Kohtaloako kaikki?

Kuten arvelet, ihmiselämän käsikirjoitus on laadittu etukäteen ennen syntymää. Se tulee heti hedelmäittyneeseen munasoluun (lukion psykologian opettajani).

Kasvu ja kehitys ovat suunnilleen puoliksi perimän ja ympäristön tulosta. Mielestäni ympäristöllä on suurempi vaikutus kuin perimällä. Joka tapauksessa pitää vastaanottaa se, joka on tarjolla; oli se sitten hyvää tai pahaa.

Kasvu ei ole mahdollista ilman onnettomuuksia tai epäonnea, sillä kukaan ei ole täydellinen. Aina on jotain uutta opittavaa.

Viisaita kirjoittelet. Se inspiroi minuakin miettimään...

>> Jos yrittää hahmottaa ihmisten elämän
>> tarkoitusta Ison Pomon näkökulmasta,
>> niin mielestäni jokaiselle ihmiselle on
>> annettu oma rooli ja tehtävänsä tässä
>> elämässä.

Samaa mieltä, ja on hienoa löytää se oma paikkansa ja tehtävänsä Ison Pomon suunnitelmassa. Me emme ole sattuma tai vahinko, vaan meidät on luotu, suunniteltu, ja meidän elämällä on tarkoitus ja tehtävä. Ajattelen niin, että olemme täällä palvelemassa, emme ensisijaisesti palveltavina. Se on hyvä muistaa, kun joskus itsellekin iskee päälle semmoinen "tyytymättömän kuluttajan" asenne elämään.

"Palvelkaa kukin toistanne sillä armolahjalla, jonka olette saaneet, Jumalan moninaisen armon hyvinä haltijoina." (1.Piet.4:10)

Jumala on antanut kullekin omat lahjansa ja lahjakkuutensa sen mukaan kuin on nähnyt hyväksi. "Mutta kukin meistä on saanut oman armolahjansa, sen jonka Kristus on nähnyt hyväksi antaa." (Ef.4:7) Joillekin perhe on armolahja, toisille perheettömyys. Voiko sairauden kautta tullut jokin hyvä olla myös armolahja? Joku voi omalta kohdalta sanoa, että on.

>> Joidenkin kohdalle kuuluu vaan myös
>> onnettomuudet, sairaudet, kuolema nuorena.
>> Ehkä niillä halutaan muistuttaa eloonjääviä
>> siitä kenelle me viimmekädessä kuulumme ja
>> kenelle elämme?

Nuoren kuolema pakottaa ajattelemaan sitä, että itsekin kuolen kerran, ja se voi olla paljon ennemmin kuin olen ajatellut. "Parempi kuin pitotaloon on mennä surutaloon, sillä siinä on kaikkien ihmisten loppu, ja elossa oleva painaa sen mieleensä." (Saarn.7:2/3) Sairaus voi olla ainut Jumalan keino saada ihminen pysähtymään väärällä tiellä. "Tautivuoteen tuskat puhuttelevat nekin ihmistä, kun kipu repii hänen luitaan hellittämättä." (Job.33:19) - vaikka se onkin vain yksi mahdollisista sairauden "syistä". Ei ihmisen ymmärrys riitä kaikkea sairauksia ja kärsimyksiä selittämäänkään. Taivaassa vasta me emme kuulemma enää kysy Jumalalta mitään, kun kaikki elämän arvoitukset ovat ratkenneet.

>> Ehkä jokaisen ihmiselämän käsikirjoitus
>> on ennalta kirjoitettu?

Ihmisellä on toki vapaa tahto, voimme aidosti valita saatavilla olevista vaihtoehdoista mitä teemme ja sanomme. Robotteja tai tietokoneita me emme ole, vaan meillä on vastuu ja vapaa valinta. Joka päivä voimme alkaa valita toisin kuin ennen, jos niin päätämme.

Mutta Jumala tietysti näkee meidän valintamme elämämme alusta sen loppuun saakka jo nyt. Jännä ajatus sinänsä.

Psalmi 139 kertoo siitä miten hyvin Iso Pomo meidät tuntee:
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Ps. 139:1&rnd=1230461070580

"Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani, sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu. Ennen kuin olin elänyt päivääkään, olivat kaikki päiväni jo luodut."

>> Ehkä onnettomuuksienkin pitää vaan,
>> tulla että edes yksi ihminen saataisiin
>> heräämään miettimään mihin on omassa
>> elämässään matkalla?

Jos Jumala ei saa vedettyä meitä rakkaudellaan puoleensa, Hän joutuu joskus huutamaan kutsunsa, ettemme juoksisi tuhoon. "Opeta meille, miten lyhyt on aikamme, että saisimme viisaan sydämen." (Ps.90:12)

Jokainen elää vain kerran, eikä kukaan ole luvannut sitä, että nousemme huomiseen päivään. Jeesus kutsuu uskomaan häneen ja omistamaan syntien anteeksiantamuksen nyt kun vielä elämme. Viisas sydän ottaa vastaan Jeesuksen nyt, kun hän kutsuu.

Jokaiselle syntyneelle ihmiselle on annettu mahdollisuus elää, mutta yksilön elämän pituudesta ja laadusta ei ole päätetty etukäteen, pieniä poikkeuksia lukuunottamatta. Kyllä ihan itse on ihmisen annettava elämäntehtävä itselleen. Fatalismi on vanhaa taikauskonnollista ajatelmaa joka saattaa johtaa jonkinsortin mielenpimeyteen ja synkkään harhaan. Valintoja joutuu siis jokainen ihminen tekemään elon taipaleellaan ja niiden kanssa elämään sekä myös niiden seuraamukset kantamaan ihan itse.

Se tarkoittaa uskoa, että ihmiselle tapahtuu kaikki ennaltamäärätyn kohtalon mukaan eikä kohtaloaan voi välttää.

Olen valitettavasti kuullut sellaisia kommentteja, että tulen sitten uskoon, jos Jumala minut hurahduttaa, tms. Tämä "tiiliskivi päähän -teoria" kuuluu predestinaatio-oppiin.

Se pitää paikkansa vain siinä mielessä, että Jumala näkee meidän elämän alusta loppuun. Jumala kutsuu jokaista ihmistä omakseen muutaman kerran, ja ihmiselle jää valinnan vapaus. Ei siis pidä vain tarpoa eteenpäin kohtalon lapsena, vaan tehdä itsenäinen, aktiivinen päätös: otan Jeesuksen vastaan ja lähden seuraamaan Häntä.

Älä sinäkään tyydy olemaan kohtalon armoilla, vaan anna elämäsi Jeesuksen vahvojen käsivarsien huomaan.

Pikkuasiatkin ovat valinnoista kiinni, on tienristeyksiä joissa sinulla on täysin oma valinta mitä tietä lähdet kulkemaan, sinua ei kukaan käske tekemään niin. Itseaiheutettu kohtalo voi olla kurjakin, jos olit tietä valitessasi tietoinen pahoista asioista ja riskeistä, mutta silti menit.
Ainoa joka voi ihmistä auttaa, on yksin Jeesus kristus, ja hänen kauttansa Jumala.
Silloin ihminen aivoittelee oman tiensä, mutta tapahtuu niinkuin Jumala tahtoo, ja Hänen tahtonsa on, että kaikki pelastuisivat!