna meille vähiten sopiva ruoka.

      Kaikesta tästä huolimatta, ihminen voi syödä vain kasviksia jos haluaa, olettaen että saa tarpeeksi aminohappoja, rautaa jne - eli pitää olla tarkkana ettei ihan pelkkää salaattia vedä.

      Pelkkä lihan syönti on kropalle raskasta, mutta ihminen ei ole koskaan ollutkaan 100% lihaa syövä eläin. Liha on aina ollut työn takana, eli luksusta. Nyt lihaa jalostetaan, ostin epäeettisestikin, joten sitä saa halvalla kaupasta eikä sen eteen tarvitse tehdä paljoakaan. Mun mielestä on ihan oikein olla eettisesti kasvissyöjä jos nämä asiat häiritsevät.

      Totuushan on että eläimiä hyväksikäytetään kaikin mahdollisin tavoin maapallolla. Lemmikkien pitäminen ahtaissa asunnoissa ei ole se pahin tapa, mutta sekin stressaa luontokappaletta.

      Vapaassa maailmassa kukaan ei voi sanoa enään kenellekään mitä pitää tai ei pidä tehdä. Siksi mielipiteet eivät koskaan saa aikaan konsensusta.

    • luonnon ystävä
    • palstalta

      maatila & metsä/maatilan eläimet.

      Sinulla oli sama viesti siellä ja sait mielestäni tosi hyvän vastauksenkin siihen. Sitä ei ole tällä palstalla, joten seuraavassa lainaus:

      "Näin yli 10 000 vuotta vanhan poroelinkeinon harjoittajana, sanon vaan, että ihminen on aina ollut lihansyöjä pohjoisella pallonpuoliskolla, kasvissyöjä se on saattanut olla silloin kun se eli afrikan viidakoissa, mutta siitä on aikaa yli 100 000 vuotta. "

      Pistäpä tuosta paremmaksi!!!!!!

    • torahampaatko ratkaisevat

      Kynnetkö tekevät lihansyöjän?
      No sitten otus nimeltä laiskiainen on hurrrrja lihansyöjä, sillähän on kamalan isot ja terävät kynnet!

      Torahampaatko tekevät lihansyöjän?
      no sitten norsut ovat hurrjia lihansyöjiä, niillähän on pelottavat torahampaat!

      Miettikää vähän miten evoluutio toimii, ei se rajaa jotain ravinnonhankintatapaa pois vain siksi että eläimellä on/puuttuu kynnet/torahampaat

      • Tosi on

        Ihmisen purukalusto sekä suolisto soveltuvat sekä liha, että kasvisruo'an syömiseen. Siinä ei ole mitään väittelemisen aihetta.

      • Tosi on kirjoitti:

        Ihmisen purukalusto sekä suolisto soveltuvat sekä liha, että kasvisruo'an syömiseen. Siinä ei ole mitään väittelemisen aihetta.

        Pakko jeesustella tässäkin asiassa, mutta mitä sitä sädekehänsä häikäisylle voi.

        "Ihmisen purukalusto sekä suolisto soveltuvat sekä liha, että kasvisruo'an syömiseen. Siinä ei ole mitään väittelemisen aihetta."

        Totta, elimistömme on sopeutunut syömään vaikka sitten kauriita, perunoita, omenoita, että ryppyisiä mummojakin.

        Mutta soveltuuko "moraalikalustomme" enää liharavinnon syömiseen? - Siitä olisi aihetta keskustella!

        Nyt aikana jolloin tajuamme liharavinnon tuottamiseen liittyvät epäkohdat, tuskasta vääntyneineen eläinten ilmeineen, istumme yhä pöntöllä paskaa lykkimässä ajattelematta lainkaan sitä mitä haaskuuta se on, että elämä iloineen ja suruineen suodattuu suolistomme läpi löytääkseen tarkoituksensa - sen pienen äänen joka syntyy kun kakkakikkare tipahtaa peräaukostamme viemäriin kastellen pakaralihaksemme - "PLUP".

      • moraalikalustosi
        jtguytiooiyhvb kirjoitti:

        laita?

        Mietinpä vaan kun noinkin syvällisesti olet asiaa ajatellut. Vai oletko katsonut viimeaikoina liikaa south parkia? Eikös siinä se joulukakka käy kertomassa välillä elämän totuuksia?

      • moraalikalustosi kirjoitti:

        laita?

        Mietinpä vaan kun noinkin syvällisesti olet asiaa ajatellut. Vai oletko katsonut viimeaikoina liikaa south parkia? Eikös siinä se joulukakka käy kertomassa välillä elämän totuuksia?

        Huikean korkeasta etiikastani huolimatta omaan hyvin alhaisen moraalin, jonka olen todistanut moneen otteeseen elämäni aikana mitä moninaisimmin tavoin.

        Herra Hankeyta onkin syytä kuunnella, paskaksi hän puhuu paljon asiaa.

      • on hampaaton?

        Laiskiainen kuuluu vajaahampaisten lahkoon, joten sillä on vähän tai ei yhtään hampaita. Kynnet voi kasvaa kasvissyöjälläkin. Useimmiten niitä tarvitaan esimerkiksi puuhun kiipeämiseen tai kuopan kaivamiseen.

        Norsulla ei ole torahampaita kuten lihansyöjillä vaan norsun hampaita kutsutaan syöksyhampaiksi.

        Eikö se evoluutio juuri niin ole kehittynyt että lihansyöjillä on terävät hampaat yleensä ja kulmahampaat jotka soveltuvat lihan raatelemiseen ja saaliin tappamiseen. (Kuten sudet, tiikerit, leijonat, jotkut käärmeet..jne.)

        Kasvissyöjillä on talttamaiset hampaat kuten hevonen, lehmä, jänis..jne

        Enemmän ihmisen purukalusto muistuttaa vaikka hevosen hampaita kuin suden.
        Eikä ruoan sulatuskaan samalla tavalla taida toimia kuin petoeläimillä. Luulen että Pena saa vatsansa kipeäksi ja jonkin bakteerin jos syö raaán jäniksen..

        Tässä muuten aiheeseen liittyvä linkki:

        http://www.goveg.com/naturalhumandiet_physiology.asp

      • on hampaaton? kirjoitti:

        Mitäs tappoi viattoman ja söpön jänöjussin.

        Kuka haluaa tulla syödyksi?

        Eläin ei varmasti, kasvikaan hyvin harvoin - poikkeuksena jotkut siemeniä ulosteen kautta levittävät kasvit, ja kivet... no, ne ei välitä.

        No, yksi psyykkisesti häiriintynyt saksalainen piruparka lähihistoriasta halusi tulla syödyksi, ja se haave toteutui - mutta miestä syönyt henkilö tuomittiin vankilaan... tässähän menee pieni pää ihan sekaisin ketä tai mitä tällä pallolla oikein saa vetää kitaansa?

        Niin, eihän tämä varsinaisesti liittynyt sun postaukseen, mutta halu syödä ja halu elää kamppailevat tällä raa'alla planeetalla varmasti hamaan loppuun asti, ellei sitten kasvit valtaa palloamme, poislukien lihansyöjäkasvit.

    • kanisushi
      • mies vm70

        Mutta kyllä nykyinen tehomaatalous on aika kaukana yhtään minkään lajin ominaisesta käyttäytymisestä.

        Itse en syö lihaa, mutta jos joku itse saalistaa lihansa mitä syö, niin en voi suuremmin paheksua. Vaikka aika epäreilua tuo kiväärillä ampuminenkin on.

        Sen sijaan tää oletus että joka aterialla on pakko syödä lihaa on ihan syvältä. Siinä markettilihassa ei ole mitään miehekästä, eikä se ole tuossa määrin syötynä edes mitenkään tervellistä ja kaikkein pahinta on tietysti mielestäni sen tuotantotapa: Siinä ei paljon luontoa tai eläintenolosuhteita ajatella.

      • pertti86
        mies vm70 kirjoitti:

        Aivan samaa mieltä. Itse olen aiemmin pyytänyt omat lihani sekä noita tuhoeläimiä ampunut kerralla kuoliaaksi (en siis kiduttanut, vaan kuula kalloon ja tarun loppu) ja niistä tehnyt turkiksia.

        Tätä nykyä taas en syö lihaa enkä broileria ollenkaan. Kalaa kylläkin ja äyriäisiä.

        Ja ihan terveys- sekä ekologisuussyistä. Ja myöskin vastustuksena tehomaataloudelle sekä eläinten huonolle kohtelulle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.

      Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke
      Helsinki
      63
      3141
    2. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      136
      2204
    3. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      92
      1838
    4. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      165
      1474
    5. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      85
      1388
    6. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      65
      1386
    7. Mitä harrastuksia kaivatullasi on?

      Mitä harrastuksia sinulla? Onko teillä yhteisiä harrastuksia?
      Ikävä
      73
      1371
    8. Tiedän että käyt täällä

      Eräälle naiselle älä huoli en kerro kellekkään
      Ikävä
      69
      1152
    9. Mitäs jos hyökkään rakastuneesti kimppuusi

      Tuleeko painimatsi vai "painimatsi". Jää nähtäväksi 😂
      Ikävä
      77
      1110
    10. Kannattaako suomalaisen nuoren lähteä Thaimaahan au pairiksi? Mitä olet mieltä?

      Chiang Mai Pohjois-Thaimaassa kutsuu neljä suomalaista au pairia elämänsä seikkailuun. Arki toisella puolella maailmaa t
      Thaimaa
      34
      1048
    Aihe