SUOMI

suomalaisille. Mikäli joku haluaa tulla suomalaiseksi, niin ymmärtäköön, että suomalaisuuteen on vain yksi tie. Suomalaisuus on saavutettavissa ainoastaan kovalla työllä, ei loisimalla, kuten viherpunikit ja rkp suomalaisuutta markkinoivat. No, luultavasti näillä puolueilla ei ole omakohtaista kokemusta työnteosta.
3100
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

että kaikki eivät tätä ymmärrä

Äänestä

Eiköhän suurin osa vihreiden ja RKP:n äänestäjistä ole työssäkäyviä ja luultavasti myös yksityisellä työskenteleviä ihmisiä. Perussuomalaiset sitä vastoin pakkaavat olemaan tukiaisilla eläviä sosiaalipummeja. Jos pummit soittavat suutaan noin röyhkeästi, voipi olla, että muutkin kuin me kokoomuslaiset kyllästyvät maksamaan teidän pummien sosiaalimaksuja sun muita apurahoja ja rahat pannaan sen sijaan poliisin pamppuihin ja muuhun aseistukseen. Siinähän sitten uhoatte kun sossusta ei enää tule rahaa ja lähiöiden liikaväestölle pidetään sellaista kuria kuin israelilaiset pitävät pallareille.

Äänestä
  • kurinpidossa on ongelmana. Mikäli sotaväessä ei huolehdittaisi kurista, tuskin koko armeijaa kannattaisi ylläpitää. Eiköhän sama vaatimus koske koko yhteiskuntaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


KUULUU AINOASTAAN kirjoitti:

suomalaisille. Mikäli joku haluaa tulla suomalaiseksi, niin ymmärtäköön, että suomalaisuuteen on vain yksi tie. Suomalaisuus on saavutettavissa ainoastaan kovalla työllä, ei loisimalla, kuten viherpunikit ja rkp suomalaisuutta markkinoivat. No, luultavasti näillä puolueilla ei ole omakohtaista kokemusta työnteosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu