Mikä maa ei toimisi samoin ja antaisi takaisin. Mutta kun palestiinalaiset kulkevat siviiliasussa ja aseet vaatteittensa kätköissä, heitä on vaikea tunnistaa. Ovatkin siis rikollisia. Eivät sotilaita. Sitten tiedotusvälineet kertovat, kuinka monta "siviiliä" kuoli Israelin vastaiskussa. Kuvat todistavat, että heillä oli majassaan (kotiin kätketty tukikohta) aseita ja raskasta sotakalustoa.Ja paljon. Venäjä tukee heitä, myös Iran ja P-korea, että Kiina.
YK:n pitää tehdä jotakin. Israel on joustanut jo kymmeniä vuosia liikaakin ja antanut tappajille omia historiallisia alueitaan, jotta kiristäjät lopettaisivat.
He lopettavat sotatoimet vasta, kun Israelilaiset on ajetttu mereen.
Näinhän he kaduilla ja kaikkialla huutavat.
Jumala siunaa Israelia ja kaikkia rauhaan pyrkiviä kansoja.
Mikä on PS:n mielipide?
Israelin saatava puolustaa aluettaan raketeilta
7
194
Vastaukset 7
- antisisulainen
Perussuomalaiset, halla-aholaiset ja Suomen "Zion" Sisu hyväksyvät täysin kritiikittä kaiken mitä Israel ja juutalaiset tekevät tai sanovat. Ihan kaiken. Ja täysin ehdoitta.
Timo Soini julisti "plokissaankin" olevansa Israelin ja juutalaisten ystävä. Hän EI siis sanonut olevansa Suomen ja suomalaisten ystävä, vaan Israelin ja juutalaisten.
PS. Soini on toistuvasti irtisanoutunut rasismista, fasismista ja anti-semitismistä. Mutta onko hän KERTAAKAAN sanoutunut irti tai edes pyytänyt anteeksi kannattamansa katolisen kirkon piirissä harjoitettavaa pedofiliaa ja lasten seksuaalista hyväksikäyttöä??- muuten...
...että aikoinaan katolinen kirkko oli juutalaisten suurimpia vihollisia, ja muslimit heidän puolistajiaan?
Harva on viitsinyt ottaa selville että mistä tuo juutalaisviha on lähtöisin.
Kristittyjen mukaan juutalaiset "tappoivat Jeesuksen", ja he olivat vuosisatoja, pitkälle 1700-luvulle saakka maailman vihatuin kansa.
Harvassa olivat ne maat joissa tarjottiin juutalaisille turvapaikkoja, ja ne maat olivat enimmäkseen muslimimaita. Juutalaisia on sorrettu koko kristinuskon historian ajan, natsisaksa ei todellakaan ollut ensimmäinen sortaja. - pitää suunnata
KD:n sivulle koska he ovat hihuleita ja puolustavat Israelin tekemiä tekoja, Israelia ja pyhäämaa, jota ei saa loukata.
Minun mielestä
Saavat listi toisiaan niin paljon kun haluavat, olen puolueeton ja en sekaannu toisen maan
sisäisiin ongelmiin, niin kun suurin osa perussuomalaisista.
Ahtisaari on poikkeus, hänet on palkattu noihin tehtäviin, ja ei ole perussuomalainen.- aadolffi,.,
sitä mieltä,että uunit pitäisi taas lämmittää,eiköhän vähän hillitse rakkauden uskonnon sotahaluja.
- Serkku
Kunnon PeruSS -linjainen rotutietoinen rasisti ei voi missään oloissa hyväksyä siionistisia juutalaisia paitsi silloin, kun nämä murhaavat joukoittain islamilaisia Allahin seuraajia. Tarkoitus pyhittää keinot, niin tässäkin asiassa.
- Serkku
Edellisen viestin otsikossa typo.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Harmittaa kun en saa edes tietää
miten elämässäs menee. Niinkin tärkeä asia, et miten jaksat. Kuinka terveys jne. Olet niin tärkeä, että haluaisin tietää831249Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va401228Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai262872Teköäly löytää teidät
Tästä on ollut ennenkin puhetta. Muistan Sergein tehneen aiheesta aloituksen, ja Disse analysoi minua ja kirjoituksiani200858- 76822
- 41810
Miesten vs naisten älykkyys
Eiköhän tämä asia ole ihan itsestään selvä: "Adult male brains average approximately 1,370–1,378 grams, while female br227796- 111739
- 60689
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu10617