En jaksa enää elää.

Et oikeesti tapa itteäs. Kuolema ei ratkaise mitään. Sulla on vielä koko elämä edessä sulle voi tulevaisuudessa tapahtua paljon hyvää. Ajan myötä tuska voi helpottaa tai hävitä kokonaan.

Mitä tarkoitit..."15 vuotta pelkkää tuskaa."
Oletko 15 vuotias, vai vanhempi ?

Tässä alla olevassa linkissä on toinen "itsarista haaveileva" joten kun luet hänen viestinsä ja siihen vastauksia, niin ne soveltuu hyvin myös sinulle.
Toki sinulle kirjoittelemme aivan erikseenkiin, mutta kerro vähän enemmän itsestäsi ja masennuksesi syistä.

http://keskustelu.suomi24.fi/terveys_show.fcgi?category=97&conference=4500000000000199&posting=22000000040383428

Hei!

Mä olen sun ikäisenä kokenut ton saman helvetin. Elämäsi on surkeaa, koska sun lähiympäristön ihmiset ovat surkeita. Ota mieluummin lomaa heistä, älä itsestäsi tai elämästäsi. Rajan toisella puolella helpottaa varmasti, mutta sä missaat tulevat ihanat jutut sun elämässäsi jos teet itsemurhan. Ota yhteyttä muhun, ehkä voisin kuunnella ja ymmärtää osoitteeni on: [email protected]

Tiedän tuon tunteen...ahdistus tukehduttaa kurkkua eikä mikään tuo iloa,ahdistaa,masentaa,pelkoa,kaikki on tuskaa,mut toisaalta sisältä on ihan tyhjä...loppuun kaluttu,ei tunne enää mitään eikä mistään saa kiinni.Sitä on itsensä ulkopuolella,mikään ei tunnu todelliselta ja silti sisältä on ihan rikki,ei jaksa eikä pysty enää auttaan itseään,ei jaksa enää hakea tai pyytää apua,kun kukaan ei kuule vaik kuin huutas apua...kukaan ei välitä tai halua tietää...sitä vaan haluais lipua pois,pois tästä tuskasta ja tyhjyydestä...kipu on ainoa asia,minkä enää tuntee...se pitää hetken kiinni todellisuudessa,mutta helpotusta se ei tuo...luulin,et mun ois parempi olla pois...mulla oli elämä ollu yhtä alamäkeä ja tuskaa kaikki mun 25 vuotta elämässäni,tuska ja masennus paheni ja samalla itsetuhoinen käytös,alkoholia ja lääkkeitä,jopa viiltelyä ja monia ensiavussa käyntejä,mut kukaan ei kuunnellu tai välittäny...lopulta tasan vuosi sitten,päätin,et nyt mun elämä oli tässä,mä en halua enää kokea tätä tuskaa ja tunnetta,et on kaikessa muita huonompi,ala-arvoinen elämään,en minkään arvoinen,halusin tuskan häviävän,en jaksanu enää,joten hyppäsin pois...lopulta havahduin sairaalasta,lannenikama oli murtunu,säpäleinä...ei varmuutta kävelisinkö enää koskaan...jouduin lopulta leikkaukseen,jossa selkärankani tuettiin sisältä päin raudoilla,seuraavana vuorossa oli luudutus,jossa selkääni valutettiin luusementtiä.Sen jälkeen jouduin pitämään 3 kuukautta ulkoista tukiliiviä,joka piti selkäni suorassa ja jota ilman en saanut liikkua.Kaikki oli yhtä tuskaa ja kaikki liikkuminen oli rajoitettua,pelkkää makaamista ja kipua paljon kipua...kaiken jouduin opettelemaan alusta,kävelyn,pukemisen ja kaiken muun,mitä ihminen pitää itsestään selvänä,jopa kasvojen pesun.Mutta nyt kävelen,ilman liiviä,ilman sauvoja!!Mulla oli onnea!!En joutunut pyörätuoliin tai halvaantunut kaulasta alaspäin!!Mä jäin henkiin ja lopultakin mua kuunneltiin!!Vaikeimman kautta voittoon,mut en toivo sun tai kenenkään muunkaan joutuvan kokemaan samaa!!Kuitenkin arvet jää ja pysyvät!!Yritän tässä sanoa,et jaksa vielä!!Aina on toivoa!!Jopa sulla ja meillä kaikilla!!Sun vaan täytyy jaksaa hakea apua ja kertoa tuskasi!!En sano,et se ois helppoa tai parantumiseen olisi joku oikotie!!Se vaatii paljon,paljon aikaa ja terapiaa,mut kokemuksesta sanon,et kaikki se tuska helpottaa ajan myötä!!Mun oma parantuminen on vielä pahasti kesken,niin fyysiseti kuin henkisestikin,mut pienin askelin eteenpäin...ja välillä pari taaksepäin...Mut tiedän,et jossain vaiheessa voin vihdoin tuntea iloa ja olla onnellinen!!Neuvoni on et älä tee mitään peruuttamatonta itelles!!Voit joutua katumaan sitä lopun elämääs,jos vammaudut!!Kuolema on kuitenkin jotain lopullista ja peruuttamatonta!!Se ei ole ratkaisu!!Elämässä on kuiteski niin paljon hyvää ja kaunista,joka sulta jäis kokematta...sen tiedän kun ite oon sen kaiken kokenu!!Voimia sulle jaksaa elämään ja avun hakemiseen!!Elämä kannattaa aina!!