Nato ja tsunami

Nato Yhdysvaltojen ja Ison-Britannian pommikoneiden kautta oli tärkein tekijä Slobodan Milosevicin rauhoittamisessa. Nobelin rauhanpalkinto olisikin kuulunut antaa jo vuosia sitten Natolle.

Eilen kerrottiin uutisissa, että muutaman vuoden takainen tsunami oli puolestaan tärkein tekijä Acehin rauhan edistämisessä. Siksi tämän vuoden rauhanpalkinto olisi pitänyt antaa tsunamille eikä Martti Ahtisaarelle.

Toiset osaavat kääntää katastrofin voitoksi. Meillä on kuitenkin mainoita esimerkkejä päinvastaisesta toiminnasta. Esimerkiksi Yasser Arafat ei osannut käyttää kansansa hyväksi ainoatakaan katastrofia. Hänen viitoittamansa meno jatkuu Palestiinassa yhä.

Esimerkkejä löytyy myös Suomesta. Sosialidemokraatit ja Kokoomus liittoutuivat Kekkosta vastaan vuonna 1961, mutta heidän Honka-liittonsa kaatui tuolloin. Valitettavasti nämä puolueet liittoutuivat uudelleen vuonna 1987 Mauno Koiviston johdolla. He eivät olleet oppineet aiemmasta katastrofistaan mitään, vaan runnasivat Suomen konkurssiin alle neljässä vuodessa. Saavutus on lajissaan maailmanennätys.
058
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Rauhantekijät kirjoitti:

Nato Yhdysvaltojen ja Ison-Britannian pommikoneiden kautta oli tärkein tekijä Slobodan Milosevicin rauhoittamisessa. Nobelin rauhanpalkinto olisikin kuulunut antaa jo vuosia sitten Natolle.

Eilen kerrottiin uutisissa, että muutaman vuoden takainen tsunami oli puolestaan tärkein tekijä Acehin rauhan edistämisessä. Siksi tämän vuoden rauhanpalkinto olisi pitänyt antaa tsunamille eikä Martti Ahtisaarelle.

Toiset osaavat kääntää katastrofin voitoksi. Meillä on kuitenkin mainoita esimerkkejä päinvastaisesta toiminnasta. Esimerkiksi Yasser Arafat ei osannut käyttää kansansa hyväksi ainoatakaan katastrofia. Hänen viitoittamansa meno jatkuu Palestiinassa yhä.

Esimerkkejä löytyy myös Suomesta. Sosialidemokraatit ja Kokoomus liittoutuivat Kekkosta vastaan vuonna 1961, mutta heidän Honka-liittonsa kaatui tuolloin. Valitettavasti nämä puolueet liittoutuivat uudelleen vuonna 1987 Mauno Koiviston johdolla. He eivät olleet oppineet aiemmasta katastrofistaan mitään, vaan runnasivat Suomen konkurssiin alle neljässä vuodessa. Saavutus on lajissaan maailmanennätys.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu