Arvosanojen/Lopputyön vaikutus tulevaisuuteni ?

Hei !

Haluaisin teiltä kommentteja, ja mahdollisesti jotain tilastotietoja asiasta (jos on) Eli kuinka paljon merkitystä on valmistuneella ihmisellä, todistuksen/lopputyön arvosanoilla kun työtä haetaan ?

Entä kun ollut esim 5-10 v työelämässä, onko sittenkin vielä merkitystä lopputyön/todistuksen arvosanoista ?

Itselläni on 3 pinnassa suurinosa numeroista, sekaan mahtuu muutama nipin napin saatu 1 esim matematiikasta, mutta kielet, esiintymis, johtaja yms koulutukset ovat 4-5 väliltä. Olenpa ottanut osaa Venturecup kilpailuunkin, koko ajan olen myös opiskelujen oheessa ollut töissä, ja johdan lukuisia eri järjestöjä/organisaatioita. Mietin vain että millainen vaikutus on huonoilla numeroillani on tulevaisuudessa

Jotkut kaverit kovasti puhuvat todistuksen merkityksestä työelämässä. Itse lähinnä luulen, että työkokemuksella, ja yksilöllä/-ja sen taidoilla on enemmän merkitystä kuin todistuksilla ja arvosanoilla, mutta korjatkaa ja, kommentoikaa !

tv Matti , Tradenomiopiskelija/ 60 ov
51224
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Arvosanoilla ei ole sitten juuri paskan merkitystä, vaan pikemminkin sillä onko suorittanut tutkinnon vai eikö ole. Arvosanoilla on merkitys tulevaisuuden kannalta lähinnä jatko-opiskeluihin pääsemisessä, sekä joissain konsulttihommissa voi olla. Viimekädessä merkitsee kuitenkin työkokemus jne. muut seikat. Ennenkaikkea merkitsee naama ja katu-uskottavuus.

Äänestä

Viimeisin työnantajani kertoi myöhemmin työhaastattelun jälkeen, että hän yleensä päättää työntekijän valinnasta/jatkoon pääsystä haastattelun viiden ensimmäisen minuutin aikana.

Tähän mennessä useimmat työnantajani/haastattelijani ovat olleet kiinnostuneita lähinnä aikaisemmasta työkokemuksestani ja opintosuunnastani, kukaan ei ole kysynyt arvosanojani erikseen. Eräs haastattelija sanoi jopa: "Ei niillä ole mitään merkitystä".

Työuran alkuvaiheessa arvosanat ovat mielestäni niitä ensimmäisiä mittareita, joilla tuleva työnantaja voi hakijoita arvioida ja panna järjestykseen, jos hakijoiden taustat ovat muutoin samanlaisia.
Toki myöhemmässä elämänvaiheessa todistusten arvo hiipuu entisestään, ja päärooliin asettuvat työelämän saavutukset: patentit, johtovastuut ym.

Jos ajattelisin itseni rekrytoinnista päättävien saappaisiin, pitäisin tärkeimpinä ominaisuuksina työkokemusta, saavutuksia, henkilön olemusta ja ehkä tulevaisuuden suunnitelmia. Toki arvosanojen ääripäät alle 2,5 tai yli 4 vaikuttaisivat päätöksiini.

Tämä siis minun mielipiteeni.

Äänestä

Olen itse projektityössä huomannut, että sosiaaliset taidot ovat oikeastaan kaikkein tärkeimmät taidot. Ilman niitä älykäskin kaveri jää ajatuksineen yksin kun ei saa toisia tajuamaan vaikka olisi oikeassakin. Arvosanalla on jonkin verran merkitystä tietenkin, mutta enemmän kuulemma rekrytoinneissa katsotaan työtodistuksia ja kysellään taustoja ja harrastuksia. Ja sitten katsotaan miltä äijä näyttää että osaisiko se olla meidän porukassa ja tulisiko sen kanssa ihmiset toimeen. Hyvä tyyppi yleensä oppii sellaisiakin hommia mitä ei ennestään osaa, jos vain on ulospäinsuuntautunut. Huonoja numeroita ei kannata liikaa murehtia, vaan korostaa hyviä puoliaan. (Ne olisi kuitenkin syytä olla sitten todistettavissa tarvittaessa, eli mitään ufojuttuja ei kannata mennä selittämään.)

Äänestä
  • Kuten tuolla edellä sanottiin, ei niillä arvosanoilla taida paskankaan merkitystä olla... itselleni ei ainakaan ole ollut MITÄÄN hyötyä! Haastatteluissa ei koskaan olla oltu kiinnostuneita papereista...

    Äänestä

  • Huippuarvosanat kirjoitti:

    Kuten tuolla edellä sanottiin, ei niillä arvosanoilla taida paskankaan merkitystä olla... itselleni ei ainakaan ole ollut MITÄÄN hyötyä! Haastatteluissa ei koskaan olla oltu kiinnostuneita papereista...

    Jotkut työtehtävät ovat sellaisia, että niissä ammatillisella osaamisella on pääpaino, ja niihin pyritään valitsemaan pelkästään sellaisia, jotka opintomenestyksellään ovat osoittaneet alansa hallitsevan. Normaaleissa ns. yleistehtävissä sosiaalisilla taidoilla ja ammattikokemuksella on yleensä valinnassa merkitystä eikä todistusta juurikaan katsota.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Matti kirjoitti:

Hei !

Haluaisin teiltä kommentteja, ja mahdollisesti jotain tilastotietoja asiasta (jos on) Eli kuinka paljon merkitystä on valmistuneella ihmisellä, todistuksen/lopputyön arvosanoilla kun työtä haetaan ?

Entä kun ollut esim 5-10 v työelämässä, onko sittenkin vielä merkitystä lopputyön/todistuksen arvosanoista ?

Itselläni on 3 pinnassa suurinosa numeroista, sekaan mahtuu muutama nipin napin saatu 1 esim matematiikasta, mutta kielet, esiintymis, johtaja yms koulutukset ovat 4-5 väliltä. Olenpa ottanut osaa Venturecup kilpailuunkin, koko ajan olen myös opiskelujen oheessa ollut töissä, ja johdan lukuisia eri järjestöjä/organisaatioita. Mietin vain että millainen vaikutus on huonoilla numeroillani on tulevaisuudessa

Jotkut kaverit kovasti puhuvat todistuksen merkityksestä työelämässä. Itse lähinnä luulen, että työkokemuksella, ja yksilöllä/-ja sen taidoilla on enemmän merkitystä kuin todistuksilla ja arvosanoilla, mutta korjatkaa ja, kommentoikaa !

tv Matti , Tradenomiopiskelija/ 60 ov

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu