ostin pojalleni radio-ohjattavan Nikko auton citymarketista ja kun sain akun ladattua ja sitä kokeilimme, se ei toiminut ollenkaan. Ajoin 70 kilometriä seuraavana päivänä mennäkseni vaihtamaan tuotteen uuteen ja toimivaan. Vaan sepä ei käynytkään niin, myyjä sanoi, että Nikko vaatii vialliset takaisin itselleen korjattavaksi ja saat tuotteen sitten kun se on korjattu, eli hyllystä ei anneta uutta vaan pitää odottaa ainakin 2 viikkoa kun Nikko lähettää sen korjatun takaisin. Mielestäni vaatimus oli kohtuuton kun kysymys oli kuitenkin lasten lelusta(40€) ja lapset ei hirveesti tykkää kun lelu viedään kädestä.
Kaupankin olisin purkanut ja ostanut toisen, mutta se ei käynyt, vaikka minulla oli kuitti , että olin sen edellisenä iltana ostanut.
Harmi kun niitä ei pysty jo liikkeessä kokeilee, että toimiiko, sillä kyllä tollanen vituttaa, sekä isää että poikaa.
Kaupankin olisin purkanut ja ostanut toisen, mutta se ei käynyt, vaikka minulla oli kuitti , että olin sen edellisenä iltana ostanut.
Harmi kun niitä ei pysty jo liikkeessä kokeilee, että toimiiko, sillä kyllä tollanen vituttaa, sekä isää että poikaa.
Vastaukset 8
Vanhimmat
olen joskus törmännyt minäkin. Kyseessä Nokian kumpparit. Alennusta eivt Cittarissa antaneet eikä uutta paria. Piti köhettää korjattavaksi vaikkei niitä edes oltu käytetty vielä.
Laita ihmeessä Nikkon maahantuojalle palautetta. Jos hoitavat asian hyvin, saatat saada jonkun kivan yllärin. Taitaavat nekin kylllä tänä päivänä olla vähissä...
Tuo on kuluttajansuojalain mukainen käytäntö ja hyvin yleisesti käytössä. Myyjällä on ensin oikeus korjata tuote, sen jälkeen vasta tulee kysymykseen vaihto uuteen tai kaupan purku.
kyllä siinä myyjä oli ihan oikeassa, olen jälkeenpäin asiaa muualtakin tiedustellut, itse olen ratkaissut asian niin, etten osta mitään sellaista mitä en pysty liikkeessä jo testaamaan marketeista vaan postimyynneistä, siellä on tuotteilla palautusoikeus.
asiakkaalle ei saisi koitua mitään ylimääräisiä kustannuksia tästä. Noinkin pitkä ajomatka, jos se on tehty vain tuotteen vian takia, pitäisi korvata.
enkä olisi lähtenytkään sinne heti seuraavana aamuna ajamaan, jos kyse olisi ollut jostain minkä olisin itselleni ostanut, mutta kun siitä pojalle puhuin jo kauan, että sellainen ostetaan ja sitten sillä ajellaan, niin ajattelin, että käyn sen vaihtamassa makso mitä makso, vaan ei se niin käynytkään.
Ostajalla on oikeus vaatia virhettä vastaavaa hinnanalennusta tai kaupanpurkua eräin edellytyksin. Nämä vaihtoehdot ovat käytettävissä, mikäli virhettä ei korjata tai virheetöntä tavaraa ei toimiteta kohtuullisessa ajassa. 2 viikkoa on siinä rajalla, onko kyseessä kohtuullinen aika. Suosittelisin vaatimaan tuotteesta hinnanalennusta.
Tulee mieleen sekin, että jouduit ajamaan 70 km, vaadi nyt jotain korvauksia vaivannäöstäsi!
Ja miten senkin hinnoittelee että lapset pahoittaa mielensä...
Mitä tulee tuohon citymarketiin noin ylipäätään,
me ostimme kerran kummipojalle citymarketista
sellaisen ison aura-auton joka ei ollut ihan halpa sekään. Kotona vasta huomattiin että siitä puuttui kokonaan toinen ovi. No, olinkin pannut merkille että miksiköhän sitä oli vaan yksi kpl niin erakkona siinä hyllyssä enkä kiireessä huomannut tarkastella sitä paremmin. Ja eikun takaisin kauppaan ovesta huomauttamaan. Kun sanoin ettei lohduta saada puoleen hintaan koska meillä ei ole tapana antaa rikkinäisiä lahjoja, ottivat sen takaisin.
Ja eikös se ollut seuraavana päivänä takaisin
leluhyllyssä sillä alkuperäisellä hinnalla ilman
mitään mainitaan viasta!
Muutenkin leluosasto on täysin perseestä, esim. tuotteista pääsääntöisesti puuttuu hinnat, ne saa naapurikaupasta halvemmalla, ja tuo risan lelun takaisinlaitto oli itselleni kyllä vähän niinkuin viimeinen pisara.
Näin kun sana on vapaa tässä maassa, kyseessä on
NUMMELAN CITYMARKET, en suosittele.
Siis "en suosittele" tarkoittaa leluosastoa.