SPR

SPR syöttää jouluna venäläisiä rekkakuskeja ja suomalaiset lapsiperheet jäävät jouluruokaa vaille. On suomalaisten asiat hyvin hoidettu, toivon tälle hallitukselle mahdollisimman pikaista loppua. Ihmettelen mihin keskustapuolueen alkiolaisuus on häipynyt, häpeän että olen joskus puoluetta äänestänyt.

(IA, 24.12.2008

Suomen Punainen Risti aloitti humanitaarisen avun jakamisen rekkajonoihin juuttuneille autonkuljettajille jouluaattona Imatralla, kertoo Kouvolan Sanomat verkkoversiossaan.

Imatran kautta Venäjälle pyrkivät autonkuljettajat ovat pahimmillaan joutuneet odottamaan autoissaan rajalle pääsyä jo viisi vuorokautta.

SPR:n Imatra-Vuoksenniskan osasto aloitti ruokapakettien jaon keskiviikkona iltapäivällä poliisin pyynnöstä. Hätääntyneet venäläiset autonkuljettajat ottivat yhteyttä Suomen viranomaisiin jo tiistaina ja pyysivät apua. Kuljettajilta on loppunut tai loppumassa vesi ja ruoka.

SPR:n Imatra-Vuoksenniskan osaston naisjaosto hankki jouluaattona jaetut elintarvikkeet ja pulloveden imatralaisista kaupoista. )
2160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

pannut pörisee ja ehkä tulevaisuuvessa laserit sokasee, ei muut ku kreikan meiniki, mitä sie hättäilet, radio, känykkä ja postihiljaisuus, sähköpostista 99% kepua ja kataista.

En mie jaksa tapella Tapiola vakuutusyhtiötä vastaan ja vakuutusoikeus on lahjottu.


t. Hannu Karva

Äänestä

kun siitä tuli sotien ja terrorismin tukija, ja luonnon katasrofit ynm. yllättävät tapahtumat jäivät vähemmälle huomiolle!!!!!!!!!

Jos jossain suurvalta tietoisesti tappeluttaa/tapattaa tavallisia kansalaisia, niin eiköhän SPR ole ensimmäisenä apua tyrkkäämässä!!! HYI HELVETTI SANON MINÄ!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hyvin menee kirjoitti:

SPR syöttää jouluna venäläisiä rekkakuskeja ja suomalaiset lapsiperheet jäävät jouluruokaa vaille. On suomalaisten asiat hyvin hoidettu, toivon tälle hallitukselle mahdollisimman pikaista loppua. Ihmettelen mihin keskustapuolueen alkiolaisuus on häipynyt, häpeän että olen joskus puoluetta äänestänyt.

(IA, 24.12.2008

Suomen Punainen Risti aloitti humanitaarisen avun jakamisen rekkajonoihin juuttuneille autonkuljettajille jouluaattona Imatralla, kertoo Kouvolan Sanomat verkkoversiossaan.

Imatran kautta Venäjälle pyrkivät autonkuljettajat ovat pahimmillaan joutuneet odottamaan autoissaan rajalle pääsyä jo viisi vuorokautta.

SPR:n Imatra-Vuoksenniskan osasto aloitti ruokapakettien jaon keskiviikkona iltapäivällä poliisin pyynnöstä. Hätääntyneet venäläiset autonkuljettajat ottivat yhteyttä Suomen viranomaisiin jo tiistaina ja pyysivät apua. Kuljettajilta on loppunut tai loppumassa vesi ja ruoka.

SPR:n Imatra-Vuoksenniskan osaston naisjaosto hankki jouluaattona jaetut elintarvikkeet ja pulloveden imatralaisista kaupoista. )

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu