vuosi on nyt takana ja mitä jäi käteen?
wäinälle pantiin pennit jonoon ja äijä passitettiin kelan kassalle. urpon saabi tekee kuolemaa. minunnikkini elää ihan ikiomissa maailmoissaan ja kuvittelee, että joku siperian nälkäänäkevä kierosilmäinen akka antaisi sille pillua jos pistettäis vähän meetvurstia hapankorpun päälle. kalle kiusaa kommunisteja edelleenkin faktoillaan. setä kertoo sitä sun tätä ei vielä Herran vuonna 2008 oppinut omaan ajatteluun vaan hänen maailamsa määrittelee muyiden ihmisten ajatukset. joku kirjoittaa kirjan ja setä papukaijoi sen palstalle "historiallisena faktana". ja työeläkäinen loistavan verbaalisen lahjakkuutensa myötä kertoo punikeille miten maa makaa. äijiä tämä maa tarvitseekin.
pappamanninen solvaa suomalaisttain punikkeja edelleen. muissa maissa punikit pannaan tuomarin eteen, meillä vaan vähän solvataan...
rainesto tekee vallankumoustaan; uhkailee ja solvailee päivästä toiseen suomalaisia, jotka eivät hänen ideologiaansa sopeudu. no, nämät tietysti pitää saada leivättömän pöydän ääreen. rainesto tekee näistä rikosilmoituksen.
palstan ammattiutunari odottaan edelleenkin housut kintuissa että bretzev pääsisi takaisin valtaan. no, mikäs siinä kyllä suomeen kylähulluja mahtuu.
toveri suhoin ote maailmasta on päivä päivältä heikommilla kantimilla. ukon sormivoimat pettää.
se on kaikki vakiota mitä meillä on ollut vuonna 2008. keksittäiskö jotain uuttaq vuonna 2009?
wäinälle pantiin pennit jonoon ja äijä passitettiin kelan kassalle. urpon saabi tekee kuolemaa. minunnikkini elää ihan ikiomissa maailmoissaan ja kuvittelee, että joku siperian nälkäänäkevä kierosilmäinen akka antaisi sille pillua jos pistettäis vähän meetvurstia hapankorpun päälle. kalle kiusaa kommunisteja edelleenkin faktoillaan. setä kertoo sitä sun tätä ei vielä Herran vuonna 2008 oppinut omaan ajatteluun vaan hänen maailamsa määrittelee muyiden ihmisten ajatukset. joku kirjoittaa kirjan ja setä papukaijoi sen palstalle "historiallisena faktana". ja työeläkäinen loistavan verbaalisen lahjakkuutensa myötä kertoo punikeille miten maa makaa. äijiä tämä maa tarvitseekin.
pappamanninen solvaa suomalaisttain punikkeja edelleen. muissa maissa punikit pannaan tuomarin eteen, meillä vaan vähän solvataan...
rainesto tekee vallankumoustaan; uhkailee ja solvailee päivästä toiseen suomalaisia, jotka eivät hänen ideologiaansa sopeudu. no, nämät tietysti pitää saada leivättömän pöydän ääreen. rainesto tekee näistä rikosilmoituksen.
palstan ammattiutunari odottaan edelleenkin housut kintuissa että bretzev pääsisi takaisin valtaan. no, mikäs siinä kyllä suomeen kylähulluja mahtuu.
toveri suhoin ote maailmasta on päivä päivältä heikommilla kantimilla. ukon sormivoimat pettää.
se on kaikki vakiota mitä meillä on ollut vuonna 2008. keksittäiskö jotain uuttaq vuonna 2009?
Vastaukset 31
Vanhimmat
Minusta palstan tilannetta voidaan kuvat siten, että kriittiseen tieteelliseen ajatteluun ja yhteiskunnalliseen analyysin perustavat kommunistit ja vasemmistolaiset vievät korvasta ennakkoluuloja ja lapsellisia pintahölmöyksiä viljeleviä porvareita aiheesta toiseen. Esimerkkinä porvarien infantiilista tasosta pissakakka-termnologian tasolla oleva pappamanninen, minusta miestä pitäisi jonkun auttaa... Mutta miten kukin nyt minkäkin näkee ja kokee. Ja sen verran täytyy itseäni kehua, että iman itsenäistä soveltavaa ajattelua työhommani olisivat tänä yönä menneet kiville. Lähden kotiin ja nukkumaan.
Siperiaan, pois suomalaisten elinolosuhteita pilaamasta.
Koirille jäi luita Kinkusta,muuten menee kohta uudelle vuodelle 2009 oikein hyvin,EU hajoaa,Viro menettää itsenäisyytensä,Putin on sankari,STalin nousi haudastaan,porvarit ovat ahtaalla,Rainesto on jees kommunistisessa politiikassaan,muut eivät pärää hänelle.''
..että listan kommunistit ovat ottaneet selkävoiton ja pitävän niskalenkin listan häiriköistä, solvaavista porvaripelleistä.
Kuten pitää, niin listan kommarit yhdessä ovat lyömätön porukka, kunhan saisimme vielä meitä lisää mukaan niin mikään ei meitä pidättelisi. Asiantuntemus kasvaa, kun joukkomme laajenee. Kävisi vielä niin, että Eniro sulkisi listan meiltä komuilta, porvariston pyynnöstä.
Mitä tulee maailmaan niin, kapitalismin kriisi kärjistyy, siinä ei ole paljokaan ennustelemista. Mutta missä on raja Ihmisten sietokyvylle ja uskolle kapitalismiin, jää nähtäväksi. Onhan hegemonia kuitenkin porvaritolla. Ja ovat luvanneet niin paljon, että pian nähdään missä se raja mene...
Uudenvuoden toivomukseni olisi, että Venäjälle palaisi moderni Neuvostoaika. Se avaisi myös suomalaisten silmät ja taantuva kapitalismi olisi
äkisti polvillaan.
Jos Venäjällä tapahtuu vallankumous, on Suomessa panssarit kaduilla, sillä pariin miljoonaan kansalaiseen jo patoutunut raivo voi täällä johtaa suoraan dominoilmiöön. Se, että kansa uskoo porvariin on pelkoa ja toivoa, toivoa siitä, että rikas antaa, mutta kun ei se anna kuin ruoskaa ja panssareita...
Joko laskit kansantalouden iän setelistön varassa?
Et tainnut joten selkävoittosi on ihan omaa
ropakantaasi.
Käytännön toteutus on tekemättä. Utopiat ja
teoriat ovat kyllä hallussa.
Ulkolukuna.
Kuten totesin niin ihmiset eivät tarvitse teitä
kommareita mihinkään.
Eivät elukatkaan, sen puoleen.
Kyllä se Rainesto on niin että sinä lupailet
mitä sattuu ja jokainen täyspäinen tietää
ettei teoriasi toteudu.
Käytännössä.
Vai neuvostoaikaa halajat!! Missäs se "uusi
kommunismi" on josta toitotat.
Eikös se neuvstoaika ollut juuri sitä epäkommu-
nismiä?
Taas höpäjät aivan omiasi.
Parolasta ei lähde yksikään panssari kansaa
vastaan.
Ei vaikka kävisitte Suhoin kanssa kassun portilla
huutamassa kahteen mieheen "DAVAI,DAVAI".
Vapaa kansa uskoo itseensä.
Ei sata vuotta vanhoja valheita joiden teoriat
eivät ole toimineet muualla kuin väkivaltakoneis-
toa hallinnoivien mielikuvituksessa.
Motiivina oman vallan säilyttäminen ja kansan
tahdosta "päättäminen" väkivallan uhalla.
Samalla vieden kansalaisoikeudet.
Että silleen.
Omistitko siitä firmasta osan vai et.
Siitä venefirmasta?
Sinulla on asiat kesken eräisinä täällä palstalla.
Yritä etes ymmärtää että kommunistit eivät ole Suomesta mihinkään hävinneet,prosentit ovat teidänlaisianne uunoja varten.
kirjoituksissasi suuria massoja mutta missä ne ovat kun mennään uurnille valitsemaan maan suuntaa muutamaksi tulevaksi vuodeksi?
Tuossa sanoit pari miljoonaa mutta KTP sai vissiin tuhatkunta ääntä ja revisionistinen SKP:kin vain noin 14000, aika paljon puuttuu vielä yhdestäkin miljoonasta saatika kahdesta.
Onko megalomania iskenyt? Kohta tulee taas vaalit, tosin EU edustajille, muistaakseni, mutta kuitenkin, katsotaan taas sen jälkeen paljonko sinne Brysseliin saadaan suomikomuja.
Niistä mainitsemistasi panssareista, missähän niitä on nähty kadulla? Olisikohan Prahassa tai Buda-Pestissa? taisivat olla NATO:n vai olivatko? miten se on muisti niin hatara Hannullakin, ettei muista kenen panssarit ne kaduilla kulkee rauhaarakastavia ihmisiä pelottelemassa.
Jos vaaleissa komut saavat ne 2 miljoonaa ääntä niin panssareita ei tarvita vaan parlamentti hoitaa asiat järjestykseen, se on sitä demokratiaa jota komut eivät ymmärrä.
.. kuka täällä pitää hegemonistista valtaa ja millä keinoin ymmärrät paremmin massojen liikkeen.
Kysy miksi HS, YLE, jne.. valtamedia kerro Ihmisille mitä on hegemoinia, miten se toimii. Onhan hegemonia merkittävin massoihin vaikuttamisen menetelmä, eikö siitä tulisi olla yleinen tietämys.
Panssarit tulevat kadulle kansaa vastaan niin Suomessa, kuin missä muulla tahansa jossa riistäjän valtaa puretaan. Suomessa Ihmisiä suljetaan keskitysleireihin ja tapetaan niissä nälkään. Tästä on enemmän kuin riittävästi näyttöä, joten älä hurskastele.
Suomi on luokkavaltio, jossa luokkaoikeus mellastaa salaa kulissessa minkä kerkiää.
ketään kertomaan ihmisille miten asiat pitää ymmärtää vaan tämä on vapaa maa ja jokainen saa ymmärtää miten haluaa.
Massoilla on kaikki vapaus äänestää yksin siellä kopissa sitä ryhmää jonka he katsovat parhaiten heidän etuaan ajavan. Jos kommunistit saavat äänistä vain hilkkuja niin se on vain kommunistien vika, he eivät joko tuo asiaansa oikein esiin tai asia on sellainen jota ne massat eivät tosiaan halua edes kuulla. Minä veikkaan jälkimmäistä syytä.
Myönnätkö tosiaan tosikommunistina Neuvostoliiton riistäneen Unkaria ja Tsekkoslovakialaisia silloin kun ne heidän panssarinsa vyöryivät Prahan ja Buda-Pestin kaduille näiden maiden kansalaisten halutessa vain hieman inhimillisempää sosialismia, niin ja Berliiniin aikoinaan kun Itä-Saksaa riistettiin.
Missä nyt on Suomessa keskitysleirejä joissa ihmiset kuolevat nälkään? Kerro ihmeessä! Massat haluavat tietää. Kuka täällä salaa mellastaa, sosialistimaissa salaa mellastetaan. Niissä joka toinen vaanii salaa joka toista ja raportoi salaiselle poliisille. Se se vasta salaista mellastusta on.
Suomi on vapaa maa, jokainen saa elää tavallaan kunhan noudattaa lakeja ja yleistä järjestystä. Ei täällä ole luokkia kuin sinun päässäsi, eikö olisi sinunkin jo aika ryhdistäytyä. Tuosta liiasta unelmoinnista saattaa jäädä jo jotain pysyviä vaurioita korvien väliin, tämä on vain yksinkertaisen maallikon mielipide.
Tai tajuamattomuus on kyllä sellainen uunouden
laji johon kykenee vain tosiasiat kieltävä kommarin
ketku.
Kannatushan on OLEMATON!!!
Kannattaa opetella faktan ja fiktion ero.
Tulee samalla järkevämmän oloiseksi eikä näytä
punaiselta valehtelijalta.
että 20% kannattaneet ovat kuolleet tai siirtyneet kokoomuksen leipiin,mettään menee molemmat,hykertele tyytyväisenä ja uneksi SKP:n 1,5%, et todella ymmärrä mitään.Voin kertoa että kommarit ei nuku vaaleissa.
Kuntavaaleissa?
Persujen verran?
KOMMAREILLE, EI VASEMMISTOLIITOLLE, JOSSA LYMYÄÄ
PISKUINEN KOMMARIEN LAUMA PIILOSSA!
KUN EIVÄT KEHTAA TEHDÄ ENÄÄ VALTAKUNNAN JULKIPOLI-
TIIKKAA!
Tyytyväisenä tässä ollaankin.
Vasuriliitto menettelee koska yrittää edes
olla sisäsiisti ja jopa demokraattinen.
Kommarit sen sijaan ovat aina maanpettureiksi
luettavaa pohjasakkaa jolle rotat elinkumppaneina
olisivat liiallista ylellisyyttä.
Mutta ne stp ja skp lukemat kannatusprossina?
Paljonkos ne taas olivatkaan?
Nolla pilkku nolla ja.....?
..ymmärtää miten Ihmisiin vaikutetaan, ymmärtäsit. Koska ei heijastusteoria ole niin vaikeaa teoriassakaan, etteikö sitä voisi ymmärtää. Käytännössähän se toimii aamusta iltaan 24 tutia vuorokaudessa, joten on mitä tarkailla teorian vahvistamiseksi.
Olet varmaan opetellut ajamaan autoa, mutta et vissiin sitä miten aivoihimme/mieleemme vaikutetaan, joka nyt olisi paljon tärkeempää.
Mitä tulee Unkariin ja muihin varsovanliitonmaihin niin niitä ei voi irroittaa historiallisista yhteyksistään ja alkaa selittään puuta heinää. Unkarin nuoliristläiset olivat natsisikoja, kuten kaikki muutkin natsit. Hyvä kun voivat olla olemassa, sen jälkeen, mitä tekivät Neuvostoliitolle toisessa maailmansodassa. Jos Saksa olisi voittanut, eivät olisi enää olemassa kuin muistona.
Neuvotoliiton panssarit olivat hyvin tervetulleet Unkariin ja Tsekkoslovakiaan, on vain kyse siitä, miltä puolen asiaa katsoo. Maiden sosialistien vai länsimielisten vouhkojen, joita sota jätti henkiin häviöstä huolimatta. Olisivat von Clausewitzin opit olleet tervetuleet venäläisille, mutta kun olivat omaksuneet humanistiset, marxilaiset opit niiden sijaan.
Kerro missä mnee unelmoinnin raja liian ja sopivan välillä, kun sitä mainostat?
oleko varma ettei muualla "lymyä",nykypäivän pullamössöpojat/tytöt(eivät kaikki)ovat aivopesty ja peloteltu sanalla kommunisti,onhan joulupukillakin naamari.
Ei nykymaailmassa voi sivistyneen kansan kerroksia
historialla pelotella.
Eikä ne pullaa kaikki ole.
Hyvin näkyi sujuvan 25 km marssi "pullamössö"
polvelta.
Kävi kotona varttitunnin lepäämässä ja jatkoi
iltabaanalle tässä taannoin.
Aivopesua on vain sosialismin kunniattomassa
menneisyydessä.
Tiedät itsekin että vapaan tiedonvälityksen
aikana on paskapuheilla kovin lyhyet jäljet.
Tosin rotta Raineston mielestä vapaa tiedonväli-
tyskin on ropakantaa?
Ei ymmärrä mikä on ropakannan ehdoton edellytys.
Tiedätkö sinä?
Ei Urpon Saab tee kuolemaa kun toveri Urpolla
ei Saabia ole.
Se oli se toinen ruåttalainen.
Ja voimissaan se on tuolla tallissa näin välipäivinä
lepäämässä.
Ei kai tässä olla missään universaalissa rakennus-
puuhassa?
Kunhan kinastellaan. Valtakunnassakin on uusi
työväenpuolue nimeltä Kokoomus, jota äänestää
työläisten etujoukko nimeltä "omilla aivoillaan
ajattelevat työläiset".
Punikkien papukaija politiikka on voimissaan
mutta harjoittajien määrä on jo suorastaan
valtakunnan kannalta terveellä tasolla.
Vain muutama vaivainen toistaa ulkoa opittua ja
on het naamallaan kun tulee kysymys, johon ei
ole valmista vastausta.
Yleensä se vastaus tulee vastakysymyken muodossa.
Erityisen inhaa on tapa jolla ketkumaisuutta
puolustellaan periaatteella "kun muutkin ovat".
Työeläkeläinen on todella fiksu kirjoittaja ja
hänen tuloaan täytyy tervehtiä ilolla.
Ei juuri polta pinnaansa vaan jaksaa vastailla
asiallisesti vaikka punikkilassa jo kuoha lentää.
Tunari on pelkkä provo. No, vapaassa maassa
voi hankkia tyydytystä provoilemallakin.
Neukkulassa se olisi ollut hengen vaarallista.
Mitäs näistä vuosista jää käteen? Pari kiloa
enemmän vyötäröllä?
Kommareille jää vuosi vuodelta vähemmän työläis-
ten etujoukon kannatusta.
Ja se on pääasia.
Kommunismin paskasta on saatu tarpeekseen.
Tai ihmisiä yleensä. Millä perusteella muka minä olen provo? Sen perusteellako etten ole kommunisti?
Että olet täysin sokea ja kuuro neuvostopaskan
suhteen. Kiellät kaiken kielteisen ja romantisoit
siihen tyyliink että saisit tämän päivän Pietarissa
turpaasi alle minuutin mikäli alkaisit julistuksesi julkisesti. Höpötät Varsovan liiton
sotilas offensiivin välttämättömyydestä työläisiä
vastaan!
Jäljelle jää vain provoilun motiivi.
Puola keskustelu jäi kesken.
Eli miksi työläisten oli välttämätöntä korottaa
työläisten ruuan hintaa kerätäkseen tuolloin
arvottomia zloteja työläisiltä suljetussa
taloudessa?
Ei se mitään provoilua ole, jos puhuu myönteisesti,
jostain asiasta mitä todella rakastaa ja olisi
valmis tekemään kaikkensa sen asian eteen.
Päinvastoin.
Olen vähän vittuuntunut provo-nimittelyysi,
jotenka saa nähdä jatkanko Puola-keskustelua.
Kuin jostain poliittisesta suunnasta.
Etenkin siten että kieltää systemaattisesti
sen todelliset kielteiset piirteet.
Vähän sama kuin tykkäisit ylivuotisesta makkarasta
vaikka toiset jo nenällään haistavat sen
syötäväksi kelpaamattomaksi.
Rakastaa!!!!!!!!!! Kommunismia!!!!!
Jä väität tasavälein ettet ole kommunisti!
Taas vahvistuu provoilun motiivi entistä enemmän.
Vai olet nyt vittuuntunut!
Voi voi.
Älä sitten aloita höpöttämään mitään Puolasta
Solidaarisuuden aikoihin, jos ei ole enempää
eväitä keskusteluun.
Olet ihan hissuksiin.
Olen nimittäin etukäteen huvittunut tietämään,
miksi TYÖLÄISET HALUSIVAT KOROTTAA RUUAN HINTAA
TYÖLÄISILLE ETTÄ OLISIVAT SAANEET ENEMMÄN
ARVOTTOMIA ZLOTEJA POIS TYÖLÄISILTÄ!!!!
Tämä kiinnostaisi kyllä erityisellä tavalla.
Vai alatko taas poistella omia kirjoituksiasi?
Mikä ihme saa miehen ensin kirjoittamaan ja
sitten poistelemaan niitä?
Vai onko eukollasi hallussaan salasanasi
palveluun ja hän päätti viheltää pelin poikki?
Hohhoo sanon sinulle toveri munari.
Pappa laitteli sinua eilen oikein huolella
seinälle.
Siitä se poistelukin johtui.
Koitas keskittyä sen verran että kirjoittelet
silleen ettei tarvitse itse katua jos kerran
leikkiin lähtee.
Tai sitten olet lähtemättä.
Jotenkin nolon näköistä tuo touhusi.
Muodostamasta imperiumista. Tietenkin pidin enemmän sosialistisesta imperiumista kuin nykyisestä venäjästä, koska olen vasemmistolainen.
Olenko koskaan maininnut pitäväni kommunistisesta
Kiinasta? En ole, koska en pidä kiinalaisuudesta,
vaikka Kiinassa kuinka kovaa kommunismia oli.
Pidin Neuvostoliitosta siis päämerkityksellisesti venäläisyyden takia,
ja jokseenkin sosialismin takia.
Eikös olekin puppis yksinkertaista?
Aletaan toki keskustelmaan Puolasta kunhan
vain lopetat tuo-provo-nimittelysi.
Minä poistin viestejän sen takia, sillä
en voi sietää sitä, että te teette pilaa
toisille tärkeistä ihmisistä.
En poistanut viestejäni siis siksi, että häpeäisin
omia kirjoituksiani.
Kansalaisen tasolla on ihan jees.
Vanjathan nauroivat oven takana omalle systeemilleen
helakasti.
Ovat vieraan varaista kansaa ja yksilön tasolla
heidän kanssaan tulee toimeen.
Imperiumin tasolla kaikki olikin sitten lähinnä
pelkkää paskaa.
Kun hoet sitä "armeijan olisi pitänyt turvata
sosialismin tulevaisuus" paskaa, näytät lähinnä
militantilta idiootilta.
Puola keskustelu tuskin alkaa, koska väitteesi
on aivan keitetystä pässin päästä.
Mutta jos koet tarvetta niin laita ihan erillinen
aloitus.
Kuten sanottu kuulisin mieluusti miksi työläiset
halusivat korottaa ruuan hintaa työläisille, jotta
saisivat arvottomia zloteja kerättyä työläisiltä!
Kiinnostaa ihan oikeasti.
Viestien poistelusi johtui siitä että jäit
Papan jalkoihin sata nolla.
Nolottaahan se.
Nauraneet muutoin kuin pysähtyneisyyden tilassa,
joka oli syvimmillään Tshernenkon kaudella.
Tosiasiahan on sellainen, että kansandemokratiat
muodostettiin stalinismilla, ja uusstalinismilla ne oltaisiin pystytty pelastamaan. Miehitystä ei harmikseme tehty, sillä Brezhnev menehtyi jo
1982, ja valtaan nousi nationalistikiihkoilija
1985.
Olet varsinainen typerys.
Sitten vaatetrokaus kukoisti valtavassa kysynnässä
JO 70 LUVULLA!!!!!
HOHOO SINÄ VÄITÄT ETTÄ TAVARAA OLI!!!!!
Käys kysymässä rajan toiseltakin puolelta
aikalaisilta ettei tarvitse samaa valhetta
toistaa koko ajan.
Mitä vittua on "uus stalinismi"?
Ei kansoja voi hallita pyssyillä loputtomiin.
Sotahullu typerys istuu siellä teillä.
Pyydäs eukkoas taas laittamaan koneen kiinni,
alkaa juttu paksuuntumaan.
Voi sinua pienikokoinen ystäväni. Eikö pääsi yltänyt
muiden luokkatovereittesi tasolle?? Niin, olit
yhtä pitkä tyttöjen kanssa!!
UusStalinismilla tarkoitetaan ajanjaksoa Neuvostoliitossa Hrutsevin jälkeen jolloin
koko kansan Brezhnev toteutti muun muassa
menestyksekkään Tsekkosovakian miehityksen
1968.
Uusstalinismia oltaisiin tarvittu, jotta
laillisia kommunistihallintoja ei oltaisi heitetty
pois vallasta nationalistihörhöjen takia.
Ainakin jotain mitä suomenkielen opettajani aikoinaan ei millään olisi uskonut, työeläkeläinen on vallan verbaalisesti lahjakas arvosanalla loistava. Kiitos tästä tunnustuksesta, enpä olisi tuota uskonut heti, vaan kolme kertaa luettuani alkoi mennä perille.
Lausunnon arvoa tietysti voi ajatella myös siten, että verrattuna muihin tällä palstalla ja loksahdan taas oikeaan paikkaani. Kiitos joka tapauksessa.
Isäpappa, edesmennyt, on minulle kertoillut aikoinaan maamme historian kulkua omasta näkökulmastaan (pari sotaa kokeneena) ja hänen kokemansa olen ottanut vallan tosissaan koska uskon hänen tosissaan yrittäneen minulle selvittää miten tämä meidän maamme on tullut sellaiseksi kuin se on. Se saa minut ihmettelemään noita komujen aatteita ja aatoksia sekä melkein voimaan pahoin kun ajattelen sitä mahdollisuutta, että eläisimme sosialismissa. Teoria voi sinänsä olla hyvä, muistuttaahan se osin kristinuskoa, mutta toteutus on aina mennyt pahasti persiilleen, paljon pahemmin kuin kristinuskossa.
Wäinälle ei oikeastaan laitettu pennejä jonoon ja laitettu kelan kassalle. On näet niin,että tuollaisessa tilanteessa Wäinä tarjoaisi konsulttipalveluja eniten maksavalle taikka vittuuntuessaan netissä ilmaiseksi. Mistä minä tiedän mitä ne miehet ajattelivat päättäessään maksaa minulle vuoden palkan kotiin,kenties eivät kuitenkaan samalla tavalla sinun kanssasi.
Vuosi sitten puhuttiin työvoimapulasta.Puhuttiin työvoiman tuonnista ja eläkeiän saavuttaneiden houkuttamisesta jatkamaan työuraansa korotetulla eläkekertymällä. Kirjoitin silloin,että 4,5% eläkekertymä ei houkuttele,jos vaihtoehto on työn köyhdyttäminen osittamalla sitä,tekemällä siitä rutiininomaisempaa ja viemällä päätöksenteko yhä kauemmas suoritustasosta. Sinäkin ilmoitit silloin mielipiteesi,kirjoitit osoittavasi nokkimisjärjestyksen huutamalla ja valitit,ettei nykyisten naisjohtajien aikaan saa edes huutaa.
Vastasin sinulle,että työyhteisössä on jotakin pahasti vialla jos siellä pitää huutaa.
Minun työpaikallani ei huudeta.Minun työpaikallani ketään ei mopata.Minun työpaikallani kenenkään palkkaa ei ohjata ohjaamalla vaativampia töitä luottomiehille,meillä sellaisia ei ole. Meillä kaveri saa koettaa ja jos onnistuu,niin hyvä on. Ei meilläkään tietysti heti panna pentuja ohjaksiin,näet virhe saattaa maksaa toisen hengen.
Sinulla se on sellainen rimpuilijan osa. Joskus sinusta tuntuu hyvältä yksi,joskus toinen. Sinulta taitaa puuttua linja?
Oletko aina ollut tuollainen? Anna arvaan. Rassasit sitä mopoa ja opettelit juomaan viinaa pakkasessa.Tuollaisilla jätkillä oli tapana pettää kaverinsa.
Entäpä sitten kun piti pillua saada? Saitko vai väärensitkö senkin? Anna arvaan,vedit välistä jo silloin.
Entäpä armeijassa? Opitko arvomerkit heti ja pääsit sotkuun ensimmäisten joukossa? Piditkö sitä saavutuksena?
Kun alokkaat tulivat,olitko kusettajien joukossa?
Meidän sakki teki sotilasvalan Inkeroisten kirkossa.Pakanana minä en tehnyt. Kun palasimme patterille,punkat oli hajotettu,päiväpeitteet vedetty solmuun,kaikki sotkettu. Se kuulemma kuului asiaan. Minä menin patterin päällikön puheille ja ehdotin,että päällikkö laittaa vanhat siivoamaan homman ja minä pidän huolen siitä,että meidän ikäluokka lopettaa vuosikymmenten typerän perinteen. Päällikkö kysyi että pystytkö,minä sanoin että kyllä. Ja pystyinkin. Illalla vedin pesuhuoneessa turpaan vanhemman ikäluokan kolmea kovinta jätkää,kaksi heistä pelasi jalkapalloa Kups:in A-junioreissa - melko leuhkia ja kovakuntoisia kavereita - se kolmas oli Suomen paras suunnistaja ikäluokassaan. Apuja sain kyllä yhdeltä Sinkkoselta,sellaiselta parimetriseltä romuluulta,ehdottoman luotettavalta lapsuudenkaveriltani. Sinkkonen seisoi jakkara kourassa pesuhuoneen ovella ja ilmoitti niille viidellekymmenelle vanhemman ikäluokan kaverille käytävällä,että kun Wäinä sanoo että kusetus loppuu niin se loppuu.Jos joku ei usko niin tippuu varmasti.
Sillätavalla loppui kusetus Ilmatorjuntapatteristossa Kouvolassa.
Miten oli sinun kanssasi silloin kun olit pentuna armeijassa.Rakastitko huutamista jo sitä ennen vai sielläkö sen opit?
Minä menin armeijaan 19 vuotiaana ukkomiehenä.Minulla oli jo silloin kaksi lasta.VOI VITTU MITEN INHOSIN JO SILLOIN TEITÄ RÄÄKYJIÄ.
Sanoin etten tahdo tehdä työtä teidän kanssanne.Perustelin sen sillä,ettei hommasta tule mitään,se ei tuota mitään ja ellei kehitystyötä ole,siitä ei laman jälkeenkään tule mitään.En nyt tietysti tarkoittanut sinua vaan niitä rahapussin päällä istuvia toisia tollikoita.Sanoin käyväni junasta pois tällä pysäkillä siksi,etten enää usko asiaan,minulla on varaa siihen ja työhistoriakin krassaa vähän paikkoja.
Sanoin myös,että minä en ole pulma työnantajalle.Työnantajalle pulma on se,että 100 000 suomalaista päätyy samaan tulokseen ensi vuonna. Se on todellinen pulma,valtava määrä käytännön tietoa siirtyy tavoittamattomiin.
Siinähän sitten rättejäsi levittelet,huudat sutena korvessa,huudat sen minkä huudat.Sinun tapauksessasi voin sanoa,että siinä sitä on vasta laitettu mies paikalleen.
..jota arvosta kovasti. Armeija juttusi on liian tutua, joten kerron omani lyhyesti.
Meillä oli laivalla hirveä simputus, kun tulin sinne, sairaslomalta. Jolla olin ollut kaksi viikkoa heti alokasajan jälkeen. Sillä välin oltiin siirrytty laivastoasemalta laivaan ja vanhojen simputus oli heti alkanut. Poikia marssitettiin alasti koko vanhalauman edessä, hyppivät ja pomppivat, ja nämä mulkut nauroi ja kikatti, aivan kuten Irakissa USA:n toimesta vangit. Siinä suomalainen sotamies parhaimmillaan, pelkkä porvari kiusaaja. Arvatkaas katselinko? Lempinimeni oli silloin jo Sergei. Vitut, siirryin sivuun ja hoisin homman seuravana päivänä yhden ketkun kanssa saatanan suurella lihapuukolla kovistaen, jota pidettiin jääkaapissa, siinä ylisuuressa voikuormassa, joka oli sinne ängetty. Uskoi mulkku kerrasta ja koko muu joukko samalla, eivät saatana enää hätistelleet. Samalla tuli testattua, että mikä on se voima joka hiljentää porvarin paskiaiset.
Myöhemmin oli myös toisentyyppinen tapaus, jossa ruokaa jakoivat törkimykset, tietysti heikkoja sortaen, kuten porvarityyliin sopii. Turpiin piti antaa, niin tilanne raukesi ja jaoin itse sopat. Arvatkaa oliko minulla tukijoita, ei perkele yhtään, suomalainen sotilas näytti luontonsa. Tyytyi kyllä, kun häntä jeesattiin, mutta oli yhtä hiljaa kuin pelotettu kansamme tänään, porvari kiusaajiensa kynsissä.
en nyt jaksa taas solvauksiisi - miten helvetissä muuten jaksat tuollaisen litanian tehtailla aamuviideltä esiin? - ja muihin ruokottomuuksiisi puuttua mutta yhtä minä ihmettelen; kun kommunistit haukkuvat minua narsistiksi ja ties miksi sosiopaatiksi ja psykopaatiksi ja mitä niitä lie kaikkia nistejä? meinaan katsokaa nyt itseänne; yksi kertoo hakanneensa puolet suomen armeijasta ja rivi alempana toinen kertoo upottaneensa suomen laivaston matruuseineen lihapuukolla. kuka se sellainen väkivaltainen sosiopaatti oikein on? minäkö?
ja sitten kirkkain silmin höpistään jostain "yhteisöllisyydestä"...
typeryys ja väkivalta suuretkin ongelmat ratkaisee.
komujen ikivanha menetelmä.
tietenkin mielenkiintoinen työvuosi. tuli kapitalistien kaivos ja apulanta tehdasta reparoitua.